Teoria ja käytäntö  

Osuustoiminta on aina yksittäisiä osuuskuntia isompi juttu. Osuustoimintaliike on osoittanut, että yksi plus yksi on käytännössä jotain enemmän kuin kaksi. Kiinnostavia lähtö- ja vertailukohtia sille löytyy etenkin luonnontieteistä.

Piirros Kari Inkinen

Osuuskunnat muodostavat yhdessä ikäänkuin pienten kalojen parven, jolta löytyy jo geeneistä lähtien se viisaus, jolla parvi selviää yhdessä hengissä. Näin ne ovat meressä säilyneet miljoonia vuosia, vaikka suuret petokalat ovat niitä aina armotta saalistaneet.
Jos tällainen esimerkiksi silli- tai silakkaparvi ymmärretään vain irrallisten yksilöidensä summaksi, niin niiden pärjäämisen kannalta juuri ratkaisevat tekijät jäävät tyystin huomaamatta.

Oppia ekologiasta

Eri kalalajit, niin pienet kuin suuret, ovat pitkän evoluution myötä oppineet käyttäytymään lajin säilymisen ja menestymisen kannalta parhaalla tavalla. Parvikäyttäytymisen, havaitsemisen ja keskinäisen viestinnän osaaminen luonnostaan on niille keskeinen eloonjäämisen selitys. Tällainen ns. holografinen organisaatio selviytyy, vaikka osa sen yksilöistä joutuu isompien saaliiksi.
Myös delfiineitä voi erityisesti ihailla niiden yllättävän pitkälle kehittyneestä parvikäyttäytymisestä ja keskinäisestä kommunikaatiosta. Monessa suhteessa delfiinit ovat ihmistä sympaattisempia otuksia.
Samantyyppiset havainnot pätevät hyvin myös osuustoimintaan. Sekin muodostaa kokonaisuutena ajatellen holografisen organisaation, jonka ymmärtäminen talous- tai yhteiskuntatieteissäkään ei ole yksinkertaista. Jotkut osuustoimintayrityksetkin kuvittelevat pärjäävänsä kaikkein parhaiten muista, jopa omasta kehityshistoriastaan, täysin välittämättä.
Todellisuudessa osuustoiminta kuitenkin juuririhmastonsa eli yhteisen jäsenistönsä kautta liittyy - väljällä tavalla - elävästi yhteen.
Osuustoiminta on kuin haapapuumetsikkö, jota on sanottu maailman suurimmaksi eläväksi organismiksi; puut elävät juuristonsa kautta yhdessä. Siksi haapoja on niin mahdotonta hävittää. Nykyisin Metsäliitto onneksi jalostaa haapapuusta korkealaatuista paperia. Haapa on myös ehkäpä Suomen lupaavin bioenergian lähde kuten Talouselämä-lehti 13/07 kertoi.

Elävä monimuotoisuus

Taloustieteissä jotkut ihmettelevät, mikseivät osuuskunnat vieläkään lopu, vaikka monet teoriat niin kenties osoittavatkin. Pieniä kaloja syntyy aina vain lisää, ne kasvavat ja menestyvät. Todellisuudessa pedot ovat niistä riippuvaisia, eikä päinvastoin.
Miksi osuustoiminta näyttää monilla aloilla vain vahvistuvan, vaikka koko ilmiön piti olla auringonlaskun juttu? Toisilta oppiminen, vuorovaikutus ja jatkuva kehittyminen ovat meille tärkeitä.
Ehkäpä teorioita olisi tarve hieman tarkistaa. Ihminen on oppinut ymmärtämään merten ekologiaakin vasta viime vuosikymmenien aikana. Moni on sitä mieltä, ettemme ymmärrä niiden monimuotoisuutta ja hienoa ekologiaa vieläkään riittävästi.

Petojen kulta-aika

Viime vuosina on totuttu ihailemaan yksipuolisesti vain suuruutta ja tehokkuutta sellaisilla mittareilla mitattuna, joilla asiaa on osattu mitata. Mittaririippuvuus on hälyttävän suurta. Kuta suurempi kala, niin sitä helpompi sitä on seurata, mutta merten elävä kokonaisuus jää tällöin ymmärtämättä.
Elämme tämän päivän kulttuurissa ikäänkuin suurentuvien petokalojen kulta-aikaa. Johtava mediakin - kuten Helsingin Sanomat ja Yleisradio - seuraavat yleensä vain niitä. Merten elinvoima kuitenkin rakentuu yleensä niitä paljon pienempien elollisten varaan. Juuri niihin asioihin, joita emme vielä tunne riittävästi.
Mikä on esimerkiksi osuustoimintaihmisten keskinäisen solidaarisuuden merkitys menestykselle? Nyt juuri tämä liikkeen kantaviin arvoihin kuulunut asia on kovalla koetuksella, mistä olen huolissani. Kova itsekkyys samalla valtaa alaa.
Osuustoiminta on joka tapauksessa osoittanut käytännössä, että yksi plus yksi on jotakin hieman enemmän kuin kaksi. Osuustoiminta tekee tästä ihmisten maailmasta edes hieman siedettävämmän paikan elää. Tosin se ratkaisevalla tavalla on meistä itsestämme kiinni. Osuustoimintaliikkeessä tavalliset ihmiset ovat subjekteja, aktiivisia toimijoita, eivät pelkkiä objekteja, kohteita, jotka tulevat syödyiksi tai rahastetuiksi heti kun oma silmä välttää. Tätä roolia meidän kannattaa vahvistaa jatkossa, tehdä lisää tilaa ihmisten omalle aktiivisuudelle.
Ihmisillä on tarve kuulua kaltaistensa joukkoon. Demokratiaan nojaava osuustoimintaliike on mitä paras yhteys. Siitä on jo noin 160 vuoden rohkaiseva kokemus.
Emme ole suostuneet syötäväksi silakkaparveksi, tuottajiksi tai kuluttajiksi, joilla ei olisi mitään omaa tahtoa saati elämän opettamaa viisautta.

Itseymmärrys kasvaa

Jotain suomalaisen osuustoimintaliikkeen pohjalla oli, jotain sellaista, joka pelasti sen erityisesti 1990-luvun alkuvuosien pohjamudasta. Hankkija teki konkurssin kesällä 1992 ja työväenliikkeen suuret osuustoimintayritykset kaatuivat seuraavina vuosina kuin keilat, toinen toisensa perään, mutta sieltä sittenkin noustiin - ja upeasti.
Nousu näyttää myös jatkuvan, ellei sitten yritysten lisääntyvä keskinäinen kampitus mene aivan mahdottomiin.
Vaikka osuustoiminta siis on edelleen teoriassa heikko ja vain käytännössä vahva, niin tuskin se näin aina tule olemaan. Uskon, että myös teoriapuoli tulee vähitellen vahvistumaan käytännön tasolle. Hyvä teoria ja käytäntö saataneen jatkossa tukemaan paremmin toisiaan. Ainakin siihen on nyt hyvät edellytykset nimenomaan suomalaisella kehittyvällä osuustoimintatutkimuksella.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |