Pärjäämme laajenevassa Euroopassakin

Suomessa on ollut kaikilla aloilla jalostavaa elintarviketeollisuutta, ja se on perustunut kotimaiseen alkutuotantoon. Tuottajat ovat Suomessa perinteisesti eläneet hyvin läheisessä riippuvuussuhteessa kotimaisen jalostavan teollisuuden kanssa, ja riippuvuus on ollut molemminpuolista. Ei voida juuri ajatella että tuottajilla olisi ulkomailla osoitetta tuotteilleen, ja samoin ei voida ajatella että kotimaiseen raaka-aineeseen perustuva jalostus ryhtyisi laajemmin tuomaan korvaavaa raaka-ainetta ulkomailta.

Suomi elää nyt kahdeksatta vuotta EU:n jäsenenä. Markkinavetoisuus näkyy yhä enemmän kaikilla aloilla. Mikä parasta: asiakas, kuluttaja, on asetettu keskeiselle paikalle kuten pitääkin. Tuottajille ja jalostavalle teollisuudelle tämä on tiennyt siirtymistä aikaisemmasta työntötaloudesta imutalouteen. Tällä muutoksella tarkoitetaan, että kun elintarviketeollisuus aikaisemmin valmisti tuotteita sitä mukaa kun sai raaka-ainetta, milloin enemmän milloin vähemmän, niin nyt kauppa välittää asiakkaan taholta tulevan kysynnän teollisuuteen. Teollisuus joutuu näin ohjelmoimaan valmistustaan ja raaka-ainehankintaansa tarkemmin.

Tuottajat ovat siten aikaisempaa tarkemmin integroituneet tuotantoketjuun. Tämähän tapahtuu sopimustuotannon kautta. Tuottajan turvallisuus on edelleen taattu, mutta järjestelmä vaatii sitoutumista kirjallisen sopimuksen edellyttämällä tavalla.

Erilaisuus kasvaa

Euroopan unioni laajenee, mutta ketkä hyötyvät? Kun jätetään pois turvallisuuspoliittiset näkökohdat ja keskitytään elintarviketuotantoon ja kauppaan, kuva on sekä haastava että uhkaava.

Uudet, jo vuodesta 2004 jäseniksi kaavaillut jäsenmaat ovat vielä erilaisempia keskenään kuin nykyiset jäsenmaat. Äärimmäisyyksiä edustavat toisaalta Puolan hyvin pientilavaltainen, keskimäärin melko jälkeenjäänyt maatalous, jossa 20 % väestöstä on vielä mukana, toisaalta hyvin trimmattu pieni Slovenia, jossa maatalous on korkealla tasolla ja selvästi edellä nykyjäseniä Kreikkaa ja Portugalia.

Yksittäisillä ehdokasmailla ja EU:lla on luonnollisesti omia itsekkäitä intressejä. Selvää on, että "Suur-EU:lla" on tasapainottava rooli maailmankaupassa, joka on erityisen tärkeä tulevissa WTO-neuvotteluissa. Yhtä ilmeisen selvä on integraation merkitys tämän mantereen rauhanomaiselle kehitykselle sotaisan ja aggressiivisen vuosisadan jälkeen.

Periaatteessa myönteistä ovat molemminpuolisesti syntyvät uudet markkinat. Näihin toiveisiin sisältyy kuitenkin paljon ongelmia ja virheellisiä käsityksiä. Kustannusrakenne, tuotantokoneisto ja yhteiskunnalliset säännöstöt - tai niiden puuttuminen - eroavat paljon toisistaan jo nyky-EU:ssa. Meillä on yhteinen maatalouspolitiikka (CAP), tuotanto- ja vientituet sekä tuontitullit, jotka suojaavat 15 maan sisämarkkinat. Kaikissa ehdokasmaissa on vastaavat systeemit.

Esimerkkinä syvistä eroista voi mainita, että irlantilainen maidontuottaja saa maitolitrasta neljä kertaa enemmän kahisevaa kuin hänen liettualainen ammattiveljensä. Toinen eroja kuvaava rinnastus on se, että Puolan maataloudessa 15 % energiatarpeesta tulee hevostaloudesta, kun Suomen maatalous ei ole ollut tällä asteella 1940-luvun jälkeen.

Tuontijalosteissa uusi aalto

Suomessa olemme periaatteessa toivottaneet uudet jäsennaapurit ja kaukaisemmat jäsenet eurooppalaiseen perheeseen tervetulleiksi. Ilmassa on kuitenkin paljon uhkia.

Olemme olleet eteviä ja offensiivisia lähialueille suuntautuneessa toiminnassamme sekä teollisuudessa että kaupassa. Sillä tavalla olemme estäneet sen, että uusista jäsenmaista, lähialueilta, monikansalliset yritykset tunkeilisivat Suomeen. Saamme kuitenkin varautua siihen, että eri asteisia jalosteita uusista jäsenmaista tulee Suomeen, samalla tavalla kuin vuonna 1995.

Elintarvikeketjuajattelu "pellolta pöytään" on Suomessa melko ainutlaatuinen. Tässä ketjussa on monta osaa. Maanviljelijät sen alkupäässä tuottavat kestävään kehitykseen, laatuun ja turvallisuuteen perustuvaa raaka-ainetta, ja tuotannossa ympäristöasiat sekä kotieläinten hyvinvointi on otettu huomioon.

Kuljetukset tiloilta meijereihin ja teurastamoihin ovat laadukkaita, ja hygienia hoidetaan hyvin kaikissa vaiheissa. Ruokatehtaissa esimerkiksi lihatuotteet pidetään jatkuvasti alle +5 asteen lämpötilassa kauppaan asti, joka sitten huolehtii hyvin omasta osuudestaan. Tähän eivät pysty edes ruotsalaiset, joihin me niin mielellämme usein itseämme vertaamme, puhumattakaan eteläisemmistä maista. Alkuperäismerkinnät ja tavaramerkit lisäävät kuluttajien varmuutta ja turvallisuutta siitä, mitä he ovat ostamassa.

Ketju perustuu luottamukseen

Elintarviketeollisuudessa tavaramerkit ovat keskeisellä sijalla. Niillä puhutellaan asiakkaita. Tuotemerkit ovat selkeä tapa kertoa, että on kyse kotimaiseen raaka-aineeseen ja arvoketjuun perustuvasta tuotteesta. Näin tuottajat ovat ketjun kautta vuorovaikutuksessa kuluttajien kanssa. Ei ole olemassa mitään vastakkaisuutta tuottajan ja kuluttajan välillä, päinvastoin. Asiakas on meidän ystävämme. Hänen varassaan on tulevaisuutemme ja turvamme.

Kotimainen elintarvikeketju perustuu luottamukseen. Tuottajilla on käsissään jalostavaa teollisuutta, ja kauppa on pääasiallisesti suomalaista. Lisäarvo, joka syntyy tässä arvoketjussa, pysyy siinä eikä karkaa ulkomaille, ja osa siitä tulee tuottajille takaisin.

Suomessa pääosa maidosta ja lihasta myydään korkeasti jalostettuna. Jos onnistumme tulevaisuudessa säilyttämään tätä eheätä arvoketjua suomalaisena ja säilytämme kuluttajien luottamuksen, kotimainen elintarviketalous tulee säilymään ja voimaan hyvin.

Marcus H Borgström
marcus.borgstrom@pellervo.fi

Maanviljelysneuvos Marcus H. Borgström toimii mm. Pellervo-Seuran johtokunnan puheenjohtajana, Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtajana, Andelsförbundin puheenjohtajana, HK Ruokatalo Oyj:n hallituksen puheenjohtajana, Itä-Uudenmaan Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja Osuuskauppa Varubodenin hallintoneuvoston varapuheenjohtajana sekä Hankkija-Maatalous Oy:n hallituksen jäsenenä.

EU:n maatalousosuustoiminnan järjestön Cogecan presidenttinä eli puheenjohtajana hän on tämän vuoden aikana tutustunut laajasti EU:n jäsenyyttä hakeneisiin ehdokasmaihin ja erityisesti niiden maatalouteen ja osuustoimintaan. Marcus H Borgström on ammatiltaan sianlihan tuottaja ja monitoimiyrittäjä Sipoosta.

| Sivun alkuun |