Pohjois-Ruotsissa kunnat uhkasivat 1990-luvulla lakkauttaa kaikki kyläkoulut ja siirtää oppilaat yhteen suureen kuntakeskuksen kouluun. Perusteluina olivat meilläkin tutut oppilasmäärien väheneminen ja kalliit kustannukset.

Tulilinjalle joutui myös Suomi-neidon kainalon alapuolella sijaitseva Kangosjärven koulu, jota uhkasi lakkauttaminen. Mutta kangoslaiset eivät kuitenkaan tyytyneet kunnan suunnitelmiin, vaan ryhtyivät kehittelemään omaa vaihtoehtoa.
Pian kävi selville, että osuuskunta olisi se, jonka avulla peruskouluopetus voitaisiin säilyttää omassa kylässä. Osuuskunnan arvot; yhteisöllisyys, demokraattisuus, tasa-arvo, omatoimisuus, omaehtoisuus, omistajuus ja riippumattomuus julkisesta vallasta istuivat hyvin kyläkoulun ja koulutuksen ideologiaan.
Kangosjärven koulu on toiminut nyt jo 14 vuotta. Esimerkkiä ovat seuranneet useat kylät. Pohjois-Ruotsi on voinut säilyttää kylien omatoimisuudella lukuisat pienet, idylliset kyläkoulunsa. Nyt sitten kunnat haluavat myydä loputkin kouluista osuuskunnille ja vuokrata niistä tarpeidensa mukaisen osan perusopetukseen.

Kyläläiset tukevat hanketta yksimielisesti

Heti alusta pitäen kangoslaiset olivat hankkeessa täysillä ja yhdessä tuumin mukana. Soraääniä ei ollut, koska lasten kasvatus haluttiin pitää omissa käsissä, eikä päästää lapsia suuriin kuntakeskuksen mammuttikouluihin. Mitään muuta vaihtoehtoa ei edes nähty.
Ruotsissa koululainsäädäntö mahdollistaa ns. ”vapaat koulut”. Tähän mahdollisuuteen kangoslaiset tarttuivat kaikin keinoin. Haluttiin kokeilla, pitääkö laki paikkansa ja mitä se tarkoittaisi omassa kylässä.
Lukemattomien neuvottelujen ja palaverien jälkeen kylä sai vakuutettua viranomaiset, että he kykenevät opettamaan lapsensa siinä kuin virallinen koneistokin. Osuuskunta perustettiin ja se loi organisatoriset yhteisölliset ja taloudelliset puitteet. Osuuskunta takasi myös koulutuksen sisällön sekä kehitti sitä paikallisiin oloihin soveltuvaksi.

Kulttuuri ja ekologia opetuksen perusta

Ihan kuin luonnostaan koulun yhteisöllisestä ja läheisyydestä johtuen kasvatusideologiaksi muodostui paikallinen kulttuuri ja ekologia. Yleisaineiden rinnalle kehittyi kyläyhteisöstä ja sen ympäristöstä kumpuavat arvot.
Vanhempien ja jo työelämän lopettaneiden osallistuminen koulun kehittämiseen, ongelmien ratkaisemiseen, talkootyöhön ja jopa koulutustehtäviin siirtää kylän omaa kulttuuriperinnettä koulun avulla lapsiin. Yhteisen tekemisen kautta syntyy kouluyhteisö, joka arvostaa omaa perinnettään.
Myös suhde ympärillä olevaan luontoon koetaan osuuskuntakoulun kasvatuksessa tärkeäksi. Koulun osallistuminen ympäristötöihin, eläinten kasvattamiseen, marjojen ja muun ravinnon hankintaan sekä luontoon suuntautuviin retkiin antaa eväitä ymmärtää ”ekologisen jalanjäljen”.
Oppilasta ei valmenneta muuttamaan pois ja selviytymään urbaanissa yhteiskunnassa, vaan kehittämään omaa selviytymistarinaansa synnyinkylässä sekä näkemään oman tulevaisuutensa omassa kyläyhteisössä ja sen arvoissa.
Osuuskunnan kokous päättää yleiskokouksessa koulun kehittämisen suuntaviivat. Varsinaisena työrukkasena toimii osuuskunnan hallitus, johon kuuluu viisi jäsentä. Varsinaiseen opetukseen koulu saa samat valtion tuet kuin kunnalliset peruskoulutkin. Lisäarvo koululle syntyy kyläläisten osallistumisesta koulun elämään ja kehittämiseen.

Yksityistämisen peikko Suomessa

Suomen lain mukaan meillä ei ole koulupakkoa ja vanhemmat saavat järjestää lastensa peruskoulutuksen haluamallaan tavalla. Tätä lain suomaa mahdollisuutta vanhemmat ovat hyvin harvoin käyttäneet hyväksi. Yhteiskunta ei mitenkään kannusta lasten vanhempia käyttämään vapauttaan. Päinvastoin. Pienetkin yritykset ratkaista asia jotenkin toisin tyrmätään yksityistämisen peikolla ja väitetyllä epätasa-arvoisuuden kasvulla.

Kangoksen esimerkki kuitenkin osoittaa, että on olemassa myös muunlaisia ratkaisuja. Kysymys ei ole ”pahasta yksityistämisestä”, vaan osuuskuntapohjaisesta yhteisöyrittämisestä, joka nojaa toimintansa kylän asukkaisiin ja heidän muodostamiin verkostoihin sekä osuustoiminnan kestävään arvomaailmaan.
Kylän asukkaiden ja vanhempien tuki koululle on niin suoraa, luonnollista ja välitöntä, että siitä voi vain uneksia nykyisessä peruskoulujärjestelmässämme.
Suomessa kyläkoulut on paljolti lakkautettu. Oppilaat kuljetetaan kaukaisimmistakin syrjäkylistä kuntakeskuksen ”kustannustehokkaisiin” massakouluihin. Kouluihin, jotka eivät ilmennä millään tavalla kulttuurisia ja ekologisia yhteisöjä, vaan teollisia organismeja, joiden aika koko yhteiskunnassakin alkaa ehkä olla ohi.

Sosiaalinen pääoma ja tehokkuus vaakakupissa

Suomessa koulujärjestelmän uudistaminen on tapahtunut taloudellisen edun pohjalta standardisoimalla ja yhtenäistämällä opetus, koulukäytännöt, luokkakoot ja jopa ruuankoostumus ja tekomenetelmät sekä tietenkin siivousnormit ja talonmiestyöt.
Kunnan suoritus- ja kustannustehokkuusajattelu on viety välillä jopa naurettavuuksiin asti. Kaikkea tietenkin myös valvotaan valtiovallan taholta ja sanktioidaan poikkeavat ratkaisut pois.
Kangosjärven esimerkki kuitenkin osoittaa, että kun kylän asukkaat onnistutaan integroimaan hyvällä ja arvot kohdallaan olevalla tavalla, saadaan parempi ja kustannustehokkaampi kokonaisuus aikaan.
Kyläyhteisöön syntyy sosiaalista pääomaa; koulun hallinnan ja opetuksen osaaminen, opetussisältöjen kehittäminen omista lähtökodista, kylän yritysten ja yhdistysten osaamisen hyödyntäminen sekä vanhempien osallistuminen omalla työpanoksella koulun tukemiseen ovat taloudellisesti mittaamattomia arvoja.
Valitettavasti meiltä puuttuu mittareita, joilla näitä sosiaalisen pääoman tuloksia voitaisiin muuttaa rahaksi ja verrata toimiviin järjestelmiin. Jokainen monopolijärjestelmä luo tietenkin omat mittarinsa ja sulkee samalla muut mahdollisuudet, vaihtoehdot, arvot ja paremmuudet pois.