Osuuskauppaliikkeen kulovalkeavuosi 1907 

Maamies tunsi, kuinka talo vaurastui iskiessään auransa kevään tuoksuvaan multaan. Edellisen vuoden sato oli täyttänyt laarit. Osuuskauppa osti viljan.
Työväki oli äänestänyt ensimmäisissä yleisissä vaaleissa suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraatit. Kenraalikuvernööri Bobrikovin murha, suurlakko ja olojen lientyminen. Oma osuuskauppa myi leivän ja särpimen. Joko jäi taakse ainainen puute?

Vuonna 1907 yhteiskunnallinen herääminen ja taloudellinen kukoistus sikisivät väkevinä. Osuuskauppoja perustettiin kaikkialla, Ilmajoellakin kerrottiin, että ”yhden osuuskaupan akkunasta saattoi pitää esitelmän yhdeksän osuuskaupan jäsenille”.
Osuuskauppojen määrä ryöstäytyi kasvuun vuonna 1907. Liike levisi kulovalkeana vastoin johtajiensakin tahtoa. Sadan vuoden takaiset olot synnyttivät kansassamme poikkeuksellista toiveikkuutta ja uudistusviettiä.

Täydet laarit

Tärkein vaikutin osuuskauppojen syntyyn oli oma vaurastuminen, johon kauppa tarjosi aineelliset puitteet.
Luonnonolot vuonna 1906 olivat sadolle suotuisat. Kevät oli aikainen, lauhkea ja sateinen. Kesä oli lämmin ja poutainen. Syksy tuli hieman aikaisin, mutta vilja ehti kypsyä ajoissa. Sato oli paras vuosikymmeneen, erityisesti valtalajikkeissa, perunassa ja kaurassa. Myös rukiin ja ohran kasvu onnistui. Vehnää viljeltiin vain murto-osa kauraan verrattuna.
Sadon onnistumisella oli merkitystä koko kansan elintasolle, olihan maatalousväestöä kaksi kolmesta, työväkeä ja fiinimpien ammattien harjoittajia yhteensä vain viidennes.
Viljaa jäi yli oman tarpeen. Sitä oli totuttu myymään maakauppiaille, mutta ei aina tyydyttävin kokemuksin. Hinta vaihteli asioivasta isännästäkin riippuen. Uusien osuuskauppojen kerrottiin toimivan viljelijöiden tahdon mukaan - hehän päättivät asioista, ei kauppias. Osuuskauppa osti viljan samaan hintaan kaikilta jäseniltään ja myi sen eteenpäin. Saman tien kylvömies sai osuuskaupasta maatalouden tarvekaluja, rehuja, lannoitteita ja kulutustavaroita.
Maatalouden tuotteilla, viljalla, maidolla, voilla, lihalla ja puutavaralla oli menekkiä kotimaan lisäksi myös rajojen ulkopuolella, erityisesti Pietarissa. Kehittyneet vesi- ja rautatieyhteydet turvasivat tavaraliikenteen. Kulkureitillä asuva Karjalan väki hyötyi kaupasta. Siellä osuuskauppoja syntyi jopa enemmän kuin liikkeen syntysijoilla, Etelä-Pohjanmaalla.

Punainen viiva

Ei ahkeroinut vain maamies pellollaan, koko kansa eli kuin kuumeessa. Tsaari Nikolai II:n hallituskausi koetteli itseään etsivää nuorta kansakuntaa. Suomalaisten oikeuksia kaventanut vuoden 1899 helmikuun manifesti koettiin valtiokaappauksena. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin venäläistämispyrkimyksiltä ei säästynyt kukaan. Kansa eli sorron vuosia.
Alistaminen ei onnistunut. Kansa oli tietoinen asemastaan ja sillä oli valistuneita johtajia. Helmikuun manifestin tunnelmissa professori Hannes Gebhard ja koulumies Mikael Soininen löysivät osuustoiminnasta aseen kansan sivistämiseksi. Osuustoiminnasta löytyi myös se organisaatio, joka liittäisi ihmiset yhteen kautta maan. Osuustoiminta olisi liiketoimintaa, jolloin sitä ei voisi kaataa ulkonaisin voimin.
Kahden miehen tuumailut purevassa talvisäässä Hattulan Lehijärvellä johtivat käytännön toimiin. Hannes Gebhard lähetti ylioppilaita valistusmatkoille maakuntiin. Maamies- ja nuorisoseuroja perustettiin. Samanaikaisesti työväenaate voimistui ja jyrkkeni. Puoluehankkeita viriteltiin ja kaikkea tätä sävytti ennennäkemättömän rikas taide-elämä.
Voimainmittely oli väistämätön. Esivallan ja kansan väliset ristiriidat johtivat kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin attentaatit surmasivat Venäjän itsevaltiaan sisäministerin ja Suomen ministeri-valtiosihteeri Vjatšeslav Konstantinovitš von Plehwen. Samaan aikaan Japani nöyryytti Venäjää lyhyessä Kauko-Idän sodassa.
Ainekset kansannousulle olivat koossa. Paineet purkautuivat vuonna 1905 vallankumousta ennakoitiin väkivaltaisuuksiin ja suurlakkoon. Suomen uusi kenraalikuvernööri muutti hädissään sotalaivalle, ja osa venäläistä siviiliväestöä siirtyi Viaporin tykkien suojaan. Tsaari selvitti tilanteen oloja helpottamalla. Kansa, ensi kertaa myös naiset, valitsivat vuoden 1907 ”punaisen viivan” vaaleissa yksikamariset valtiopäivät.
Näissä muutoksen oloissa nuori osuustoimintaliike löysi itselleen muhevan kasvualustan. Uskottiin, että osuustoiminta valisti kansaa taloudellisesti ja siveellisesti, mikä olikin tarpeen, jos mieli irtautua itsenäiseksi kansakunnaksi.

Kaupan vallankumous

Osuuskauppojen syntyä olivat edistäneet silloisen kaupan laatuongelmat, hintaerot ja velkakauppa ikävine seurauksineen. Osuustoimintaliike oli helmikuun manifestin jälkeisinä sortovuosina ehtinyt organisoitua. Oli perustettu Pellervo-Seura, osuuskauppojen oma keskusliike SOK, Hankkija ja Valio.
Valistajat kulkivat maakunnissa. Maamiesseurat käsittelivät osuuskauppojen perustamista omaan kylään. Vastustustakin ilmeni, eikä vain yksityiskauppiaiden ja tukkureiden taholta vaan myös aateisien suunnalta. Professori Hannes Gebhard varoitti ensialkuun isäntiä perustamasta osuuskauppoja, koska kahvin, sokerin ja muun ”rihkaman” kauppa ei vastannut hänen näkemyksiään osuuskuntien tehtävästä maanviljelijäväestön taloudellisten ja sosiaalisten olojen parantamiseksi. Mutta kylänperien kansa ei herrojen ”kamaripuheista” piitannut.

Hajaannuksen merkit

Osuuskuntia perustettiin moneen tarpeeseen, kuten viljan myyntiin, puimakoneiden ostoon, turpeen nostoon, munien myyntiin, karjan jalostukseen jne. Eniten jäseniä kokosivat piirinsä osuuskaupat, osuusmeijerit ja osuuskassat. Vuoteen 1906 saakka ne kehittyivät samassa tahdissa, mutta vuotta myöhemmin osuuskaupat irtautuivat omaan huimaan kehitykseensä. Vuodessa kauppoja perustettiin 127, ja niiden jäsenmäärä kaksinkertaistui.
Maatalousväestön rinnalla työväki liittyi uusiin osuuskauppoihin. Ne onnistuivatkin aluksi yhdistämään eri väestöpiirit. Suurlakon ja sosiaalidemokraattiselle puolueelle menestyksekkäiden vuoden 1907 vaalien rohkaisema työväki alkoi kuitenkin perustamaan eräille paikkakunnille rinnakkaisia osuuskauppoja.
Väestöpiirien kesken syntyi epäsopua. Erillisten työväen osuuskauppojen perustamista koetettiin välttää. Yksinään osuuskaupalla oli toiminnan edellytykset, mutta voimien jaossa saattoi käydä kuten aikanaan Suonenjoella, missä ”jalkamiesten” eli työväestön perustama osuuskauppa lopetti toimintansa puolisen vuotta toimittuaan, jota vastoin ”hevosmiesten” osuuskauppa jäi elämään ja kehittyi vuosien saatossa. Näinä vuosina kylvettiin osuuskauppaliikkeen hajaannus, joka vuosikymmentä myöhemmin johti jakoon SOK-laiseen ja E-osuuskauppaliikkeeseen.

Kasvukivut

Jo vuoden 1907 jälkeen osuuskauppojen määrä nousi lähelle 500. Lukumäärä oli kolminkertaistunut kolmessa vuodessa.
Osuuskauppojen voimallinen kasvu oli onneksi maaseudun ja kaupunkien väestölle elinolojen nykyaikaistajana. Muutama näistä mullistusvuosien osuuskaupoista on edelleen olemassa.
Monia kauppoja perustettiin innoituksen vallassa, joka kuitenkin pian lakastui, kun kymmeniä osuuskauppoja lopetettiin ja meni konkurssiin. Uudet hankkeet tyrehtyivät pitkäksi aikaa vuoden 1908 jälkeisinä vuosina.
Maamiehen kylväessä taas uutta satoaan kevään kiurun laulussa ei ollut enää sama sointi kuin noina ihmeellisinä vuosina, jolloin osuuskauppaliike levisi kulovalkeana yli maan.

Esa Parviainen

| Sivun alkuun |