Sinivalkoista omistajuutta 

uomalaisten yritysten ulkomainen omistus vapautui vasta 
vuonna 1993. Sitä ennen ei ollut uutinen, että yritys oli 
suomalaisessa omistuksessa. Nyt se on. Samoin se, että 
osuustoiminta merkitsee sinivalkoista omistajuutta.


eskustelu suomalaisesta omistajuudesta kiihtyi viime vuoden puolella, kun uuden yritys- ja pääomaveropaketin katsottiin vaarantavan suomalaisten motivaatiota ja mahdollisuuksia omistaa Suomea kotipesänään pitäviä yrityksiä. Puhdas tytäryritystalous on toki yksi tulevaisuuden vaihtoehto, mutta kovin harvan mielestä se on toivottava kehityskuva. Vastatoimenpiteitä on peräänkuulutettu.

Elinkeinoelämän järjestöt - Elinkeinoelämän keskusliitto, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät - ovat peräti muodostaneet yhteisen neuvottelukunnan edistämään suomalaisen omistajuuden edellytyksiä. Elinkeinoelämän järjestöt ovat huolissaan suomalaisen omistajuuden yhteisen kansallisen näkemyksen puuttumisesta. Kotimaisen omistajuuden kilpailukyky on heikentynyt, eikä uhka suomalaisen yritysvarallisuuden siirtymisestä jopa alihintaan ulkomaiseen omistukseen ole vähentynyt. Järjestöt tavoittelevat Suomelle uutta tahtotilaa, jossa vastuullinen omistajuus on yhteiskunnallinen hyve ja joka kannustaa suomalaista omistajuutta. Toimenpiteisiin kuuluu myös strateginen edunvalvonta.

Osuustoiminta merkitsee suomalaista omistajuutta, mutta osuustoiminta ei ole järjestönä neuvottelukunnassa mukana. Osuustoiminta itse on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi korostaa omaa perusolemustaan suomalaisomisteisena ja Suomeen sitoutuneena yritystoiminnan mallina. Tämä siksi, jottei juuri kaikkein suomalaisin jää ajatusten valtavirrassa paitsioon. 

Saattaa olla, että suomalaisen omistuksen edistäminen johtaa poliittisiin johtopäätöksiin ja lainsäädännön hiomiseen. Seuraavan hallitusohjelman rakentaminen on tässä avainasemassa.

suustoiminnan puolella suomalaista omistajuutta on pitänyt esillä erityisesti Pellervon hallituksen puheenjohtaja Marcus H. Borgström. Hän käytti tästä puheenvuorot niin Pellervon Keski-Suomen alueseminaarissa helmikuussa kuin Pellervon Päivässä huhtikuussa. Perusviesti on, että osuustoimintaa edistämällä edistetään suomalaisten menestystä. Osuustoiminnallinen yritys on selkeästi ja vahvasti suomalainen. Sitä ei voida kaapata eikä nurkata. Rahat eivät päädy Kanaalin saarille eivätkä omistajat Sveitsiin.

Viestiin kuuluu, että kaikki osuustoiminnalliset yritykset, niin palvelu-, kuluttaja- kuin tuottajaosuuskunnatkin ovat sidottuja alueeseensa, jossa niiden jäsenet, asiakkaat, raaka-ainetoimittajat ja jalostava teollisuus toimivat. Osuustoiminnallisessa arvoketjussa syntyvä lisäarvo ei valu ulkopuolisille sijoittajille, vaan tulee kaikkien ketjussa mukana olevien tahojen hyväksi. Erityisen vahvasti osuustoiminta sitoo tuottajat ja kuluttajat yhteen. Se luo Suomeen työllisyyttä ja pitää maaseutua elävänä. Suomalaisuus on sitä, että osuustoiminnallinen yritystoiminta on sitoutuneella, vastuullisella ja läpinäkyvällä tavalla läheisesti mukana kansalaisten arkisessa elämässä. 

Pellervon Päivässä puhunut pääministeri Matti Vanhanen viestitti, että osuustoiminnan argumentaatiota on kuultu ja ymmärretty. Pääministeri kertoi haluavansa tukea kaikkia suomalaisen omistajuuden muotoja. Hänen mukaansa osuustoiminta on saavuttanut laajasti kansalaisten luottamuksen ja osuuskuntia tarvitaan suomalaisen hyvinvoinnin varmistajina. Ne ovat myös ankkuroineet merkittävää yritysosaamista suomalaisomisteiseksi.

suustoiminta on tietysti ottanut tämän pääministerin lausunnon tyydytyksellä vastaan. Mitä osuustoiminnan kautta Suomeen ankkuroituminen sitten tarkoittaa käytännössä? Vuorineuvos Simo Palokangas maalaili Pellervon Päivässä esimerkin: "Joku voisi kysyä, no miksi ei osuuskuntaa muuteta osakeyhtiöksi? Sehän on teknisesti varsin helppoa. Näin voisi olla, mutta tiedämme, että jonkin ajan kuluttua voisi olla mahdollista, että spekulantit alkavat kerätä osakkeita maakunnasta. Alkaisi taistelu äänivallasta. Uusi omistaja voisi yhtäkkiä olla amerikkalainen eläkesäätiö tai eurooppalainen kilpailija, joka jonkin ajan kuluttua toteaa, että näin syrjäisessä ja kalliissa maassa ei kannata jalostaa elintarvikkeita."
Kuinkas silloin suu pantaisiin ja mitäs sitten tehtäisiin?

Sami Karhu
sami.karhu@pellervo.fi

| Sivun alkuun |