Huomio Espanjaan ja Portugaliin

Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) sekoilu ja Finnairin johdon palkkiorohmuilu tarjosivat varsinaisille vastuupoliitikoille ylimääräisiä hiihtolomaviikkoja. Tikun nokassa oli pääasiassa hallituksen kakkosketju, mitä nyt pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tarjosi pitkään elävän kielikuvan, absoluuttisen faktan.

Kreikan avustaminen suurena skandaalina alkoikin väljähtyä. Maa on niin pieni, vaikka uskomaton määrä rahaa sillä verukkeella onnistuttiin Saksan ja Ranskan pankkien tukeen kaatamaan. Nyt niiden pitäisi itsekin löytää pääomia, mistä seuraa uusia legendoita.

Huomio onkin kääntymässä isompiin maihin. Italian talous sai Silvio Berlusconin väistyttyä hieman uskottavuutta, mutta Iberian niemimaalla näyttää hankalalta. Portugali on pitkään vannonut selviytyvänsä itse, mutta numerot viittaavat muuhun.

Espanja puolestaan on kiinteistöromahduksen jälkeen leikkaamassa itseään hengiltä, vaikka EU:n mielestä se ei ole tarpeeksikaan. Se on niin suuri talous, että komissaari Olli Rehnin (lib.) kokoon juoksemat laajennetut rahastot uppoavat aukkoon kevyesti kerralla.

Pellervon taloustutkimuksen Pasi Holm ennusti markkinoiden hermostuvan äitienpäivän aikoihin. Holm saattaa olla oikeassa.

Tarkat ennusteet puhdasta viihdettä

Vanhan nyrkkisäännön mukaan vain Pohjoismaissa ja Hollannissa tilastot ovat luotettavia. Toista ääripäätä edustaa Kreikka, mistä on tarjottu kallista opetusta. Monessa muussakin maassa tilastontekijä vaihtuu hallitusten myötä.
Asiallisissakaan maissa tilastoluvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia. Klassinen esimerkki on USA:n ja Euroopan maiden erilainen tapa laskea talouskasvulukuja.

Hyvin varovainen pitää olla kansantalouden ennusteiden kanssa, tekee niitä kuka hyvänsä. Julkisen talouden velkaantumista povatessa pitäisi olla täsmällinen käsitys bruttokansantuotteesta ennen, nyt ja aikojen päästä.

Tehtävä on tietysti mahdoton, mutta vakavalla naamalla pukuherrat tulevien aikojen kymmenyksistä kiistelevät. Enemmän kannattaa huomiota kiinnittää eri laitosten ennusteiden systemaattisiin virheisiin. Ennusteiden osuvuudesta jaettavat palkinnot ovat puhdasta viihdettä.

Talousnäkymät pomppasivat äkisti ylös

Ei siis ihme, että Kataisen hallituksen toistaiseksi vaativimman päätöksen, vaalikauden loppuvuosien budjettikehysten loppusummasta jäi satojen miljoonien eurojen epätietoisuus. Runsaan kahden miljardin leikkauksista ja veronkorotuksista kuitenkin markkinavoimien iloksi kerrottiin.

Kataisen hallituksen jatkon ratkaisi SDP:n taipuminen alv:n korotukseen. Vastineeksi suurituloisimpien verotusta kiristetään hiukan mutta kunnallisveroa sitäkin reilummin.

Kehyspäätöksen leikkaukset ovat noin puolet siitä, mitä valtiovarainministeriö piti ehdottomana miniminä. Talousnäkymät kuulemma kohenivat yllättäen juuri kehysriihen alla, mutta nämä ylös sojottavat käyränsä VM sentään salasi kansalta.

Kumipyöristä ilmat pois

Kehysmenettely antaa täyden mahdollisuuden riidellä budjetista joka syksy. Vain ikuinen kiistakapula, liikenneväylärahojen jako sovittiin vaalikauden loppuun.
Hallitus lähtee selkeästi rakentamaan Helsingistä todellista metropolia. Liikennerahojen paino on pääkaupunkiseudulla ja raideliikenteessä.

Kun yksityinen pääoma ja Hjallis Harkimo samaan aikaan suunnittelevat jokaisen metropolialueen aseman ylle 30-kerroksista pilvenpiirtäjää, on ainoana pulmana enää keksiä porukalle kansantaloudellisesti järkevää tekemistä.

Koska liikennerahat eivät kasva, kehyspäätös merkitsee tiestön ja sen kunnossapidon selkeää heikentymistä. Valtaosa Suomea ja sen taloutta elää kumipyörien varassa. Eduskunnan oppositio saa vihdoin myös sisäpoliittista virtaa.

Muun maan teistä pannaan kuntoon vain kaakonkulman yhteys Venäjälle. Valtakunnan selkärangan, Pohjanmaan radan valmistuminen siirtyy ainakin 2020-luvulle. Kunnon maantieyhteys Oulusta etelään siirtynee vieläkin kauemmas.

Suomi sujahti ikkunasta länteen

Pankkihistorioitsijat Antti Kuusterä ja Juha Tarkka saivat valmiiksi suurtyönsä, Suomen Pankin 200-vuotishistorian. Muhkea kakkososa ulottuu Talvisodasta markan tarun päättymiseen.

Lukuisista herkkupaloista kannattaa poimia kirjoittajien käsitys, mikä oli ratkaisevaa Suomen tulevaisuudelle läntisenä markkinatalousmaana. Se oli liittyminen Kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:ään ja Maailmanpankkiin heti 1947.

Suomi livisti hyvin kapeasta aikaikkunasta sisään. Jäsenhakemus jätettiin heti Pariisin rauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen, jolloin asia ei vielä Neuvostoliittoa kiinnostanut. Hakemus hyväksyttiin syksyllä vain vähän ennen kylmän sodan puhkeamista täyteen meteliin. Luultavasti IMF-hakemuksen olisi silloin käynyt kuten Marshall-avun, josta Suomen oli karvaaksi pettymyksekseen pakko luopua.

Esimerkiksi YK:hon Suomi jätti jäsenhakemuksen samaan aikaan, mutta se toteutui vasta 1955. OECD:hen Suomi pääsi vasta 1969.
Suomelle ei tietenkään ole tärkeintä kuulua länteen vaan olla aina oikeassa porukassa, kun tasavallan kansalaisten onnen ja hyvinvoinnin edellytyksiä rakennetaan.

PEKKA ALAROTU

| Sivun alkuun |