Tapiolan pääjohtaja Asmo Kalpala sanoi äskettäin, että lakisääteistä työeläketurvaa hoitavien vakuutusyhtiöiden maksamat osingot ovat liian korkeita. Koska toiminta on varsin säänneltyä ja suhteellisen riskitöntä, oli mielenkiintoista lukea, että vakuutusyhtiöt mahdollisesti hyödyntäisivät oligopolistista asemaansa näin.

Kaikilla kehittyneillä mailla on eläkejärjestelmänsä. Järjestelmät ovat kehittyneet aikojen kuluessa ja omaavat historiallisia piirteitä, jotka ovat aikansa eläneitä. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa eläkejärjestelyt ovat pettäneet yksityisellä sektorilla: Enron, United Airlines ja Equitable Life.

Eläkejärjestelmä koostuu kolmesta osasta: varojen keräämisestä tulevien eläkkeiden maksuun, varojen sijoittamisesta ja sijoitusten hallinnoinnista sekä eläkkeiden maksatuksesta.

Eläkkeet voivat perustua yksilön omaan säästämiseen ja säästöille kertyneisiin tuottoihin. Eläke voi perustua myös tiettyyn ennalta määriteltyyn, palkasta laskettavaan prosenttiosuuteen. Ensimmäinen vaihtoehto jättää sijoitusriskin ja riskin säästöjen riittävyydestä täysin yksilölle, ja hänen perillisensä perivät, jos jotain jää jäljelle hänen kuoltuaan.

Toisessa järjestelmässä vastuu on kollektiivinen, ja eläkkeelle jäänyt saa kiinteän eläkkeen kuolemaansa saakka. Eläkeyhtiö pitää varat, jotka mahdollisesti rahastossa ovat jäljellä vakuutetun kuollessa. Eläkeyhtiön täytyy pitää yllä puskureita sen varmistamiseksi, että kullakin hetkellä on riittävästi varoja rahastoituna eläkkeiden maksuun.

Suomen eläkesysteemi perustuu viimeksi mainitunlaiseen, tel-yhtiöiden hallinnoimaan säänneltyyn järjestelmään. Suurimmat tel-yhtiöt ovat osakeyhtiöitä. Tapiola ja Fennia sen sijaan ovat niin sanottuja keskinäisiä, vakuutettujen omistamia yhtiöitä.

Miksi järjestöväki
päättää tel-yhtiöissä?

Usein kuulee sanottavan, että tel-järjestelmämme on erityisen hieno, koska yksityiset yhtiöt hoitavat eläketurvaamme yksityisen yhtiön tehokkuudella. Julkinen sektori todetaan samalla automaattisesti tehottomaksi.

Tällaisiin väitteisiin on syytä suhtautua kriittisesti, erityisesti kun niitä lausuvat ammattijärjestöt tai työnantajien etujärjestöt, joiden edustajat myös istuvat tel-yhtiöiden hallituksissa.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi heillä on edustus tällaisessa säännellyssä toiminnassa. He eivät taatusti ole eläke- tai sijoituseksperttejä, ja heidän osallistumisensa varmasti lisää kustannuksia ja tuo mukaan paljon asiaan kulumattomia elementtejä päätöksentekoon. Esimerkkinä ovat viimeaikaiset esitykset siitä, että tel-järjestelmän pitäisi turvata suomalaisten työpaikat sijoittamalla kotimaisiin osakkeisiin. Tel-järjestelmä on eläkejärjestelmä, se ei ole työvoimatoimisto.

Eläkemaksatus rutiinia,
sijoittaminen vaativaa

Eläkkeiden maksatus on hyvin mekaanista toimintaa. Tätä vastoin eläkevarojen sijoittaminen vaatii ammattilaisilta kustannustehokasta hallinnointia säännösten puitteissa. Sijoituspolitiikkaa ohjaavat säännökset ovat suurelta osin melko suoraviivaisia, koska eläkevastuut ovat etukäteen määriteltävissä. Varojen allokointi on kautta maailman melko samanlaista.

Markkinoilla toimii iso joukko kustannustehokkaita rahastoyhtiöitä, ja eläkevarojen hallinnoinnin ulkoistus näille onkin varsin perusteltua. Monet eläkeyhtiöt ovat näin tehneetkin. Tehokas varojen hallinnoija veloittaa 0,25 prosentin vuotuisen palkkion. Tosiasiassa valtio todennäköisesti pystyisi itse hoitamaan eläkevarojamme tehokkaammin ulkoistamalla varojen hallinnoinnin ja poistamalla tel-yhtiöt välistä.

Nykyinen sääntely näyttää vähentäneen kilpailua eläkevaroista, koska vain kourallinen kotimaisia yhtiöitä toimii näillä markkinoilla. Se on selkeästi liian vähän, jotta hintakilpailu toimisi.

Jotkut vakuutusyhtiöt ovat kiistäneet Kalpalan väitteet perustelulla, että heidän osakkeenomistajillaan on tekemillään osakesijoituksilla oikeus tuottoon. Joka tapauksessa eläkevarojen hallinnoinnin pitäisi olla avointa ja kulujen matalia kunnon kilpailulle. Eläkevarojen hallinnoinnin ei pitäisi mahdollistaa isoja osinkoja, koska se on tosiasiassa varsin standardimaista, eikä aiheuta korkeita kuluja.

Vuosien kehityksen jälkeen tel-järjestelmämme tarvitsisi nyt kunnon ravistusta. Kilpailu ja kustannukset vaativat huomiota; syöväthän kilpailun puute ja korkeat kustannukset tulevia eläkkeitämme.

Nicholas Anderson