Kansallinen talouspolitiikka korostuu

Kansallinen talouspolitiikka, sen tarve ja mahdollisuudet on teemana Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen uusimmassa katsauksessa, joka jaettiin Osuustoiminta-lehden 3/02 mukana.

Professori Mikko Puhakka Oulun yliopistosta tarkastelee talouspolitiikan vaikutuskanavia talouskasvuun. Kasvututkimukset osoittavat, että kasvun kannalta tärkeintä on kokonaistuottavuus, ts. kuinka paljon niin aineellisesta kuin inhimillisestäkin pääomasta taloudet saavat irti. Ei ole olemassa mitään yksittäistä temppua, jolla kokonaistuottavuutta voidaan parantaa.

Kasvua tukevan talouspolitiikan tuleekin pyrkiä varsin yleisiin tavoitteisin: ennustettava ympäristö, selkeät pelisäännöt, riittävä kilpailu, kannustimet kouluttautumiseen ja uuden tiedon luomiseen ja soveltamiseen, valmiudet muuttaa toimintatapoja ja rakenteita. Suomi on sijoittunut eräissä tärkeissä asioissa - erityisesti peruskoulutuksen tasossa ja tutkimus- ja tuotekehittelyponnistuksien määrässä - hyvin. Kuitenkin kokonaistuottavuus on vain ¾ USAn vastaavasta. Vaikka Suomi näyttäisi painottaneen oikeita asioita, Puhakan sanoin "tekemistä Suomessa vielä riittää".

PTT:n toimitusjohtaja Vesa Vihriälä arvioi puolestaan suhdanteiden tasaamisen kysymyksiä. Suhdannevaihtelut eivät ole loppuneet ja niiden haitallisuus puoltaa yhä tasaavaa suhdannepolitiikkaa. Vihriälän mukaan aktiiviseen finanssipolitiikkaan liittyy kuitenkin paljon ongelmia, erityisesti talouden huonon ennustettavuuden takia. Pääpaino on tämän takia oltava ns. automaattisten vakauttajien hyväksi käyttämisessä, vaikka päätösperäisestä finanssipolitiikasta ei voidakaan kokonaan luopua. Finanssipolitiikan vaikeuden ja rahapolitiikan puuttumisen takia on kuitenkin erityisen tärkeää lisätä talouden sopeutumiskykyä erilaisiin häiriöihin. Myös tulopolitiikalla on hyödyllinen rooli, mutta se edellyttää kykyä tuottaa nykyistä joustavampia palkkarakenteita.

Johtokunnan neuvonantaja Anne Brunila Suomen Pankista kirjoittaa talouspolitiikan koordinaatiosta EU:ssa. Hän katsoo, että erilaisista kansantalouksista koostuva rahaliitto EMU edellyttää kansallisista tarpeista lähtevää finanssi- ja rakennepolitiikkaa. Koordinointi on tärkeää, mutta olemassa olevat pelisäännöt ovat Brunilan mukaan riittävät, jos niitä noudatetaan. Toistaiseksi koordinaatio on hänen mukaansa toiminut kohtuullisesti. Myös Brunila muistuttaa siitä, että vaikka rahaliitto ja kurinalainen finanssipolitiikka ovat suojanneet euroaluetta viime vuosina suurilta maailmantalouden häiriöiltä, suhdannevaihtelut eivät rahaliiton myötä ole kadonneet.

EU-rahoitus aluepolitiikkaan supistuu

Johtaja Pentti Mäkinen Keskuskauppakamarista arvioi elinkeino- ja aluepolitiikan rajoituksia ja mahdollisuuksia EU-Suomessa. Mäkisen näkemys on, että EU:n asettamat reunaehdot Suomen elinkeino- ja aluepolitiikalle ovat varsin väljät. Suomi itse vastaa siitä, kuinka aktiivisesti se kehittää maan eri alueiden kilpailukykyä ja vähentää alueellisia eroja.

Kansallisen politiikan merkitys tulee itse asiassa korostumaan, koska köyhien uusien jäsenmaiden mukaantulo väistämättä supistaa Suomen saamaa EU-rahoitusta aluepolitiikkaan.

Valikoivaan verojen alentamiseen

Vanhempi ekonomisti Mika Kuismanen Suomen Pankista esittelee tuoreita tutkimustuloksia tuloverotuksen vaikutuksesta työn tarjontaan. Perustulos näyttäisi olevan, että verotuksen aleneminen lisää työn tarjontaa lähinnä tulojakauman alapäässä. Niinpä tuloveroasteikkojen yleinen alentaminen ei yksin olennaisesti paranna työllisyyttä eikä myöskään "rahoita itseään". Parempi tulos saadaan valikoivalla verojen alentamisella.

Kuismasen mukaan työvoiman siirtymisessä maan rajojen yli verotus ei ole tärkeä tekijä. Hän kuitenkin muistuttaa, että politiikka voi vaikuttaa moniin muihin seikkoihin, joilla on merkitystä työ- ja asuinmaan valinnassa.

Kuntien erot kasvavat

Ekonomisti Max Arhippainen PTT:stä tarkastelee kunnallisverotusta. Erot kuntien veropohjissa, elinkeinorakenteessa ja väestönrakenteessa merkitsevät, että verojärjestelmä ja sen mahdolliset muutokset kohtelevat eri kuntia eri tavalla. Ennustettu pidemmän ajan väestökehitys lisää eroja kuntien tulopohjissa. Ero kuntien kyvyssä rahoittaa palvelutarjontaansa omilla verotuloillaan kasvavat.

Suuri osa Suomen kunnista tulee kasvavassa määrin riippuvaisiksi verotulojen tasausjärjestelmästä. tämä herättää kysymyksen nykyisen tuloverotuksen ja valtionosuusjärjestelmän tehokkuudesta. Arhippainen esittää ajatusleikin, jonka mukaan kunnat kokonaan vastaisivat vakaasta ansiotuloverotuksesta ja valtio ottaisi riskin yhteisöveron heilahteluista kannettavakseen.

| Sivun alkuun |