Sanan voimalla osuustoiminnan puolesta 2.
Läpi kansakunnan kohtalonaikojen  

1930-1940-luvuilla Suomessa elettiin paljolti poikkeusoloissa. Vaikeimpinakin aikoina, niin sodassa kuin rauhassa, Osuustoimintalehti jatkoi säännöllistä ilmestymistään. Omalla sarallaan aktiivisena ja luotettuna vaikuttajana lehti eli vahvasti mukana kansakunnan kohtaloissa.

Suomen Osuustoimintalehden päätoimittaja vaihtui Pellervo-Seuran toimitusjohtajan mukana, sillä sama henkilö hoiti molempia tehtäviä. Eemil Hynnisen kauden (1929-36) jälkeen päätoimittajaksi tuli ensin Oiva Jääskeläinen (1937-44) ja sitten Viljami Kalliokoski (1945-49).
Myös lehden toimitussihteerin vakanssi sai uuden haltijan. Pitkään työskennelleen Ilmari Raholan jälkeen tehtävään tarttui 1931 Y.R. Mäkihovi, joka toimittajakausi venähti peräti 36 vuodeksi. Rahola jatkoi myöhemmin lehden pitkäaikaisena pakinoitsijana nimimerkillä ”Aapo”.

Lamaa ja juhlavuosia

Osuustoimintalehti siirtyi 1930-luvulle talouslaman tunnelmissa. Aihepiiristä kirjoitettiin runsaasti ja erityisenä huolena olivat maatalouden ja maaseudun ongelmat. Etenkin vuosi 1931 oli lehden ”lamavuosikerta”. Lamaan mahtui kuitenkin myös juhlaa: Hankkijan 25-vuotista taivalta juhlistettiin 1930 teemanumerolla.
Vuonna 1933 lehden lukijat pysäytti professori Hannes Gebhardin poismeno. Pari vuotta myöhemmin esiin noussut teema oli karjanmyyntiriidan selvittely.
Ulkomaita koskevista kirjoituksista jotkut antoivat jo viitteitä tulevasta. F.W. Raiffeisenin kuoleman 50-vuotisjuhlan matkakertomuksessa 1938 voitiin vain ihmetellä tilaisuudessa nähtyjen hakaristilippujen ja sotilasunivormujen määrää.
Vuonna 1933 Osuustoimintalehti täytti 25 vuotta. Niilo Liakka arvioi tuolloin mennyttä ja tulevaa:
”Osuustoimintalehden merkitys toisella vuosisadan neljänneksellä on epäilemättä oleva vieläkin suurempi kuin se on tähän asti ollut. Lehti aloitti uransa uudisraivaajana, joka sai elinvoimansa tietoisuudesta, että silläkin oli oma, jopa tärkeäkin tehtävä Suomen kansan ja nimenomaan sen suuren maanviljelijäväestön menestyksen vaalinnassa. Nyt ei Suomen osuustoiminta enää ole tulevaisuuden kuvitelma. Se on nyt todellisuutta, monien yhteistyöstä odottamattoman nopeasti ja voimallisesti kehittynyttä todellisuutta. Ja niin kuin kaikella todellisuudella, sillä on moninaiset kysymyksensä ja pulmansa, jotka kaipaavat valaisua.”

Itsenäisyyttä puolustamassa

Talvisodan syttymisen jälkeen ilmestyi joulukuussa 1939 vielä vuoden viimeinen lehden numero. Sen ”Ajan velvoitukset” -otsikolla julkaistun pääkirjoituksen sanat ja henki jäivätkin sitten koko osuustoimintaliikettä velvoittavaksi viestiksi tulevien sotavuosien ajaksi:
”Koko kansallamme on nyt yksi ja yhteinen päämäärä: saattaa puolustustaistelumme voitolliseen päätökseen. Siihen pyrittäessä tekee jokainen yksityinen osuuskunta johto- ja toimielimineen ja jäsenistöineen osaltaan voitavansa, jotta armeijamme saisi tarvitsemansa tuen ja siviiliväestö riittävät elinmahdollisuudet. Osuuskuntaimme tehtävät ovat tällöin erinomaisen tärkeät, sillä monissa suhteissa juuri niistä riippuu kummankin väestönosan elintarvikehuolto.”
”Näin on osuuskuntain toiminta koetettava pitää niin säännöllisenä kuin mahdollista. Mehän osuustoimintaväki emme osuuskunnillamme pyri tavoittelemaan yksityisetua. Me toimimme yhteistä hyvää tarkoittavassa hengessä koko kansamme hyväksi. Ne iskulauseet, yhteishenki, yksimielisyys, yhteistahto, jotka koko kansa tänä koettelemuksensa aikana on omaksunut omakseen, ovat olleet ja ovat, osuustoiminnan tunnustähtiä. Niitä seuraten me teemme kaikkemme isänmaamme turvaksi ja sen itsenäisyyden lujittamiseksi.”
Näiden lauseiden luoma velvoite täytettiin kunnialla. Koko sotien ajan osuustoimintaliike ja Osuustoimintalehti sen tärkeänä osana olivat voimakkaasti mukana Suomen itsenäisyyden puolustamisessa.
Elintarvikehuolto luonnollisesti oli ajan keskeinen ja osuustoimintaliikettä läheltä koskettava kysymys. Lehdessä painotettiin jatkuvasti kotirintaman merkitystä ja siinä osuustoimintaväen roolia kansakunnan ruokahuollon turvaajana. Mustan pörssin kaupasta varoiteltiin - kuten myös siitä, että lain rikkomukset osuuskunnissa tärvelisivät koko osuustoiminnan maineen.

Vaaran vuosien varjossa

1940-luvun lopulla maassa elettiin vaaran vuosia kommunistisen kumouksen pelossa. Muutoin epäpoliittisuuttaan korostaneessa Osuustoimintalehdessä ei näissä olosuhteissa nähty esteitä sille, että pellervolaisen osuustoimintaliikkeenkin palveluksessa olevia asettuu ehdokkaaksi vaaleihin ja tunnustaa omaa väriään. Toistuvasti paheksuttiin myös Hella Wuolijoen johtaman Yleisradion toimintaa, jossa ”vasemmistopolitiikkaa sotkettiin jopa maalaisväestön erikoisohjelmiin”.
Lehden kokonaisilmeeseen kuului tietty sisäänpäin kääntyneisyys. Ulkomaita koskeva aineisto oli sangen vähäistä, mikä oli perua sodanaikaisesta aiempien ulkomaanyhteyksien katkeamisesta.
Artikkelien joukossa olikin runsaasti mm. katsauksia ja historiikkeja kotimaisista osuustoimintayrityksistä. Ne kertoivat osuustoiminnan merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan rakennustyössä. Siirtoväkeen ja asutustoimintaan liittyvät kysymykset olivat itseoikeutettuja aiheita. Ne olivat esillä paitsi omina kirjoituksinaan myös eri artikkelien osana.
Kun Osuustoimintalehti 1949 täytti 40 vuotta, voitiin samalla vihdoin iloita aikakauslehtipaperin säännöstelyn päättymisestä. Se paransi osaltaan lehden mahdollisuuksia jatkaa täysipainoisesti palvelutyötään osuustoiminnan yhteisten pyrkimysten edistäjänä.

Kari Inkinen

Kirjoitussarja jatkuu seuraavissa numeroissa. 100-vuotisnumero julkaistaan helmikuussa 2009.

LÄHTEITÄ:
Suomen Osuustoimintalehden numerot vuosina 1930-1949. Suomen Osuustoimintalehti 60-vuotias, OT 1/69. Maritta Pohls: Sanan voimalla osuustoiminnan puolesta, OT 5/98.

| Sivun alkuun |