Osuuskunta jakaa myös riskit tehokkaammin

Osuuskuntia on aiemmin kehuttu siitä, että ne jakavat tuloksen tehokkaammin ja selvästi laajemmalle kuin pääomayhteisöt. Nyt on kuitenkin paljastunut, että ainakin suomalaiset osuuskunnat ovat pystyneet jakamaan myös liiketoiminnan riskit kilpailijoitaan tehokkaammin.

Vuosina 2003-2008 konkurssiin joutui Suomessa yhteensä 9 855 osakeyhtiötä ja vain seitsemän osuuskuntaa. Kuuden viime vuoden aikana konkurssiin päätyi vuosittain 0,86 prosenttia osakeyhtiöistä, mutta osuuskunnista vain 0,03 prosenttia. Osuuskunnat ovat siis olleet keskimäärin noin 29 kertaa sitkeämpiä kuin osakeyhtiöt. - Tässä tulee hyvin näkyviin osuuskuntien ja osakeyhtiöiden peruserot ja toiminnan erilainen luonne.

Osuuskunta on huomattavasti riskittömämpi tapa aloittaa yritystoiminta kuin osakeyhtiö. Riskit pystytään jakamaan tehokkaammin. Osuuskunta merkitsee samalla yleensä myös laajemman osaamispohjan käyttöön saamista.
Kun itse hallitsee hyvin yhden liiketoiminnan alueen ja kaksi kaveria vastaavasti pari muuta, niin se tuo luonnollista kestävyyttä yritystoimintaan. Jos joku osuuskunnan jäsenistä myöhemmin ottaa vetovastuun ja investoi yritykseen muita selvästi enemmän, niin silloin osuuskunta usein muutetaan osakeyhtiöksi. Tällöin sitä pidetään luonnollisena kehityksenä myös osuustoimintapuolella.
Osuuskunnan tehtävänä on tuottaa palveluja ja usein myös työtä sen sitoutuneille omistajajäsenille, ei niinkään mahdollisimman hyvää korkotuottoa sijoituspääomalle. Osuuskuntia ilmeisesti myös toimii suhteellisesti enemmän pienemmän pääomariskin toimialoilla.

Osuuskunnat ovat jäsenyhteisöjä ja osakeyhtiöt pääomayhteisöjä. Osuuskunnat kuuntelevat toiminnassaan herkemmin yleensä runsaslukuista jäsenistöään. Jos jäsenistö on toimintaan tyytyväinen, niin osuuskunta ei mene herkästi nurin. Yksittäinen tyytymätön omistaja ei yleensä osuuskuntaa pysty kaatamaan. Osakeyhtiöistä näitä esimerkkejä löytyy enemmän.
Osuuskuntamalli on rakennettu niin, että uusien jäsenten on helppo liittyä mukaan ja entisten lähteä pois esimerkiksi elämäntilanteen tai asuinpaikan muuttuessa. Jäsenosuuksien arvo on määritelty jo osuuskuntalaissa kiinteäksi, millä jo ennakolta vältetään enimpiä riitoja. Siksi en kannata oikeusministeriön valmistelussa tänä vuonna esillä olleita ajatuksia osuuskuntalain höllentämiseksi tältä osin.
Osakeyhtiöt puolestaan kuuntelevat herkemmin nimenomaan suurimpia pääomansijoittajiaan, jotka voivat hakea suurempia tuottoja myös muualta. Tuloksen teon aikajänne on osuustoiminnassa yleensä selvästi pidempi. Meillä kvartaali on 25 vuotta.
Omistajien kannalta erot näkyvät etenkin päätösvallan ja tuloksen jaossa. Osuuskunnissa pääsääntönä on demokraattinen jäsen ja ääni -periaate. Tulos jaetaan yleensä osuuskunnan käytön suhteessa. Osakeyhtiössä voi yksikin suuri omistaja harjoittaa käytännössä omistajavaltaa ja saada myös suurimman osan tuloksesta itselleen omistuksensa suhteessa.

Professori Iiro Jussila Lappeenrannasta pohdiskeli alkukesällä, miten osuustoimintaa esimerkiksi rahoituspäätöksissä vieläkin tarpeettomasti rasittaa huonosti ymmärretty riskien jakautuminen. Joku rahoittaja voi aidosti kokea ongelmaksi sen, että osuuskunnissa riskit ovat kollektiivisia ja siten myös vastuut.
Mutta kollektiivinen ja jaettu vastuu ovat kuitenkin Jussilan mukaan aivan eri asioita. Kollektiivinen vastuu tarkoittaisi, ettei vastuita voitaisi osittaa jäsenille. Jaettu vastuu tarkoittaa puolestaan sitä, että kukin jäsen saa kannettavakseen oman osuutensa osuuskunnan vastuista. Laajennettuna se tarkoittaa, että yhden jäsenen mahdollisesti luistaessa omasta vastuustaan muiden jäsenten osuus vastaavasti kasvaa. Kestävällä tavalla toimivissa osuuskunnissa tämä pätee käytännössäkin.
Sosiaalinen paine vastuun kantamiseen on ihan toisenlainen, kun luistajan aiheuttaman lisävastuun kantavat hänelle tutut ihmiset eivätkä jotkin nopeasti vaihtuvat kasvottomat omistajat jossakin. Tällöin myös rahoittajilla on hyvät perusteet suhtautua myönteisesti osuuskuntiin juuri näistä syistä. Ei siis löydy vain yhtä henkilöä, keneltä mahdollisesti periä saatavia - vaan useita.

Nykyisin suuret osuuskunnat käyttävät laajasti myös erilaisia osakeyhtiöpohjaisia rakenteita, joten talouselämässä ei enää ole selvästi havaittavissa vanhaa ideologista rajalinjaa. Linjat kulkevat nykyisin osuustoiminnan sisällä. Esimerkiksi Valio on erisuuruisten meijeriosuuskuntien omistama osakeyhtiö.
Myös osa muista yritysmuodoista käyttää esimerkiksi markkinointi- ja hankintaosuuskuntia yritysten yhteisten tehtävien hoitoon. Esimerkkeinä tästä on huoltoasemayrittäjien perustama Suomalainen Energiaosuuskunta SEO.
Nykyisin nimenomaan toiminnalliset tarpeet ratkaisevat myös yritysmuodon valinnan. Siksi myös suomalaisen yritysneuvonnan ja koulutuksen tulisi paneutua selvästi nykyistä laajemmin ja paremmin näihin kysymyksiin. Erilaisten yritysmuotojen luontaisten vahvuuksien parempi soveltaminen lisää kotimaisen yritystoiminnan diversiteettiä, elinvoimaa.
Tällä hetkellä Suomen huolenaiheena on aloittaneiden yritysten määrän yleinen tippuminen. Osuuskuntien perustamisessakaan ei tänä vuonna ilmeisesti saavuteta viime vuosien keskimääräistä tasoa, noin 200 uutta vuodessa.
Yhteiskunnallinen tarve ja potentiaali osuuskuntien perustamisen edistämiseen olisi nyt entistä ilmeisempi. Lähivuosina voisi tähdätä 500 uuden osuuskunnan perustamiseen, jos yritysneuvontaa ja koulutusjärjestelmiä eri asteilla selvästi ja määrätietoisesti lähdettäisiin kehittämään.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen(at)pellervo.fi

| Sivun alkuun |