YHTEISÖLLISYYS
osuustoiminnan menestystekijätä 2010-luvulla
Rosvokapitalismi ja yltiösosialismi olivat reilut sata vuotta sitten ne vaihtoehdot, joiden välistä osuustoiminta lähti etsimään uutta tietä.
osin tuolloin rosvokapitalistiksi kelpasivat jo kirkonkylän sekatavarakauppias ja käsin veivattavan ostomeijerin perustanut suurtilallinen. Pelko oman työn hedelmien livahtamisesta toisen taskuun synnytti syvää epäluuloa. Olihan silloin, keinottelun kultaisena aikana, montakin esimerkkiä maa-, puu- ja muilla kaupoilla äkkiä kootuista suurista omaisuuksista. Toisaalta vaahtoavan vallankumousagitaattorin tarjoama tasajakoparatiisi vaikutti epäilyttävältä sekin.
Kolmas vaihtoehto oli yhteisyritys, osuuskunta. Se tarjosi pieneläjällekin mahdollisuuden päästä mukaan. Olennaista oli osallisuus, mukana olo, porukkaan kuuluminen. Se toi mukanaan yhteenkuuluvuuden tunteen.
Alkuaikojen osuuskunnat perustuivat hyvin konkreettisiin yhteisöihin. Oman kulmakunnan tai pitäjänkin ihmiset tunsivat toisensa. Heidän asemansa ja asenteensa, jopa heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa tiedettiin ennestään. Yhteisöllisyyttä ei tarvinnut hakea, se oli.
un valtiovalta ja itse asiassa myös yksityistä liike-elämää edustava eliitti varsin laajalta osin tuki nuorta osuustoimintaa, se kasvoi ja kehittyi Suomessakin nopeasti. Se muuttui vuosikymmenten kuluessa keskeiseksi osaksi valtakunnan taloudellista syvärakennetta.
Osuustoiminnalliset yritykset kasvoivat suuriksi ja leiriytyivät keskenään. Pääomamonopoleja vastaan noussut kapinaliike alkoi monella alalla itse muodostaa monopoleja muistuttavia kokonaisuuksia.
Osuuskuntien jäsenyys muuttui enemmänkin isältä pojalle periytyväksi tavaksi kuin käytännön tarpeesta syntyneeksi osallistumiseksi. Ja toisaalta yritysjohto alkoi nähdä osuuskuntamuotonsa lähinnä historiana, tapana jolla yritys oli saatu alkuun. Yhteisöllisyyden vaaliminen ei ollut niin tarpeenkaan, sillä etenkin toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenien aikana kaikenmuotoiset yritykset toimivat jotakuinkin samoin tiukasti säännellyssä sekatalousjärjestelmässä.
ansainvälinen liberalistinen megatrendi 1980-luvulta alkaen toi omistajuuden jälleen yleiseen keskusteluun. Markkinoiden vapauttaminen synnytti maailmanlaajuiset pääomamarkkinat, joissa sijoitukset saattoivat siirtyä hetkessä pallon puolelta toiselle ja toimialalta seuraavalle. Maailman arvopaperipörsseistä pääomaa hakevien yritysten omistajuus muuttui lyhyessä ajassa nopeatempoiseksi ja tunnistamattomaksi.
Sinänsä markkinatalouden terveeseen logiikkaan kuuluu, että pääomasijoituksia hakeutuu menestyville ja kehittyville aloille.
Ongelman on muodostanut spekulatiivisen pääoman liian suuri osuus. Se etsii pikavoittoja riskeistä, mutta vähäisenkin vastoinkäymisen tullessa näköpiiriin se säntää äkkiä karkuun. Vapaasti vellovista pääomaliikkeistä tuli valtias, vastustamaton markkinavoima. Sata vuotta aiemmin vallinnut keinottelun kulta-aika palasi.
Lähestulkoon kaikki maailman yritykset alkoivat nyt julistaa arvojaan ja missiotaan. Se lienee pian historiaa, sillä jokseenkin kaikki mediakonsulttien keksimät superlatiivit ja ylevät sanat on jo käytetty.
Eivätkä ne paljoa paina, kun jokin olettamaton tieto neljännesvuosikatsauksessa suistaa osakkeen halpamyyntikierteeseen, joka leviää markkinapaniikiksi, jopa talouskriisiksi. Vertaus puolillaan olevan pesuvadin tasapainossa pitämisestä pyykkinarulla kuvaa monien mielestä tilannetta hyvin.
ämän kaiken takia osuustoiminnan välillä vähän nuhjaantumaan päässyt kuva on kovasti kirkastunut. On huomattu, että jäsenistön määriteltyä tarvetta varten perustettu ja olemassa oleva osuuskunta ei yks kaks voi myydä ydintoimintojaan. On huomattu, että osuuskunnassa ääni on ihmisellä, ei meklaritoimeksiannolla. Osuuskunta muodostaa tunnistettavissa olevan yhteisön.
Maailman sanotaan yhteyksien parantuessa pienentyneen. Mutta se vastaa vain osittain tavallisen ihmisen kokemusta. Päin vastoin, monet asiat tuntuvat karkaavan niin suuriksi ja etäisiksi, että yksilön vaikutusmahdollisuudet häviävät tyystin. Vastavaikutuksena on tullut yhteisöllisyyden arvon nousu ja vahvistuminen monin tavoin.
hteisön fyysinen olemassaolo ei vielä merkitse yhteisöllisyyttä. Yhteistoiminta sen sijaan on yhteisöllisyyttä, ja osuustoimintahan perimmältään on yhteistoimintaa.
Nykyään jokainen kuuluu useisiin toiminnallisiin yhteisöihin. Niiden kirjo ulottuu kimpparoskiksesta globaaliin nettiyhteisöön. Samalla ihmiset kuluttajina ja asiakkaina tekevät valintojaan yhä useammin eettisin perustein. Yritysten toimintakulttuurin tunnistettavuus, läpinäkyvyys ja hyväksyttävyys ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä menestystekijöitä. Tässä yhteisölliset yritykset ovat vahvoilla, pienimmistä suurimpiin.
Käyttäjäomistajuus, jäsenten tarpeita palveleva toiminta ja aito jäsendemokratia ovat kaiken osuustoiminnan luovuttamattomia perusarvoja.
Se tekee osuustoiminnasta luontaisesti yhteisöllistä. Osuustoiminta ei tietenkään ole itsetarkoitus, mutta ei sen tarve myöskään näytä olevan vähenemässä, päin vastoin. Osuustoiminnan kenttä varmasti lavenee entisestään. Tulee aivan
uudenlaisiakin osuuskuntia vastaamaan uudenlaisiin tarpeisiin. Mutta kaikenlaisten osuuskuntien on tunnuttava omilta ja läheisiltä, meidän yhteisiltä. Se on tärkeä tunne.
aailma yhdentyy, mutta samalla moninaistuu. Yritystoiminta keskittyy, mutta samalla pirstaloituu. Ristiriitaiset kehitystrendit ja nopeutuvat muutokset tekevät entistä vaikeammaksi seurata, mikä taho minkäkin palvelun taustalla milloinkin luuraa. On sillä väliä. Osuustoiminta on erilaista. Jos se pitää kiinni avoimuuden ja yhteisöllisyyden periaatteistaan, se menestyy varmasti.
Kari Alifrosti
FM Kari Alifrosti on Salossa asuva historiantutkija, joka on kirjoittanut mm. Piikkiön Osuuspankin, Vakka-Suomen Osuuspankin, Vaskion Osuuspankin ja Salon Seudun Osuuskaupan historiat. Hän on Vaskion Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja ja Paikallisosuuspankkiliiton hallintoneuvoston varapuheenjohtaja.
| Sivun alkuun |