Maanpako Suomessa lujitti vakaumuksen
Vilis Silins (1874-1935) oli Latvian osuustoiminnan historian ansioituneimpia tienraivaajia. Hän osallistui vaikuttavasti ja monipuolisesti maansa viljelijä- ja kuluttajaväestön yhteistoiminnan edistämiseen sekä työhön kansainvälisessä osuustoimintaliikkeessä.
Keskeisiä hänen työlleen olivat ne vaikutteet, joita hän maanpakolaisena sai Suomesta. Toimintamallin antoivat Pellervo-Seura ja sen johtaja Hannes Gebhard.
 ”LATVIAN GEBHARD” Valistunutta ja aina kotimaansa parasta ajattelevaa Vilis Silinsiä on helppo luonnehtia ”Latvian Hannes Gebhardiksi”. |
Silinsin kouluaikoina ei Latviassa käytetty maan omaa kieltä opetuskielenä. Maa eli Suomen tapaan Venäjän tsaarinvallan alla. Saksankieliset koulut tekivät oppilaistaan saksan ja venäjänkieliset venäjää puhuvia. Niinpä nuori Silinskin sai koulutuksensa saksankielisessä lukiossa. Tällä oli myöhemmin se hyvä puoli, että se suuntasi hänet länsieurooppalaiseen kulttuuripiiriin.
Lukion ja isänsä kuoleman jälkeen Silins omistautui käytännön maataloustyöhön. Hän hoiti kotitilaansa sekä sedältään vuokraamiaan maatiloja. Tilanomistajan poikana hän itse sai kasvaa ja elää huomattavasti paremmissa oloissa kuin enemmistö kotiseutunsa viljelijöistä. Hän kuitenkin halusi toimia niiden hyväksi, joiden elinolot olivat huonommat. Hänelle kypsyi näkemys siitä, että pienviljelys tulisi asettaa suurmaatalouden edelle.
Yhteistoiminnan herättäjä maaseudulla
Latgalen väestö oli sekoitus monia kansallisuuksia, kieliä ja uskontoja. Latvialaisten lisäksi oli katolisia puolalaisia, ortodokseja ja vanhauskoisia venäläisiä, luterilaisia saksalaisia, juutalaisia jne. Väestö oli jakautunutta ja epäyhtenäistä. Tilannetta käyttivät hyväkseen papit, suurtilalliset, venäläiset virkamiehet ja jopa koronkiskurit.
Väestöllä oli kuitenkin paljon myös yhteistä: se oli oppimatonta ja köyhää. Se eli jätettynä oman onnensa nojaan. Silins ryhtyikin kannustamaan etenkin latvialaisia viljelijöitä liittymään yhteen ja sivistämään itseään niin ammatillisesti kuin yhteiskunnallisesti.
Syntyperältään latvialaisena Silins itse puhui maan omaa kieltä, jota baltiansaksalaiset suurtilanomistajat eivät hallinneet ja pitivät sitä vain ”maalaiskielenä”. Silins puhui koko elämänsä omaa äidinkieltään huolimatta siitä, että kaikki muut tilanomistajat käyttivät vain saksaa. Tällä tavoin hän katkaisi yhteytensä suurtilallisiin. Sen sijaan hän etsi ja myös löysi yhteydet latvialaisiin talonpoikiin ja yhdisti nämä yhteiseen työhön Latvian maatalouden hyväksi.
Yhdistävän ajatuksen hän löysi osuustoiminnasta. Näistä pyrkimyksistä syntyi 1901 maanviljelysyhdistys Grauds (Jyvä), josta Silinsin johdolla kehittyi viljelijöille tärkeä taloudellinen ja henkinen keskus. Silinsistä kasvoi kunnioitettu ”Talonpoika”, jota nimimerkkiä hän käytti myös julkaisemassaan lehdessä Zemnieku purs (Maamiehen aarre).
Silinsin oma usko talonpoikiin oli luja. Talonpojat merkitsivät hänelle osuustoiminnan vahvaa perustaa. Juuri osuustoiminnan avulla talonpoikaisluokkaa voitiin kohottaa sekä materiaalisesti että henkisesti. Ajatus tuntuu suomalaisittain hyvin tutulta ja sille löytyy hyvä selitys.
Maanpakoon onnekkaasti Suomeen
Vuonna 1905 Venäjän vallankumousliike ulottui myös Latviaan, missä sillä oli vahvasti kansallinen luonne. Se suuntautui paitsi Venäjän valtaa myös saksalaista yläluokkaa vastaan. Mutta seurauksena olivat venäläisten ankarat rankaisutoimet. Monet aktiiviset isänmaanystävät joutuivat pakenemaan tai heidät tuomittiin maanpakoon.
Myös Silins joutui jättämään kotimaansa ja asumaan useita vuosia ulkomailla. Tänä aikana hän opiskeli kansantalous- ja maataloustieteitä, osuustoimintaa ja kieliä. Pisimmän ajan hän vietti Suomessa, jota Silins piti maana suuressa arvossa.
Syvimmän ja pysyvimmän vaikutuksen häneen tekivät Suomessa Pellervo-Seura ja sen johtaja Hannes Gebhard, johon hänelle syntyi läheiset yhteydet. Juuri Suomessa hänelle lopullisesti kehittyi ja vahvistui oma osuustoimintavakaumus.
Niinpä ennen ensimmäistä maailmansotaa takaisin kotimaahansa palasi innostunut Silins, jolle heti alkoi aktiivinen ajanjakso osuustoimintamiehenä. Hän julkaisi runsaasti alan kirjoituksia ja oli mukana perustamassa Konzums-nimistä kuluttajaosuuskuntaa, josta kehittyi samanniminen keskusliike. 1914 hän perusti Konzumsiin erityisen osuustoiminnan edistämisosaston. Silins myös jatkoi työtään maanviljelysyhdistys Graudsissa ja osallistui moniin muihin osuustoiminnallisiin ja yleishyödyllisiin hankkeisiin.
Oman kotimaansa parhaaksi
Ensimmäisen maailmansodan aikana Silins joutui muuttamaan Moskovaan, missä hän työskenteli Venäjän kuluttajaosuuskuntien keskusliiton neuvontaosastolla. Vuonna 1916 hän jätti hyväpalkkaisen toimensa Moskovassa, palasi kotimaahansa ja otti johtoonsa Konzumsin osuustoiminnan edistämisosaston.
| ”Professori Gebhard on Suomen osuustoiminnan tienraivaaja. Hän on valistunut mies ja suora luonne, ja hänen mottonsa on: Isänmaan menestys. Hän on vilpitön ja taipumaton, kun kysymyksessä on isänmaan hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus. Sellainen luonne voi syntyä vain vapaassa maassa.” VILIS SILINS |
1920 hän perusti Konzumsiin osuustoiminnallisen aikakauslehden, Kopdarbiban, jota ryhtyi toimittamaan. Esikuvana lehdelle oli sisältöjakoa, puolueetonta kirjoitustyyliä ja samaa nimeä myöten suomalainen Yhteishyvä. Lehden ensimmäisessä numerossa Silins kirjoitti:
”Meidän tulee tehdä propagandatyötä osuustoimintaliikkeen taloudellisten ja sosiaalisten periaatteiden puolesta. Olemme vakuuttuneita, että me tällä tavoin parhaiten palvelemme köyhää ja kiusattua Latviaamme ja saavutamme taloudellisen ja sosiaalisen tasapainon.”
Silinsillä oli monia vastuunalaisia toimia osuustoimintajärjestöissä. Vuodesta 1924 hän kuului Latvian edustajana myös Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n keskuskomiteaan. Hän ansioitui yhteistyön vahvistamisessa Viron ja Liettuan osuustoimintaliikkeiden kanssa.
Pohjoismaiden osuustoiminta ihanteena
Silins oli itse pohjoismainen luonne. Hän tunsi hyvin Skandinavian maat ja niiden osuustoiminnan. Myös hänen nimensä oli tunnettu skandinaavisissa osuustoimintapiireissä. Erityisesti hän ihaili suomalaisia ja tanskalaisia pientalonpoikia.
Silins hallitsi myös ruotsin kielen. Hän kehotti maanmiehiäänkin opettelemaan pohjoismaisia kieliä sekä matkustamaan pohjoismaihin opiskelemaan maataloutta ja osuustoimintaa. Hän oli jopa sitä mieltä, että vain ne, jotka ymmärsivät skandinaavisia kieliä, voivat ymmärtää oikein osuustoiminnan idean. Hän kehitti yksinkertaisen metodinkin osuustoiminnalliseen kielenopiskeluun.
Silinsin mielestä latvialainen, joka osasi saksaa, pystyi vähällä vaivalla ja hyvällä tahdolla muutaman kuukauden kuluttua lukemaan ruotsinkielisiä osuustoimintalehtiä.
Hän katsoi myös, että osuustoiminta voi voittaa alaa ja kukoistaa vain pohjoismaiden kaltaisissa demokraattisissa ja vapaissa maissa. Vain tällaiset maat voivat tuottaa osuustoiminnan menestykselle välttämättömiä vapaita ja sanan täydessä merkityksessä sivistyneitä ihmisiä. Jälleen mallimaana sai toimia Suomi, kun Silins 1921 kirjoitti:
”Professori Gebhard on Suomen osuustoiminnan tienraivaaja. Hän on valistunut mies ja suora luonne, ja hänen mottonsa on: Isänmaan menestys. Hän on vilpitön ja taipumaton, kun kysymyksessä on isänmaan hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus. Sellainen luonne voi syntyä vain vapaassa maassa.”
Sanojensa mittainen mies
Silinsille osuustoiminta merkitsi yhteiskunnallista ideaalia, jonka avulla hän halusi vaikuttaa ihmisten koko elämänasenteeseen. Elämäntapana hän korosti yksinkertaisuutta ja kohtuullisuutta. ”Mitä yksinkertaisemmin elät, sitä riippumattomampi olet”, totesi Silins.
Myös lujuuden ja johdonmukaisuuden hän laski jokaiselle osuustoimintaihmiselle tarpeellisten ominaisuuksien joukkoon: ”Ihmisten tulee olla lujia itseään kohtaan. Pehmeys ja heikkous synnyttävät sairautta ja kärsimystä.”
Itse hän eli sanojensa mukaisesti. Hän ei koskaan taipunut osuustoiminnallisista periaatteistaan huolimatta siitä, että hän usein tällä tavoin henkilökohtaisesti kärsi aineellisia tappioita.
Silins oli järkähtämättä esimerkiksi sitä mieltä, että osuustoiminnan tulee osallistua myös kansansivistystyöhön. Hän oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta kaikilla ihmisillä on edellytykset omaksua runsaasti tietoja ja taitoja. Ja että juuri oppia hankkineet alemmat kansankerrokset ovat niitä, joiden varassa maan kehitys etenee.
Silinsille tutkinnot, todistukset ja tittelit eivät merkinneet mitään. Ihmisten luonne ja henkilökohtaiset kyvyt ratkaisivat kaiken.
Keskusliike romahti
Vuonna 1918 itsenäistyneen Latvian ensimmäisinä itsenäisyysvuosina etenkin kuluttajaosuustoiminnan kasvu oli voimakasta. Näinä ruokatavaroiden niukkuuden aikoina uusia kuluttajaosuuskuntia perustettiin nopeasti satamäärin. Silins näki huolestuneena, että se kasvu ei ollut osuustoiminnallisen kasvatustyön hedelmää. Eikä sitä kautta ollut vakaalla pohjalla. Hän pelkäsi, että ilman kasvatustyön vahvaksi rakentamaa perustaa koko liike saattaisi romahtaa kuin korttitalo.
Valitettavasti nämä pelot eivät olleet lainkaan turhia. Silins sai todistaa seurauksia läheltä.
Kansainvälisenä lamavuotena 1931 keskusliike Konzums asetettiin pakkohallinnon valvontaan ja Silinsin johtama osuustoiminnan edistämisosasto lakkautettiin. Samalla suuri osa hänen elämäntyöstään katosi.
Viimeisessä toimittamassaan Kopdarbiban numerossa hän kirjoitti:
”Harmaan arkipäivän suruissa lähestyy työpäivä vääjäämättä päätöstään. Osuustoiminnan työmiehellä on sama tunne kuin maamiehellä, joka palaa illalla kotiin pelloltaan huolestuneena sadostaan, joka rajuilman vuoksi on jäänyt korjaamattomana lakoon. Myöskään osuustoimintatyön satoa ei ole Latviassa kyetty korjaamaan. Kuka suojaa sitä tulevilta rajuilmoilta?”
Paluu kotiin köyhtyneille juurille
Vuonna 1932 Silins muutti takaisin kotitilalleen. Hän oli palannut takaisin paikkaan, josta 30 vuotta aikaisemmin nuorena miehenä lähti Latvian osuustoimintaliikettä rakentamaan. Osuustoimintaprofessori V. Totomianzille kirjoittamassaan kirjeessä hän 1934 tilitti:
”Vaiheikkaassa elämässäni tämä on jo kolmastoista kerta, kun aloitan elämäni uudestaan ja uusissa oloissa. Mutta en suinkaan ole lopullisesti vetäytynyt syrjään, vaan olen ainoastaan luopunut seuraelämästä ja palannut luontoon ja suunnannut työni lähempänä oleviin kohteisiin. Täällä yksinäisyydessä minun täytyy yrittää hankkia luonnosta ja maasta tarpeellinen elatus itselleni ja perheelleni. Sodan aikana tuhoutuneella ja myöhemmin maareformin voimakkaasti pienentämällä tilallani minun on täytynyt elää ensimmäiset vuodet todellista Robinsonin elämää. Vähitellen, askel askeleelta, olen palauttanut maata arvoonsa ja nyt, kolmantena työvuotena, alkukantainen uudisasukkaan elämänvaiheeni on ohi. (...)
”Päätehtäväni on nyt huolehtia perheestäni, ennen muuta tyttärestämme. Haluaisin kasvattaa hänet henkisesti ja fyysisesti tasapainoiseksi ihmiseksi, joka ei kulje elämässään eteenpäin häikäilemättömästi kyynärpäitään käyttäen, vaan uusia arvoja luoden.”
Latvian osuustoiminnan kohtalonkulkuihin vanha talonpoika Vilis Silins ei enää osallistunut. Hän kuoli jo vuonna 1935, 60-vuotiaana. Mutta tällöin ei itsenäisellä Latvialla eikä sen vapaalla osuustoimintaliikkeellä ollut enää kovin monia elinvuosia jäljellä. Molempia odottivat pitkät vuosikymmenet neuvostovallan alla, toisten Baltian maiden tapaan.
Kari Inkinen
LÄHTEITÄ:
Voldemar Kunkis: V. Silins - den lettiska kooperationens grundläggare. Kooperatören 13/1935.
V. Totomianz: Internationales Handwörterbuch des Genossenschaftswesens. Berlin 1928.
Latvian osuustoimintaliikkeestä. Suomen Osuustoimintalehti 3/1923.
Marjo Mela: Latvian historia. Helsinki 1999.
| Sivun alkuun |