Osuuskuntamalli istuisi erittäin hyvin myös tulevaisuuden maatilojen keskinäiseksi, tasaveroiseksi yhteistyömalliksi, vaikka asia viime vuosikymmeninä onkin ollut - ja mielestäni ihan suotta - pahasti pimennossa.

Maatilojen yhteisiä osuuskuntia voisi toimia nykyisten suurosuuskuntien kynnyspuun alapuolella ihan järkevällä tavalla omien jäsentensä etuja aidosti kehittäen. Eikä niissä silti olisi kysymys mistään kolhooseista, jos sitä ehkä vieläkin jossain pelätään.

Sosialismi kaatui jo parisenkymmentä vuotta sitten. Sen pitkän varjon ei saisi enää antaa häiritä maatilojen omaehtoista yhteistyön kehittämistä nykyisen koventuvan markkinatalouden puitteissa.

Esimerkiksi navetta-, kone- ja monitoimiosuuskunnat olisivat nyt selvä ja hyvä tulevaisuuden ratkaisu moneen nykyongelmaan.

Kynnyspuulta alaspäin

Kun tuottajaosuustoiminnan suurosuuskunnat operoivat nykyisin pääosin valtakunnallisesti ja paljolti myös kansainvälisesti, niin niiden kynnyspuun alapuolelle toki mahtuisi myös uusia, paikallisesti toimivia maatilaosuuskuntia.
Tuskin nykyiset suurosuuskunnat - esimerkiksi Valio-ryhmän, Atrian ja HKScanin taustalla - näitä asettuisivat vastustamaan, kun ratkaisu toisi mukanaan tilatason toiminnan selvän tehostumisen ja nykyistä inhimillisemmät työolosuhteet maaseudulle.

Edellytyksenä suurten näkökulmasta olisi toki se, että uudet osuuskunnat eivät lähtisi kilpailemaan niiden kanssa ja rikkomaan niiden omaa logistista ja suurella työllä rakennettua hankinnallista kilpailukykyä esimerkiksi kilpailuttamalla tuottamiaan lihaeriä.

Toisin sanoen esimerkiksi kylän maidontuottajien muodostama pienosuuskunta toimisi tällöin maidontuottajajäsenenä osuusmeijerin jäsenille kuuluvin tavanomaisin velvollisuuksin. Toimitusvelvollisuus omalle meijerille on niistä oleellinen. Jäsenyyden kautta omat naiset ja miehet pääsevät hallinnossa myös valvomaan osuuskuntansa kulloistakin tilityskykyä.

Näihin kysymyksiin ainakin periaatteessa kätkeytyy suurten tuottajaosuuskuntien kannalta riskiä paikallisiin irtiottoihin.

Jokainen osuustoimintayritys toimii omalla vastuullaan näissä sen omaan strategiaan ja kilpailukykyyn kuuluvissa asioissa. Sitä valtaa ja vastuuta täytyy osuustoiminnassa edelleen korostaa. Muuttuvaan toimintaympäristöön yleisemmin kuuluvista asioista toki kannattaa esimerkiksi eri järjestöjen puitteissa keskustella.

Viljelijöiden oma aktiivisuus

Toinen pulma on se, että suurosuuskuntien täytyy kohdella tasapuolisesti erilaisia jäseniään. Ne eivät tällöin voi lähteä itse aktiivisesti rakentamaan uusia osuuskuntia, vaan se voi tapahtua pääsääntöisesti vain viljelijöiden oman aktiivisuuden varassa. Se on sovittavissa oleva asia.

Maatilaosuuskunnat olisivat maatilojen uusvanha, mielekäs ja omaehtoinen yhteistyömuoto, jota mielestäni kannattaisi lähteä kehittämään. Mahdolliset pulmakohdat kannattaisi etukäteen miettiä ja keskustella kuntoon.

Nimenomaan toimintaansa aktiivisesti kehittäville maatiloille uusosuuskuntamalli tarjoaisi lisää mahdollisuuksia, jos asiaan tartuttaisiin riittävän ennakkoluulottomasti ja määrätietoisesti (ks. OT 4/08).

Osuuskuntamalli perusteltu ratkaisu

Maatilaosuuskunnat eivät toki ole mitenkään ainoa yhteistyön organisointimahdollisuus, vaan ne tulevat nykyisten monien osakeyhtiöiden, yhtymien ja vastaavien rinnalle.

Nykyaika on ylikorostanut osakeyhtiömallia kaikkeen parhaiten sopivana ratkaisuna. Sitähän se ei tarkemmin ajateltuna kuitenkaan missään tapauksessa ole. Eikä osakeyhtiömalli, pääomayhteisö, sellaiseksi ole edes tarkoitettu.
Monenmoisiin yhtymiin verrattuna osuuskuntamalli, jäsenyhteisö, on selkeydessään ja vakiintuneine menettelytapoineen selvästi parempi. Mahdolliset riidatkin ovat tällöin helpompia selvittää.

Myös nykyisen lain mukainen osuuskunta saadaan käytännössä joustamaan tarvittaessa myös osakeyhtiömallin suuntaan, kun maatilat kuitenkin ovat keskenään vähän erilaisia. Jopa suhteutettu äänivalta on mahdollinen, samoin monet muut joustavat toimintatavat. Erilaisia sovellutuksia paikallisten tarpeiden mukaan kannattaa etsiä.

Osuustoimintamalli on yleisessä koulutuksessa ja neuvonnassa turhaan jäänyt viime vuosikymmeninä liian syrjään. Sitä ei ole tunnettu osakeyhtiöihin verrattuna riittävästi. Jatkossa kannattaa nostaa tärkeimmät organisoitumistavat avoimesti vertailtaviksi, kun uusia yrityksiä perustetaan.

Ratkaisu selviin ongelmiin

Otetaan esimerkiksi navettaosuuskunta, jonka perustamiseen tarvitaan nykyisen lain mukaan vähintään kolme jäsentä. Se olisi aidosti kolmen maatilan yhteisyritys, jossa päätösvalta säilyy omistajilla. Se ei siis ole mitään kollektiivista pakkojäsenyyttä. Osuuskunnissa jäsenyyden täytyy aina perustua vapaaehtoisuuteen.

Osuuskunta antaisi viljelijöille enemmän kaivattua vapaa-aikaa ja vähentäisi henkilökohtaista työtaakkaa. Työvuoroja lypsyssä ja ruokinnassa pystyttäisiin jakamaan tehokkaasti, ja reservissäkin olisi aina joku varalla turvaamassa toimintaa.

Kolmannelle jäsenelle se merkitsisi taattua vapaata, kunnes vuorot sovitusti jälleen vaihtuisivat. Isommat ponnistukset tehtäisiin porukalla. Ihmisten jaksaminen parantuisi nykyisestä merkittävästi.

Jos jäseniä löytyisi esimerkiksi seitsemän, niin toiminta edelleen tehostuisi. Mutta Suomen harventunut asutusrakenne asettaa omat ehtonsa sille, etteivät tällaiset maatilaosuuskunnat ehkä kovin isoiksi kuitenkaan jäsenmääriltään kasvaisi. Pinta-alojen huima kasvu on asia erikseen.

Myös jäsenten yhteishenki ja yhteenkuuluvuus säilyisivät pienemmissä osuuskunnissa paremmin.

Hankintayhteistyön tehostaminen

Myös hankintayhteistyön kautta tilat saisivat helpotusta omaan toimintaansa. Kustannuksia, riskejä ja työaikaa pystyttäisiin jakamaan nykyistä selvästi tehokkaammin. Ostopalvelutkin olisi helpompi järjestää osuuskunnan kautta.
Jokaisella viljelijällä ei silloin tarvitsisi olla omaa kallista konekalustoa erikseen. Myös koneiden käyttö tehostuisi. Todellisia hyötytunteja konetta kohti kertyisi selvästi enemmän. Näitä ajatuksia on toki ollut ilmassa ennenkin ja myös tiettyjä uusia avauksia on näkynyt (ks. esim. OT 4/02).

Jos tällainen toimintamalli ottaisi riittävästi tuulta siipiensä alle, niin sillä olisi aikaa myöten myös kansantaloudellista merkitystä. Mutta sen hyöty mitattaisiin kuitenkin aina tilatasolla.

Myös koneiden huolto olisi järkevää järjestää yhteisen osuuskunnan kautta. Tämäkin toisi helpotusta viljelijöiden kokemiin paineisiin. Toiminta olisi varmemmalla pohjalla. Ei tarvitsisi enää kokea paljon puhuttanutta "sadan hehtaarin yksinäisyyttä".

Myös viljelijäperheille ja emännille osuuskuntamalli olisi nykyistä selvästi houkuttelevampi tapa toimia. Ilman naisia maaseudun nykyinen väestökato edelleen syvenee.

Jos yhteistyö lähtisi onnistumaan, niin myös kylien yhteishengen kasvu saattaisi näkyä muuallakin. Ja mikä ettei, sillä onhan osuuskuntamalli jo monta kertaa onnistunut muissakin yhteyksissä. Riittävän vahvaa ja pitkäjänteistä taustatyötä sekä vaikuttamista se kuitenkin vaatisi.

Kaikki nykyiset suurosuuskunnatkin ovat alkujaan lähteneet pienestä liikkeelle. Ihan viime vuosisadan alussa kaikki suomalainen osuustoiminta oli uus- eli pienosuustoimintaa. Onko se ehditty maaseudulla sadassa vuodessa unohtaa?

Monitoimiosuuskunnille kasvavaa tilausta

Navetta- ja moninaisten koneosuuskuntien ohella myös maatilojen erimuotoisille monitoimiosuuskunnille olisi kasvavaa yhteiskunnallista tilausta.

Maatilat ovat nykyisin entistä useammin monitoimisia. Ne tuottavat erilaisia raaka-aineita, tuotteita ja palveluita. On esimerkiksi loma- ja ruokapalveluita, kalastusta, puu- ja käsitöitä, koneurakointeja, aurauspalveluita, mökkitalkkareita… ja monia muita.

Esimerkiksi hakeosuuskuntia on syntynyt tuottamaan puuhakkeesta lämpöä, muttei läheskään kaikille alueilla (OT 3/09). Tuulipuiston perustaminenkaan ei ole poissuljettu tulevaisuuden mahdollisuus siihen parhaiten soveltuvilla alueilla. Viime vuonna Suomeen valmistui ensimmäinen tuuliolojen kartoitus; rannikon lisäksi nyt myös manner-Suomi on kartoitettu (OT 3/08).

Myös tilojen kasvava joustavuuden tarve tulee näkyviin. Tiettyjä tehtäviä olisi usein järkevää ja taloudellista tuottaa lisääntyvästi yhdessä naapurien kanssa. Edellytyksenä on tietysti se, että naapurisuhteet ovat säilyneet kunnossa, vaikka ajat ovatkin rajusti koko ajan muuttuneet.

Ketä kehittäminen kiinnostaa?

Erityisesti pieniä ja keskisuuria tiloja tässä kaavaillun osuuskuntamallin luulisi kiinnostavan.

Pelkään kuitenkin, että jotkut perinteistä yksinyrittäjämallia vaalivat jo tässä vaiheessa parahtavat, että ei missään tapauksessa näin. Myös konekauppiaat ja tarvikekauppaa käyvät saattavat parkaista, jos tällaisia osuuskuntia alkaa lisääntyvästi syntyä. Ainakin syy olisi hyvin ymmärrettävä.

Toivottavasti vapaa ja avoin keskustelu näistä asioista kuitenkin jatkuu. Se olisi maaseudun etu - ja yksi hyvä tapa reagoida nykyisiin koventuviin vaatimuksiin.
Kuka viimein tarttuisi näihin ajatuksiin ja lähtisi viemään asioita käytännössä eteenpäin? Haaste on todella mittava.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |