Viime vuosikymmenen alkuvuosina Osuustoiminta-lehdessä ilmestyi Uusosuustoiminta-palsta. Siitä kuitenkin muuttuivat sekä formaatti että säännöllisyys. Sisältökin oli keskittynyt pääasiassa muuhun kuin pieniä, aloittelevia osuuskuntia tukevaan neuvontaan. Lehti käynnisti tämän Uusi osuustoiminta -liitteen syksyllä 1996 samalla kun käynnistyi Pellervon toinen Uusosuustoimintaprojekti. Siitä lähtien se on ilmestynyt säännöllisesti lehtemme jokaisessa numerossa. Viideskymmenes liite julkaistiin edellisellä kerralla, lehtemme 95-vuotisnumeron yhteydessä helmikuussa. Lehtemme toinen markkinointikampanja uusosuuskunnille saatiin käyntiin tänä keväänä. Uusosuustoiminnan tilauspohja on juuri ylittänyt jo 500 tilatun vuosikerran haamurajan. Työ osuustoiminnan edistämiseksi jatkuu. Uusi osuustoiminta -liite palvelee myös perinteisen osuustoiminnan hallintoihmisiä pureutumalla osuustoiminnan ja liiketoiminnan peruskysymyksiin. Esimerkiksi Kysy pois -palsta on ollut mukana ensimmäisestä vaatimattomasta, nelisivuisesta mustavalkoisesta liitteestä lähtien. Myös peruslehden puolelta löytyy aineistoa, joka koskettaa myös pienosuustoiminnan vastuullisia ihmisiä. Suurin osa liitteen vanhasta aineisto löytyy lehtemme nettipalvelusta (www.osuustoiminta.coop/ot). Valitse vain vasemman reunan palveluvalikosta Uusi osuustoiminta ja katso vaihtuva käyttäjätunnus ja salasana tuoreimman liitteen kakkossivulta, toimitustiedoista eli ns. apinalaatikosta. Sähköinen arkisto toimii vuoden 1999 alusta lähtien. -M-MK |
|
| Sivun alkuun | |