HYVINVOINTIA lähellä toista ihmistä

”Kahdenlaiset ihmiset eivät koskaan saa kylläänsä: ne jotka janoavat tietoa, ja ne, jotka himoitsevat rikkautta” (arabien sananlasku).

Elokuvassa Bangkok Dangerous Joe (Nicolas Cage) esittää neljä työnteon perussääntöä: Ei kysymyksiä. Älä kiinny ihmisiin työsi ulkopuolella. Älä jätä jälkiä. Ja tiedä, milloin on aika häipyä.
Kuulostaako tutulta? Eräät toivovat näistä anonyymeista ja vieraannuttavista prinsiipeistä yleisiä työelämän pelisääntöjä.
Globalisaation myötä näin on pitkälle käynytkin, myös meillä. Se on maailma, josta puuttuvat luottamus, moraali ja eheyttävä yhteys ihmisten väliltä.
Joen ammatti on ”hit man”, arkisemmin palkkamurhaaja.
Erityisesti kansainvälisissä jättiorganisaatioissa loputon ahneus on ajanut henkilöstön kovin ahtaalle. Laman myötä tämä tuntuu kuormituksena pienemmissäkin organisaatioissa.
Joen kova työluonnehdinta sisältää myös lauseen ”not for everyone”, ei sovi kaikille. Ehkä se ei sovi kenellekään - sellaiseen pakottautuminen ei ainakaan voi olla ihmiselle hyväksi.
Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA määrittelee 1996 osuuskuntien perustaksi omatoimisuuden, omavastuisuuden, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden perusarvot. Osuuskunnissa on siten tilaisuus noudattaa kestävämpää kehitysajatusta ja edesauttaa inhimillisempien arvojen toteutumista.
Työnteon käydessä yhä vaativammaksi eettinen vaihtoehto entisestään korostuu kilpailtaessa osaavista ammattilaisista työmarkkinoilla.

Vuorovaikutus koetuksella

Voidaan erottaa hyvin erityyppisiä vuorovaikutussuhteita: rakastava, huolehtiva, kunnioittava, inhimillinen jne.
Joen tyyli heijastelee ns. funktionaalista tyyliä; ihmissuhteita määrää esineellisyys ja hyväksikäytettävyys. Ihmissuhde on merkityksellinen suhteessa sen hyödyllisyyteen.
Kalervo Kinanen nosti 1976 julkaistussa kirjassaan Ihmissuhteiden terapia (Gummerus) fokukseen juuri vuorovaikutuksen. Kykyä vastavuoroiseen interaktioon, kanssakäymiseen, voikin pitää yhtenä henkisen hyvinvoinnin arviointikohteena.
Elämme kontaktien yltäkylläisyydessä, saavutettavuuden loputtomassa runsaudessa. Ajoittain voisi ehkä jo puhua kontaktihulluudesta.
Kinanen ennakoi siirtymisen kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa. Tuskin hänkään silti osasi kuvitella nykyisen kaltaista kontaktimäärää (IRC-galleria, Facebook jne.).
Periaatteessa nämä ”teknoajan kirjeenvaihtoystävät” ovat tietenkin täysin hyväksyttäviä, mutta niiden käyttöön sisältyy myös rasitteita. Palveluiden käyttö vaatii aikaa, jotta niistä saisi jotakin irti. Ajankäyttöhän on aina valinta; kaksi tuntia netissä on poissa joltakin muulta.
IRC-Galleria on esimerkki Internet-yhteisöstä. Palvelun rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä valokuviaan ja kommunikoida keskenään eri tavoin. Käyttäjien keski-ikä on noin 20 vuotta.
Jatkuva saavutettavuus ja liiallinen avoimuus toisaalta kuluttavat ihmistä. Facebookiin ihminen voi tulla myös vedetyksi vasten tahtoaan tai edes itse sitä tietämättään. Kontaktien määrä ei ole suoraan verrannollinen vuorovaikutuksen syvyyteen ja antavuuteen.
Voi kysyä, voiko funktionaalinen vuorovaikutus johtaakaan työelämässä muuhun kuin ulkokohtaiseen itsekkyyteen.
Tällöin ihanteena olisi: tee työsi nopeasti ja siististi, älä ota sitä henkilökohtaisesti.
Se sattuu olemaan myös Joen periaate. Eettisyys, kiintymys ja ihmisarvon kunnioitus ovat yhteen sovittamattomia tuon kylmän maailman kanssa. Ihmisen tulee tietää, milloin on aika häipyä - ennen kuin tulee itse maaliksi.
Ranskalainen sananlasku tosin lausuu, että joka ajaa kahta jänistä, ei saa kumpaakaan, mutta ahneuden aikana sellainen vain unohtuu.

Taide kohtaa muun Suomen

Toisinaan lehtien lukijasta saattaa tuntua, että kulttuuritoimittajat ja heidän aihepiirinsä elävät omassa maailmassaan ja puhuvat salakieltä.
”Takametsien tietäjät” (edesmenneen mestariohjaaja Ingmar Bergmanin määritelmä) käyttävät toisinaan kielikuvia, jotka täytyisi osata tulkita.
Artistinen luovuus on usein synonyymi esteettiselle kauneudelle ja sen edustajat lukeutuvat eräänlaiseen valiojoukkoon (mikä taas ei välttämättä edellytä alansa parhaimmistoon kuulumista).
Veli-Pekka Lehtosen ja Ilkka Mattilan Taide-Suomi-sanakirja (Tammi 2007) pyrkii antamaan vetoapua tulkintoihin.
Tarkoittaako PR-managerin ilmoittama ”artistin luova tauko” aina taiteilijan pitkäksi venähtänyttä ryyppykautta?
Ironinen ja sarkastinen ote vie ajoin teeman käsittelyn pilailun asteelle. Olkoonkin, että tämä on pilkallista ja ajoin kohtuuttomuuksiin menevää tykitystä, siinä on silti ripaus totuuden siementä. Sanakirjaa voinee soveltaa muuallekin kuin maan laajalevikkisimmän lehden kulttuuriuutisiin.
Vaikea silti sanoa, tarvitseeko lukijan säilyttää ”positiivinen paranoidia” suhteessa kulttuuriuutisiin, kommentaareihin ja haastattelulausuntoihin.
Aina voi kysyä ”näinköhän se todella on”.

Tehokkuutta – siis uuninpankolle!

Millaista olisi maaseutuhenkinen yhteisöllisyys urbaanissa ympäristössä? Onko sellainen edes mahdollista nykyaikana?
Kirjailija Matti Mäkelän pienimuotoinen teos Uuninpankon ylistys (Maahenki 2007) on mainio artikkelikokoelma lähiyhteisön, kuten kyläyhdyskunnan, merkityksestä. Kirjan artikkeleita on julkaistu aiemmin mm. Kuntalehdessä ja Sunnuntaisuomalaisessa.
Mäkelän ajaton tyyli pitää kuitenkin mielenkiinnon vireillä nostaen esiin kiinnostavia ilmiöitä ja tajunnallisia kokemuksia. Nykyajan ihminen muistaa esimerkiksi Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta lähinnä sen, missä olivat silloin tai mitä tekivät, pikemmin kuin itse onnettomuutta.
Joskus todellisuus on liian kova käsiteltäväksi ja käsitettäväksi.
Parantavaa energiaa ja eheyttävää tarmoa me kaipaamme ja tarvitsemme, ja kyläyhteisön lailla inhimillinen työyhteisö voi tarjota sitä. Samoin tietysti luonto; nauttikaamme taas kesän aikana täysin rinnoin Suomen rikkaasta ja monipuolisesta luonnosta.

Antti Suvanto
antti.suvanto@practia.fi.

| Sivun alkuun |