OSUUSTOIMINNAN taloudellinen luonne

Osuustoiminnasta syntyy erilaisia kuvia sen mukaan, millaisiin kehyksiin osuustoiminnalliset yritykset kulloinkin asetetaan.

Owenille osuustoiminta oli tavallaan yhteiskunnallinen keksintö, periaate, jolla koko moderni maailma olisi rakennettavissa. Raiffeisenin näkökulmasta osuustoiminta oli tapa toteuttaa arjessa elävää kristillisyyttä ja lähimmäisyyttä. Suomessa esimerkiksi Alkiolle osuustoiminta edusti talouden kolmatta tietä, jossa talouselämää rakennettiin jäsenyysperiaatteen eikä kapitaalin kyltymättömän ”ansaitsemishalun” kautta.
Monelle amerikkalaiselle tuottajaosuuskunnalle kyse on varsin epäideologisesta ja pragmaattisesta kapitalismin pehmentämisestä ottamalla arvoketju perustuottajien ohjaukseen. Bangladeshiläiselle Grameen -pankille osuustoiminta on köyhien ihmisten väylä nostaa itsensä kehitykseen. Voidaanpa osuustoiminnalle yhä antaa puhtaasti sosialistinenkin tulkinta.
Yhteiset intressit
Kaikkia näitä näkökulmia voidaan perustella. Peruslähtökohtana jokaisessa on jäsenten yhtäläinen asema, yhteiset intressit tai ainakin arvojen yhteisyys. Mikäli jäsenet ovat asemaltaan ja arvoiltaan hyvin erilaisia ja heidän etunsa menevät ristiin, on osuustoiminta äärimmäisen vaikeaa – ja voisi sanoa tarpeetonta!
Jos osuustoimintaa tarkastellaan puhtaasti talousteorian sisältä, on uuden institutionaalisen taloustieteen ote kiinnostavin. Tämän suunnan verkostotaloustarkastelut eivät ole kaukana osuustoiminnasta. En tunne riittävästi koulukunnan viimeisen vuosikymmenen saavutuksia, jotta osaisin sanoa asiasta tarkemmin. Joka tapauksessa vihjeeksi: siitä suunnasta moderni osuustoiminnan teoria saisi apuja.

Tiedon eri lajit

Taloustieteilijöille on yleensä selvää von Hayekin nerokkaasti esiin tuoma ajatus siitä, miten hintajärjestelmä on perimmältään informaation siirron järjestelmä. Vieläpä siten, että hinnat peilaavat paitsi suhteellisia niukkuuksia, ennen muuta hiljaista tietoa, yhteistä alitajuista tietoa sekä veikkauksenluonteisia heikkojen signaalien odotushorisontteja.
Mutta. Kuitenkin intuitiivisesti tiedämme, että osuustoiminnan jäsenyysperiaate tarkoittaa jonkun markkinavoimilta puuttuvan tiedon tuomista yritysten päätöksentekoon. Mikä tämä tiedon laji olisi? Sen täytyy liittyä tavalla tai toisella arvoihin. Osuustoiminnan yksi tunnusmerkki on edelleen jäsen ja ääni -periaate.
Arvoista voidaan antaa tulkinta, että ne ovat funktioksi kuvatun yrityksen ns. filtteri – tai jopa itse funktion sisäinen rakenne. Tällöin yhdeksi toiminnan ehdoksi tulee, että ot-yrityksen toimivan johdon on jaettava omakohtaisesti tai ainakin hyväksyttävä omistajajäsenten tuoma arvotieto. Puhtaasti kapitalistinen osuustoimintajohtaja on mahdottomuus, ainakin pitemmällä ajalla.
Yhtä hyvin jäseniltä saatava tieto voi olla samaa tietoa, jota markkinat tuottavat, vain jollain tapaa vahvennettuna. Moderni tapa käyttää asiakkaiden ostoprofiilitietoa on esimerkki tästä. Jäseniltä tuleva ”ääni” voi myös olla riskinarviointia, seikka, joka on pelastanut esimerkiksi osuuspankit isommilta harhapoluilta.
”Äänen” merkityksestä osuustoiminnan ohjaustiedossa tulee ainakin joillekin mieleen Hirschmanin Exit, Voice and Loyalty, joka liittyy tematiikkaan.

Tehostaa markkinoita

Osuustoiminta edellyttää toimivaa ja tehokasta hintajärjestelmää ja kaikkia siihen liittyviä instituutioita, siis markkinataloutta jonakin versiona. Ts. sosialismissa osuustoiminta ei voi toimia, tai jos toimii, se on piilossa pidettyä markkinataloutta. On filosofinen kysymys, voisiko myöskään puhdas osuustoimintatalous Owenin tyyliin toimia?
Ainakin silloin pitäisi olla vielä enemmän keskenään kilpailevia ot-yrityksiä. Tavallaan helpointa osuustoiminnan on toimia kilpailussa markkinataloudessa, yhtenä liiketoiminnan organisointivaihtoehtona vaikkapa 30 %:n markkinaosuudella.
Tulee väkisinkin mieleen Hankkija, miten se menetti sisäisen tiedon kustannuksistaan. Sydäntä kylmäsi, kun kuuli virallisen todistuksen, että Hankkijan huolto- ja varaosapalvelu vastasi jäsenille muissa osuuskunnissa annettavaa jäsenpalautusta. Lauseessa eli sumeiden kustannusten virustartunta.
Osuustoimintapääomasta käytiin parikymmentä vuotta sitten kiivas keskustelu. Silloin ot-yritykset kokivat, että pystyäkseen vastaaman kilpailun ja kasvun haasteisiin niiden piti keksiä tapa ottaa sisään myös ulkopuolista pääomaa. Toisaalta Metsäliiton ympärille rakentunut konserni on osoitus siitä, että osuuskunta voi omistaa monenlaisia osakeyhtiöitä.
Ihan teoreettisesti: totta kai osuuskunnan ja osayhtiön raja on liukuva, yritysten omistusta koskevien sääntöjen määrittämää. Asunto-osakeyhtiöissäkin on hyvin paljon osuuskuntien piirteitä.

Kilpailun mittatikku

Varsinkin tuottajaosuustoimintaa syytetään toisinaan monopolistisista pyrkimyksistä. Monopoliahan ei kilpailulakien perusteella voi nykyään ollakaan. Tämä monopolipuhe säännöllisesti huvittaa osuustoiminnan ystäviä. Osuustoiminta voi olla markkinoilla vahva, mutta se ei ole monopoli, koska se ei pysty rajoittamaan sisään tulevan raaka-aineen hintaa, eikä se pysty yksin määrittelemään, millä hinnalla tuotteet myydään.
Lisäksi on pienempiä seikkoja, kuten ostovelvoite samalla yksikköhinnalla, sijaitseepa myyjä maantieteellisesti kuinka syrjässä tahansa. Samoin ylijäämän palautus jäsenille. Osuuskunta on perimmältään julkinen toimija – eikä monopolivoiton maksimoija.
Päinvastoin: osuuskunta on tunnetusti kilpailun mittatikku aloilla, joilla yksityisten yritysten houkutuksena on kartellisoituminen. Sen kautta mitataan katteet ja pakotetaan ala kilpailuun.
Puhelinliikenteessä osuuskunnat olivat rooliltaan valtionyhtiöiden kaltaisia yhteisiä omistajia tilanteessa, jossa alalla vallitsi teknisistä syistä ns. luonnollinen monopoli.

Jäsentensä unioni

Osuuskunta on perimmältään jäsentensä unioni samassa mielessä kuin ammattijärjestöt joukkovoimalla turvaavat muutoin yksinään heikoille työntekijöille neuvotteluaseman. Näin epäsymmetriset neuvotteluasemat ja jakelutiet korvautuvat monopsoni-monopoli tai oligopsoni-oligopoli -pareilla. Lopputuloksena on hintatasoltaan toimivaa kilpailua vastaava palkka- ja hintataso. Tämä osuustoiminnan ominaisuus oli äärimmäisen hyvin 1920-30-luvuilla maalaiskansan tiedossa. Siksi onkin kovin hupaisaa, kun aina joskus sattuu niin, että joku SAK-aktiivi arvostelee Valiota monopoliksi.
Niille, joita kiinnostaa monopolikysymyksen läpitarkka perehtyminen, voin suositella Paavo Kaarlehdon väitöskirjaa On the Economic Nature of Cooperation (1956). On puute, että taloustieteen opetuksessa tätä kohtaa ei tietääkseni opeteta, vaikka kaikenlaista muuta hinnan muodostuksesta opetetaan.

Juha Kuisma

Kirjoittaja TTK Juha Kuisma on lempääläinen ympäristökirjailija, joka alusti samasta aihepiiristä Pellervo-Seuran ja suomalaisen osuustoiminnan 110-vuotisjuhlissa (ks. OT 2/09 s. 27).

| Sivun alkuun |