Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakenteiltaan perinteinen palkansaajakulttuuri, jossa virallinen järjestelmä ei ole koskaan hyväksynyt tuloeroja. Suomalainen on koulutettu palkkatyöhön, ei yrittämään.

Kansantaloudessamme vallitsevan moniongelmaisuuden purkamisen yksi lähtökohta on kuitenkin juuri yrittäjyyden pysyvä vahvistaminen, yrittäjyyden edistäminen. Pelkkä poliittinen innostus ei riitä. Vahvistamiseen tarvitaan yrittäjäkoulutuksen sisällyttämistä koulutusjärjestelmiimme, opetusohjelmin sekä entistä tiiviimpää ja vaikuttavampaa oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Yrittäjyyskasvatus on myös kansalaiskasvatusta.

Yrityksiä ei polkaista tyhjästä, ei määräyksillä tai käskyttämällä, kuten jotkut poliittiset päättäjät edelleen kuvittelevat. Yhteiskunta ei synnytä yrityksiä, vaan yrityksen synnyttää yrittäjä itse. Yhteiskunnan velvollisuus on pitää huolta siitä, että yrittäjiä syntyy. Se edellyttää kotia ja koulua, ympäröivää yhteiskuntaa, joka kannustaa muttei kadehdi. Yrityksen aloittaminen on pitkä prosessi. Ylösajoon tarvitaan yrittäjiksi haluavia ja sopivia ihmisiä.

Yhteiskunnan kannalta yrittäjyys tarkoittaa parhaimmillaan vastuun ottamista itsestään, rohkeutta ja epävarmuuden sietokykyä, halua ja kykyä riskinottoon, palvelualttiutta ja oikeaa oivaltamisen kykyä, osaamista ja toimivia liikeideoita. Voiton tavoittelua ei pidä hävetä. Vaikka suhtautumista yrittäjyyteen leimaisikin epäluuloinen kateuden ilmapiiri, niin kateuden viljely ei auta köyhää eikä pehmitä rikkaan sydäntä. Kaikki jutut, jotka synnyttävät kateutta, ovat pääsääntöisesti hyviä. Yhteiskunta, jossa ei ole reilusti tilaa hengittää eikä todellista yrittämistä, ei voi pitkän päälle aidosti menestyä. Mitä enemmän annetaan yrittäjyydelle kannustimia ja ideoille tilaa, sitä enemmän yhteiskuntaan kertyy varallisuutta.

Yhteiskuntaan on pesiytynyt enemmän tavoitteiden asettajia kuin keinojen keksijöitä. Meillä panostetaan ilmavasti leijuviin visioihin ja itsestäänselvyyksiä kirjaaviin strategiarituaaleihin sekä projektiuskovaisten yhä uusiin hankkeisiin. Strategiapapereihin "yrittäjyys" kirjataan väljästi hoettuna fraasina tai jauhettuna teesinä. Hankkeita on käynnistetty enemmän kuin yrityksiä. Uusi hanke on aina helpompi perustaa kuin saada todellinen parannus aikaan.

Niin kutsutut avainhenkilöt istuvat jatkuvissa kehittämisrituaaleissa syleilemässä hampaat irvessä kuoliaaksi milloin mitäkin asiaa. Siinä uurastuksessa puutuvat niin aivot kuin takapuolikin. Koordinaattorit, organisaattorit, aktivaattorit, innovaattorit ja separaattorit ovat täyttäneet lähiavaruuden projektiromulla ja kesken jääneillä hankkeilla. Hyötyjen realisointia ei ole varmistettu eikä ainakaan uutta yrittäjyyttä ole syntynyt. Yrittäjyys Suomessa on edelleenkin vähäistä ja heikosti motivoitua. Kuitenkin vain työ turvaa hyvinvointiyhteiskunnan. Vaurautta ja uutta jaettavaa ei sada taivaasta.

Yrittäjät ja yritykset tarvitsevat tehokkaasti toimivaa julkista sektoria. Julkisen vallan tehtävänä on luoda yrittämiselle mahdollisimman hyvät toimintaolosuhteet. Hyvin järjestetty julkinen hallinto on yritystoiminnan välttämätön ehto. Investointeja ei tehdä ilman vakaita oloja ja yritystoiminta hylkää nopeasti sellaisen kunnan, joka hallinnoimisellaan haittaa yrittäjän ansaintamahdollisuuksia. Kasvua tukevan elinkeinopolitiikan tulee turvata ennustettava ympäristö ja selkeät pelisäännöt.

Kunnilla on oikeus päättää palvelujen järjestämistavasta. Itsetarkoitus ei ole se, kuka palvelut tuottaa, vaan se, että palvelut järjestetään hyvin. On kuntien ja kuntalaisten etu, että kunnilla on palveluiden järjestäjinä erilaisia vaihtoehtoja. Kuntien strategiset päätökset vaikuttavat markkinoiden syntymiseen ja kehittymiseen. Yrittäjyyttä ja taloudellista kasvua tukevassa julkishallinnossa, kunnallisessa elinkeinopolitiikassa ja koulutuspolitiikassa on juuri nyt runsaasti tilaa osuustoiminnalle.

Osuustoimintaan perustuvan yrittäjyyden ns. toinen aalto on voimistumassa, koska osuustoiminta on demokraattinen tapa harjoittaa yritystoimintaa. Kuntien elinkeinostrategioissa osuuskuntien mahdollisuuksia ei vieläkään oikeasti oivalleta, vaikka uusi osuuskuntalaki on helpottanut osuuskunnan perustamista ja hallintoa. Osuuskunta on sosiaalinen ja organisatorinen innovaatio. Se on yhä edelleenkin moderni ja nerokas yrittämisen muoto ja madaltaa kynnystä innostua yrittäjyyteen.

Osuustoiminta on sen jäsenten yhteistä yrittämistä: se on mahdollisuus teknologisen, sosiaalisen ja yksilöllisen osaamisen yhdistämiseen. Varsinkin jos talousalue on pieni ja pieneksi jää, on sen ihmisten aina ollut tarkoituksenmukaista lyöttäytyä yhteen. Luottamus, välittäminen ja kumppanin kunnioittaminen ovat hyvän osuustoiminnallisen yhteistyön peruslähtökohtia.

Tuoreena säilyvä lempilainaus tuli SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluomalta: "Osuustoiminnan vahvistuminen Suomessa on parasta mahdollista sinivalkoista yritystoimintaa". Se on aina edustanut kotimaisuutta ja alueellisuutta, paikallisuutta. Paikallisuuden merkitys ei ole kadonnut, vaan paikalla on väliä. Osuustoiminta panostaa yhteistoimintaan, joka edellyttää avointa ilmapiiriä - sen perustana on ihminen, osaaminen, inhimilliset voimavarat, sosiaalinen pääoma ja kokemusperäinen hiljainen tieto. Uutta tietoa ja osaamista syntyy paikoissa, joissa hiljainen tieto ja näkyvä tieto kohtaavat. Siihen tarvitaan tiiviitä paikallisia verkostoja ja tiedon välitysmekanismeja. Parhaat innovaatiot perustuvat paikallisten ratkaisujen ja globaalien virikkeiden vuorovaikutukseen. Paikallisuus on globaalissa taloudessa kova sana, arvo. Välitysmekanismin nimi on puolestaan osuuskunta.

Osuustoiminta antaa jäsenilleen rohkeaa voimaa selvitä ja uskallusta tehdä omintakeisia valintoja, jotka synnyttävät ylivoimaisuutta. Erottuminen kilpailijoista on aina edellyttänyt uutta lähestymistapaa yrittämiseen, se edellyttää erottuvia luovia ratkaisuja. Pienet askeleet voivat mahdollistaa suurtenkin odotusten kohtaamisen. Kilpailukykyä on myös sisäinen yhteenkuuluvuus. Luovat ihmiset nousevat pienen talouden keskeisimmäksi voimavaraksi. Alueilla menee hyvin, jos sen ihmisillä menee hyvin.

Erkki Vähämaa

Kirjoittaja toimii Kajaanin kaupunginjohtajana 
ja Pellervon valtuuskunnan varapuheenjohtajana. 
Hän on myös OKO:n hallintoneuvoston 
ja Kainuun Op:n johtokunnan jäsen.

| Sivun alkuun |