Valinta isännyyden puolesta  

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista viljelijöistä suhtautuu osuustoimintaan erittäin tai melko myönteisesti. Kielteisesti suhtautuvia on ainoastaan viisi prosenttia. Viljelijöistä 97 % kuuluu johonkin osuuskuntaan eli lähes kaikki. Keskimäärin viljelijät ovat neljän osuuskunnan jäseniä. Oman tuotantosektorinsa osuuskunnan ohella palvelu- ja kuluttajaosuuskunnat sekä keskinäiset vakuutusyhdistykset ja -yhtiöt ovat valtaosan valinta. Myös vesiosuuskunnat ovat nykyisin arkipäivää. Suomea, maaseutua ja maataloutta rakennetaan edelleen vahvasti osuustoiminnan yhteistyöllä.
Tämä käy ilmi Pellervo-Seuran tilaamasta ja TNS Gallup Elintarviketieto Oy:n tekemästä suomalaisten osuustoiminta-asenteita kartoittavasta tutkimuksesta. Tuloksissa on selkeä ero esimerkiksi Ruotsin kriisiytyneeseen tuottajaosuustoimintaan, josta oli Petri Ollilan artikkeli Osuustoiminta-lehdessä 2/08. Suomalaiset osuuskunnat ovat onnistuneet työssään.

Haluaako viljelijä olla isäntä vai monikansallisen yhtiön traktorikuski? Monikansallinen maksaa juuri sen verran, mikä on tarpeen pitkäjänteisen toiminnan kannalta. Voitot ovat sijoittajaomistajia varten. Tässä ei ole mitään väärää. Se ei ole vika vaan ominaisuus.
Tämä on valintatilanne; osuuskunta on viljelijöiden valinta oman elämänsä isännyyden puolesta. Pääoma on tässäkin hyvä renki, mutta arvaamaton isäntä viljelijän kannalta. Osuuskunnassa pääoma on renkinä. Renkiä pitää tietysti kohdella hyvin, jotta se jaksaa ahkeroida isännän puolesta.

Elintarvikeketjussa kauppa, vaikkei se olisi keskittynytkään, on aina vahva toimija. Vastinparin pitää olla yhtä vahva.
Koska kauppapolitiikka on sellaista, että maan rajat ovat auki tuonnille ja viennille, kauppa pitää huolen, että eri tuoteryhmissä on kilpailevia vaihtoehtoja. Kun myös kilpailevat yritykset ovat usein muita osuuskuntia, pysyy osuuskuntien yhteenlaskettu markkinaosuus varsin korkealla. Tämä pitää myös kotimaisten tuotteiden markkinaosuuksia ylhäällä ja luo suoran ketjun viljelijältä osuuskunnan kautta kauppaan ja kuluttajaan.
Osuuskunnan on kuitenkin pystyttävä tuotekehityksessä, tuotannossa, markkinoinnissa ja logistiikassa markkinahintatason edellyttämään kustannustehokkuuteen. Osuuskuntien johto saa tästä tutkimuksesta valtakirjaa tavoitella tehokkuutta ja kilpailukykyä. Vain tehokkaasti toimiva voi olla kilpailukykyinen.

Tulot tulevat pääosin markkinoilta. Hyvillä tuotteilla ja tuotemerkeillä saa lisähintaa, muttei tolkuttomasti. Molempien rakentaminen on kallista. Avoimessa kilpailussa hintataso määräytyy markkinoilla. Yksittäisen toimijan on oltava markkinajohtaja, jotta se pystyy asettamaan markkinahintaa. Ellei sitä ole, toiminnan kustannukset on sopeutettava annettuun hintatasoon. Tällaisessa mallissa tavallisen viljelijän asema ei valitettavasti ole kadehdittava. Tehokkaasti johdetun osuuskunnan avulla päästään kuitenkin parhaaseen tulokseen, kun ketjun tuottamalle lisäarvolle ei ole ulkopuolisia jakajia.
Tutkimus osoittaa, että viljelijät pitävät toimintaympäristöönsä sovitettua ja hyvin johdettua osuustoimintaa oikeana valintana. Tämä heijastuu siihen, että suomalaisten tuottajaosuuskuntien markkinaosuudet ovat varsin korkeaa pohjoiseurooppalaista tasoa.
Volyymituotteilla ratkaistaan suomalaisten tuotteiden asema markkinoilla ja raaka-aineesta maksettava hinta. Näiden tuotteiden jalostuskustannuksiin kohdistuu jatkuva tehostamispaine, jonka purkamisessa suuruuden ekonomia on ratkaisevan tärkeä elementti. Menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin suomalaisessa arkiruokapöydässä niche-tuotteet korvaavat perusruoan eli ne volyymituotteet.
Kun ketjussa syntyy lisäarvoa, siitä on kerryttävä oikeudenmukainen osa viljelijälle. Esi-isät ovat osuustoimintayritykset perustaneet ja seuraavalle sukupolvelle perinnöksi jättäneet, jotta uudella polvella olisi mahdollisuus menestyksellä harjoittaa maatilataloutta ja elää tilalla säällistä elämää.
Osuuskunta ei ole kuitenkaan raha-automaatti. Kilpailijat eivät ole huonoja. Osuuskuntia on omistettava ja johdettava taitavasti. Siltä voi vaatia vain sen mukaan, kuin sille antaa.

Tasapuolisuuden ajatus on edelleen voimissaan viljelijöiden keskuudessa. Viljelijät selvästi kokevat, että he ovat samassa veneessä. Eri tuotantosuunnista, maantieteellisestä sijainnista, tilakoosta ja investointitilanteesta nousee luonnollisesti erilaisia painotuksia ja odotuksia osuuskunnille, mutta kokonaisuus kertoo, että osuustoiminnan idea on oivallettu ja tasapuolisuus ja solidaarisuus ovat edelleen voimissaan. Suomalaisissa viljelijöissä ei ole juurikaan rusinanpoimijoita. Toimivan yhteistyön voima ja periaate on hyvin sisäistetty.
Siinä kun osuustoimintaan sitoutuneet ovat toiminnan kivijalka ja näkevät osuustoiminnan parhaana toimintamuotona, myös kriitikoille on sijansa muutosvoimana, joka kannustaa osuuskuntia uudistumaan ja kehittymään. Suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti, sillä uskon, että osuuskuntien jäsenet ovat valmiita edelleen kehittämään osuuskuntiaan oman taloudenpitonsa ja elinkeinonsa tukemiseksi.

Veikko Hämäläinen
veikko.hamalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |