Professori Juha Siltala:
Onko tulevaisuuden ihminen
uustorppari vai itsenäinen verkottuja?

Kansan integraatio oli koko 1900-luvun politiikan johtoajatus. Se oli kuitenkin vuosisata, jolloin markkinatalous itsesäätöisenä systeeminä osoitti oman toimimattomuutensa.

Vapaakaupan kokeiluja Suomessa korjasivat alkuun erityisesti suurina poliittisina kansanliikkeinä maalaisliitto ja työväenliike. Myös toisen maailmansodan jälkeen luotu korporatismi oli jatkoa tälle samalle korjaustyölle.

Pienomistajan näkökulma on ollut historiassa yleensä häviäjän näkökulma. Pienissä yksiköissä tuottaminen on puhtaasti ekonomistisesti ajatellen verrattain tehotonta. Se on kuitenkin hyvin tuottavaa siinä mielessä, että se tekee tuottajasta kansalaisen.

Kun arvioidaan esim. suomalaisen maanviljelyn historiaa, niin kannattamatontahan se on taloudellisilla kriteereillä arvioituna monta kertaa ollut. Asiaa on kuitenkin ajateltava siten, että pientuotannossa tuotetaan ennen muuta ihmisten elämä ja oma elämänhallinta.

Tuottajapohjaisen osuustoiminnan ideana oli integroida kansaa, tehdä siitä omistajia, keskiluokkaa. Kansalaisuus ja elämänhallinta oli pellervolaisessa liikkeessä aikanaan kasvattavana päämääränä. Esim. osuuskassaliikkeen tarkoitus oli ennen muuta kasvattaa jäsenistään sekä oman taloutensa että yhteisönsä ylläpitoon pystyviä ihmisiä. Sama ajatus oli mukana myös silloin, kun torppareista tehtiin pientilojen isäntiä.

"Edistyksen" nimissä meille on kerrottu, että pienissä yksiköissä tuottaminen on tehottomana historiaan väistyvää. Jos kuitenkin ajatellaan nykyajan trendejä, niin pientuottamisessa on taas järkeä. Talonpoikainen omistuskin voidaan ymmärtää vastakohtana yksipuoliselle pääoman tuotolle.

Kansanomaisen käsityksen mukaan omaisuus on jotakin, jonka tehtävä on vapauttaa ihminen ulkopuolisista riippuvuuksista. Akseli Koskela haaveili omasta torpasta, jotta pääsisi "elämään ihmisiksi ja vähän hengittämään", pois riippuvuudesta ja alistamisesta. Nykyajan asuntosäästäjäkin jaksaa painaa kahta työtä pitkän aikaa, jotta joskus pääsisi riippuvaisuudesta pois. Asunnon käyttöarvo on sama, olipa sen markkina-arvo mikä tahansa; siinä saa vapaasti asua pääoman tuotosta riippumatta.

Suurpääoma on aivan toisenlainen omaisuuden muoto. Se lakkaa olemasta pääomaa, ellei se tuota. Suuri muutos Suomessa 1990-luvulla oli nimenomaan se, että löydettiin syntipukiksi ns. huonosti kannattava, laiska pääoma. Se oli kuitenkin luonut hyvän elämänperustan tavallisille ihmisille. Päätettiin, että sen aika oli ohi ja koitti tehokkaan pääoman aika.

Uutta torppariutta

Kovasti yleistynyt franchise-järjestely on yksi tehokkaan pääoman keino. Joukko kansainvälisiä suuryrityksiä omistaa tuotemerkkejä, joiden alla sitten järjestetään tuotteita pienyrittäjille myytäviksi. Tämä on kuitenkin vain eräs uusi muoto torppariutta, sillä yrittäjän vapaudesta ei siinä voida puhua. Yrittäjällä ei ole oikeutta myydä yritystään, vaikka kiinteä omaisuus kyllä jää hänen riskikseen. Kaikki on brandinomistajien taholta tarkkaan säädeltyä.

Maanviljelijälle vastaava järjestely, joka on käytännössä tasan vastakkainen muoto osuuskunnalle, näyttäytyy esim. siinä, että joku biotekniikkafirma patentoi siemenet. Omia siemeniä ei voi käyttää ja viljelijä maksaa kertakäyttökorvauksia siemenistä tälle firmalle.

Tässä kehityksessä häämöttää loppu itsenäiselle pienyrittäjyydelle. Omistuksen ja tuottajuuden erottaminen uhkaa jäädä pysyväksi.

Pienomistajuus on historiassa aina ollut myös vahva demokratian tae. Sen ansiosta demokratia aikanaan nousi Englannissa, mutta Venäjällä ei ole vieläkään mitään käsitystä kansalaisoikeuksista. Suomalaisista kuitenkin valtaosa on ollut jotenkin omillaan toimeentulevia, joita ei ole voinut kiristää tekemään ihan mitä tahansa.

Uhkaava tehopääoma

Suuri osa ihmisistä valitsisi nykyisen urarattaan sijasta oman elämän hallintaa, aikaa olla perheen ja ystävien kanssa. Pääomalähtöinen systeemi ei tätä mahdollista, koska se on sille huonosti tuottavaa. Ne jotka ovat töissä, pidetään siinä liian tiukoilla. Muut sitten kärsivät työn katkonaisuudesta tai sen kokonaan hävittämisestä.

Tämä uusi benchmarking-talous vaatii aina sijoitetulta pääomalta globaalisesti parasta tuottoa. Ei ole väliä, mitä tuotetaan, missä tuotetaan, kunhan vain tuotto-odotukset täytetään. Tällainen vie ihmisiltä itsenäisen elämänpiirin, jota myös palkkatyö aikaisemmin tarjosi.

Kehityskaarta torpparista isännäksi vastasi palkkatyössä itsenäisen työikäisen reviirin syntyminen. Tehopääoman onnistuu toteuttaa se, mitä sosialismin aikanaan pelättiin tekevän: se sosialisoi useimpien ihmisten työn niin, ettei ihminen enää voikaan muodostaa omaa reviiriä.

Yritykset pyrkivät siirtämään varsinaisen tuotannon alihankkijoille ja rahastamaan pelkästään brandillaan.

Ylpeät verkottujat

Toinen vaihtoehto on kuitenkin se, että yrittäjät ja omistava keskisääty olisivatkin vasta tulossa. On viitteitä siitä, että massamarkkinat kyllästyvät - tavaraa on jo ihan tarpeeksi. Se mikä kuitenkaan ei kyllästy, on esimerkiksi ihmisten tarve hoivasta. Myös ekologia asettaa reunaehtonsa. Ei ole enää järkeä valmistaa lyhytikäisiä tuotteita, joita ei voi korjata. Runko kannattaa mieluummin tehdä vuosikymmeniä kestäväksi, johon kuluvat osat vaihdetaan.

Franchise-torpparien sijasta tulevaisuudessa voikin nousta uusi itsenäisten yrittäjien luokka: ammatistaan ylpeitä käsityöläisiä, jotka päivittävät, korjaavat ja jopa rakentavat tuotteita pieninä sarjoina tai yksilöllisesti. Monissa pienissä yksiköissä tuottaminen ja lisäarvo syntyy siitä hiljaisesta tiedosta, jota ei niin vain koneille ohjelmoida ja ositeta.

Osuuskunta lähtökohtaisesti on pientuottajien tuottajayhteisö, kun osakeyhtiön luonne on olla pääomayhteisö. Sen vuoksi osuuskunta sopisi parhaiten uudenlaisen yrittäjyyden yritysmuodoksi.

Vanhoilla pellervolaisilla konsteilla, mm. yhteisostoilla, saadaan tuotannolle lisäarvoa. Tätä ovat saksalaiset ja itävaltalaiset kokeilleet leipomoissa, meijereissä ja konealalla. Verkottuneella yrittäjällä on myös mahdollisuus aktivoida omaa elinympäristöään.

Uskoisin sittenkin tähän jälkimmäiseen kehitykseen, koska se soveltuu myös nuorten työntekijöiden odotuksiin. He eivät haluaisi "myydä elämäänsä" hinnalla millä hyvänsä, vaan heillä on halu panostaa työhön, jossa saisi itse vaikuttaa, jossa olisi itsenäisyyttä, luovuutta ja sosiaalisuutta.

Tällä kehityksellä saavutetaan myös yhteiskuntarauha. Siitä ei ole mitään takeita, jos liian moni syrjäytyy.

Juha Siltala
Kirjoituksen on Osuustoiminta-lehden toimitus laatinut 
psykohistorioitsija, professori Juha Siltalan Pellervon Päivässä 18.4.2002 
pitämän vapaamuotoisen, nauhoitetun alustuksen pohjalta. 

| Sivun alkuun |