lin mukana Paavo Tuovisen, Heikki Järvisen, Seppo Rantasen ja kumppaneiden kanssa suunnittelemassa Pellervo-Seuran ensimmäistä Perustamme osuuskunnan -opasta, joka ilmestyi 1990. Silloin sellaiselle ei vielä suuremmin ollut kysyntää. 1980-luvun loppuvuosina Suomeen syntyi vain muutamia kymmeniä uusia osuuskuntia vuodessa. Moni piti silloin koko osuustoimintaa ”menneen maailman touhuna” tai ”auringonlaskun alana”.
Suomen lama 1990-luvun alussa vähitellen muutti tämän tilanteen. Kysyntää myös osuustoimintaneuvonnalle kehittyi. Julkaisu sai uuden nimen Osuuskunnan perustajan opas, jota on tähän mennessä on julkaistu neljä painosta ja viidettä jo suunnitellaan. Se on monille tuttu opas, joka löytyy useimpien toimivien osuuskuntien hyllyistä, ehkä sivut jo hiirenkorville luettuina.
Perustamisoppaan ilmestyminen keväällä 1990 oli terve avaus nykyaikaan. Osuustoiminta tarjosi aktiivisesti oman vaihtoehtonsa pääomayrityksille. Maailma ei enää ollutkaan pelkästään mustavalkoinen, vaan toimi todellisuudessa kaikissa sateenkaaren väreissä. Työtä tämän viestin jatkamiseen edelleen tarvitaan ja uudelle yrittäjyydelle on kasvavaa tilausta.

yksyllä 1996 sain tämän Uusi osuustoiminta -liitteen alkuun, aluksi vaatimattomana ja suppeana. Liite jatkaa siitä mihin perustajan opas päättyy. Monet pulmat toimituksessa välillä koettiin ja talous on ollut usein huolena.
Mutta niin vain parin vuoden päästä tälle liitteelle tulee 15 vuotta täyteen. Olemme siis suunnilleen samanikäinen vanhimpien uuden osuustoiminnan aallon osuuskuntien kanssa, yhtä jalkaa kasvaneita.
Erityisesti uskollisimmille tilaajillemme olemme kiitollisia. Täytyy miettiä, miten heidät seuraavien vuosien aikana ehkä nykyistä paremmin voisimme huomioida, sellaiset oikeastaan voisivat minulle ilmoittautua. Löytyykö jo 15 vuotiaita uusosuuskuntia ja millä eväillä ne ovat pitkään pärjänneet?

enkinen murros 1980-luvulta nykyiseen uusosuustoimintaan on ollut radikaali. Maatalousosuustoiminta oli sotien jälkeen tottunut toimimaan suojatussa ja suljetussa toimintaympäristössä, vaikka jotkut alat - kuten metsäteollisuus - olivat jo pidempään toimineet avoimessa kilpailuympäristössä. Maatalouspuolella Suomella oli silloin maataloustulolaki, tuontisuoja ja vientituki. Vasta Suomen EU-jäsenyyden toteutuminen 1995 mursi vanhan kulttuurin, eikä sekään tapahtunut nopeasti eikä helposti.
Syy, miksi emme vuosikymmeniin ole käyttäneet termiä ”pellervolainen” muissa kuin historiallisissa yhteyksissä, löytyy siitä, että se assosioituu ihmisten mielessä yleensä taaksepäin, maailmaan joka ei koskaan enää palaa. Monen vanhemman mielestä se maailma toki oli rauhallisempi, ehkäpä jopa onnellisempi kuin tämä levoton nykyaika. Mutta sille me emme todella mahda paljoakaan. Globalisoitumista ei Suomen kaltainen pieni kansantalous pääse karkuun, vaikka monet asiat pystytäänkin onneksi paikallisesti edelleen järkevästi hoitamaan.
Suomalaisen osuustoiminnan 100-vuotishistorian, Kansan talouden, ilmestymisen jälkeen 1999 kävimme tässä lehdessä kipakan keskustelun juuri ”pellervolaisuudesta”. Osuustoimintaopin professori Vesa Laakkonen kyseli, miksei laajassa historiassa lainkaan määritelty pellervolaisuutta. Tutkijaryhmän vastaus Maritta Pohlsin kertomana oli se, että pellervolaisuudelle olisi silloin tarvittu ehkäpä joka vuosikymmenelle ihan oma määritelmänsä. Niin nopeaa maailman muutos on ollut.
Asia tuli esille myös Pellervon vuoden 2000 järjestötutkimuksessa. Esimerkiksi osuuspankeissa koettiin pellervolaisuus itselle vieraaksi. Niin mekin siirryimme yhä tietoisemmin puhumaan osuustoiminnallisuudesta. Se sopi luontevammin myös uusosuustoiminnan edustajille.

onessa asiassa tulee näkyviin se, miten pieni maa Suomi todella on. Pienen maan todellinen voima löytyy, jos me kansalaiset haluamme oppia ymmärtämään toisiamme entistä paremmin. Suomalaisiksi ymmärrän myös muista maista tänne muuttavat ihmiset, joiden osaamista ja työtarmoa me aidosti tulemme seuraavien vuosikymmenten aikana tarvitsemaan. En tosin kannata täysin avointa maahanmuuttoa vaan ns. työperäistä ja Suomelle sopivaa maahanmuuttopolitiikkaa.

suustoiminnassa vuoropuhelun tarve tarkoittaa pienosuustoimintaa ja perinteistä osuustoimintaa. Sitäkin on jouduttu pitämään tämän lehden toimituksessa silmällä. Luulen, että siinä me olemme onnistuneetkin, vaikka sen sen arviointi on viime kädessä toisten tehtävä. Siitä löytyisi myös uusia mahdollisuuksia puolin ja toisin.
On erityisen tärkeää, että osuustoiminta ei pelkästään ole avointa - vaan että se myös koetaan avoimeksi toimintamalliksi - kaikille niille ihmisille, joilla löytyy haluja ja kiinnostusta yhteisyrittäjyyteen, kokeilemaan omia ideoitaan ja siipiään yhdessä toisten kanssa. Tähän liittyy runsaasti myös monia muita osuustoiminnan yhteiskunnalliseen rooliin ja yleiseen hyväksyttävyyteen liittyviä näkökulmia.
Ensimmäisen perustamisoppaan esipuheessa Pellervon silloinen toimitusjohtaja Samuli Skurnik viittasi siihen, että yhteisyrittäminen avaa ihmisille uusia väyliä hankitun koulutuksen ja ammattiosaamisen hyväksikäyttöön. Kansantaloudessa sillä on merkitystä yrittäjyyden leviämiseen ja sitä kautta syntyvien uusien voimavarojen käyttöönsaamiseen.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi.

| Sivun alkuun |