Puoli naulaa sokeria
Osuustoiminta yritysmuotona on jo yli 160 vuotta vanha keksintö. Rochdalen kaupungissa lähellä Manchesteria avattiin 21. joulukuuta 1844 osuuskauppa, jonka periaatteet pätevät vieläkin.
Pienen myymälän ovensuuhun oli kertynyt väkeä. Tiskin takana seisoi
19-vuotias Samuel Ashworth hihat käärittyinä asiakkaita odottaen.
Toinen nuori mies, 22-vuotias William Cooper hoiteli avustajan tehtäviä,
availi ikkunaluukkuja ja rohkaisi väkeä ostosten tekoon. Alkuun vähän
kursailtiin. Sitten joku vanha nainen tuli lähemmäksi tiskiä ja pyysi
saada ostaa puoli naulaa sokeria.
Nuori Samuel yritti kömpelöin käsin punnita sokeria,
mutta niin avuttomalta yritys näytti, että asiakkaita alkoi naurattaa.
Tunnelma vapautui. Lopulta Samuelkin onnistui vaativassa puotipojan
askareessaan. Rochdalen osuuskaupassa oli tehty ensimmäinen ostos.
 Rochdalen pioneerit maalauksessa, joka on tehty heistä otetun valokuvan mukaan. Keskellä pöydän takana Charles Howarth, osuuskunnan sääntönikkari. Takarivissä kolmas vasemmalta kaupan ensimmäinen myyjä Samuel Ashworth ja hänen vierellään oikealla William Cooper, uuden osuustoiminta-aatteen tulisieluinen puolustaja. Valokuva on otettu heistä vuosikymmeniä kaupan avaamista myöhemmin; liikkeen käynnistyessä he kaikki olivat poikkeuksellisen nuoria miehiä. |
Mutta yhteistoiminnan idea on itse asiassa paljon vanhempaa perua. Englannissakin luotiin ensimmäisiä osuustoiminnallisia yrityksiä jo 1700-luvun lopulla.
Varhaisimman osuustoiminnan aatteellinen pohja oli 1700-luvun utopismissa, joka kävi monia silloisia sosiaalisia epäkohtia vastaan. Britannia oli nopeasti siirtynyt feodaalisesta esiteolliseen aikaan. Tehtaat olivat lisääntyneet, kauppa oli vilkastunut, taloudellinen vauraus levinnyt yli säätyrajojen.
Mutta samalla ero köyhien ja rikkaiden välillä oli kasvanut. Teollisuuskeskusten ympärille oli syntynyt slummikyliä, joiden asukkailla ei juurikaan ollut valinnanvaraa, kun piti hankkia esimerkiksi elintarvikkeita. Yksityiskauppiaat pitivät hinnat korkealla. Myös velkakauppa oli yleistä.
Utopistien omatunto
Utopistien yhteiskunnallinen omatunto heräsi ensimmäisten joukossa. Ajan hengenelämää alkoivat rikastuttaa samaan aikaan monet muutkin aatteet, joilla pyrittiin parantamaan vähäosaisten asemaa. Kansanvalistus sai jalansijaa, raittiusliike heräsi, orjuudenvastustus nosti esiin ihmisten sorron yleensä. Sivujuonteena kannattaa muistaa myös, että Englannissa monet epäitsekkyydestään tunnetut kveekariuskon kannattajat olivat osuustoiminnan uranuurtajia.
Ensimmäiset yhteisyritykset aloittivat eräänlaisina avustusyhdistyksinä, joiden päätarkoitus oli lievittää hätää kärsivien jäsenten elämää. Yhdistykset alkoivat tehdä yhteisostoja, perustivat myllyjä, leipomoita ja erilaisia työkuntia tai vaikkapa hankkivat puhdasta vettä jäsenilleen. Useimmat näistä esiosuuskunnista pystyivät kuitenkin toimimaan vain hyvin lyhyen aikaa.
Utopisteista tunnetuin, tehtaanomistaja Robert Owen kuuluu yhteistoiminnan suuriin nimiin, vaikka hän ei ollutkaan tiukasti osuustoiminnan mies. Hän kuitenkin kirjoitti ja luennoi yhteistoiminnasta sytyttävästi ja hänen uskonsa asiaan oli niin vakuuttavaa, että hän sillä veti mukaan monia muita. Owenin oma unelma oli kokonainen ihanneyhteiskunta, joka olisi toiminut yhteistyön hengessä. Sellaisen hän sitten yrittikin perustaa Amerikkaan, mutta niin kuin ihanneyhteiskunnat usein, Oweninkin luomus epäonnistui.
Owenin aatetoveri, lääkäri William King sen sijaan oli käytännön puurtaja ja saikin aikaan uutta osuustoiminnallista yritystoimintaa. Hän perusti oma-apuyhdistyksiä, joista jotkut pitivät yllä työpajoja, jotkut osuuskauppoja. Hän julkaisi myös ensimmäistä osuustoiminnallista lehteä.
Rochdalen kankureiden yritys oli jo selkeästi osuustoimintaa. Ehkäpä kankurit onnistuivat siksikin, että heillä oli omakohtaista kokemusta ainakin jonkinlaisesta yritystoiminnasta. Hehän eivät tehneet työtä suurissa tehdassaleissa, vaan toimivat itsenäisinä yrittäjinä, käsinkutojina kotonaan. Tosin heidän itsenäisyytensä oli suppeaa, työn hinnan määräsi tavallisesti isäntä, jonka lukuun he kutoivat. tekstiilitehtaiden yleistyessä kotikankureiden asema heikkeni entisestään.
Tarmokkaat pioneerit
”Aatteiden laita on kuin ihmisten. Ne, jotka toimivat mutta eivät ajattele ja ne jotka ajattelevat mutta eivät toimi, joutuvat molemmat varhain hautaan.”
Englannin osuustoiminnan varhaisvaiheiden tuntehikkaan historian kirjoittanut George Jakob Holyoake ihmettelee itsekin, miksi uusi aate ei kuollut kapaloihinsa. Hänen vastauksensa on perustajien tarmo tarttua työhön.
Rochdalen kankureita esittävistä kuvista saa sen käsityksen, että osuustoiminnan alkajat olivat arvokasta pönäkkää herraseuraa poskipartoineen kaikkineen. Mutta kuvat onkin maalattu vasta vuosien kuluttua perustamisajankohdasta. Todellisuudessa alkuperäiset pioneerit olivat miehiä parhaassa iässään. Nuorta intoa riitti, mutta myös kypsää harkintaa.
Holyoake kertoo, että joukossa oli sekä tulisia toimijoita että selväjärkisiä ajattelijoita. William Cooper oli oikea tarmonpesä. Jos hän näki lehdessä osuustoiminnan vastaiset kirjoituksen, häneltä lähti heti kiivas vastaus. Julkisissa keskustelutilaisuuksissa ja väittelyissä hänen äänensä kuului ylinnä. Englantilainen selvitys hänen aktiivisuudelleen oli selvä. Cooperissa oli viikinkiverta!
Cooperin vastakohta oli rauhallinen Charles Howarth, joka kuulemma jatkuvasti mietti keinoja sitoa jäsenet lujemmin osuuskuntaan. Hän oli myös tarkkavainuinen sääntöjen laatija. Hänen esityksestään ylijäämänpalautus sidottiin jäsenen ostojen määrään. Hän sai läpi myös periaatteen, että Rochdalen osuuskaupan ensimmäiset jäsenet eivät saaneet ylijäämän palautusta ennen kuin heille kuuluva osuus palautuksesta oli noussut viiteen puntaan. Näin pysyi kauppaan tullut raha pitempään sen käytössä.
Kunnon laatua kohtuuhintaan
Avatessaan ensimmäisen puotinsa pioneerikauppa oli kerännyt 28 punnan pääoman. Jäsenmaksu oli punnan suuruinen, mutta se maksettiin yleensä kahden tai kolmen pennyn erissä. Jotkut varakkaammat jäsenet pystyivät antamaan osuuskunnalle myös viiden punnan lainoja.
Osuuskunta perustettiin 15. elokuuta 1844. Sääntöjen mallina käytettiin erään Manchesterissa toimineen oma-apuyhdistyksen sääntöjä. Tärkeä sääntöjen kohta oli mies ja ääni -periaate. Kaupan periaatteisiin kirjattiin myös sen velvollisuus noudattaa rehellistä kauppatapaa. Velvoite tarkoitti oikeita mittoja, kunnon laatua ja kohtuuhintoja. Velkakauppaa ei hyväksytty.
Uutta ja omintakeista Englannin oloissa oli, että myös sukupuolten taa-arvo mainittiin säännöissä. ”Oikeamielisten” määrite osuuskunnan nimessä oli täysin oikeutettu.
Joulukuun 21. päivänä oltiin niin pitkällä, että Sammakkokujan (Toad-sammakko) varrella ollut pikku puoti voitiin avata.
Alkuaikoina myymälä oli avoinna vain parina päivänä viikossa. mutta kun sen suosio kasvoi, aukiolopäiviä oli lisättävä. Myymälä toimi vuokrahuoneistossa, mutta sen kalustuksen jäsenet olivat valmistaneet itse. Tavaravalikoima oli alkuun suppea. Muun muassa jauhoja, sokeria, siirappia, saippuaa ja kynttilöitä oli kaupan.
Liikkeen hoito oli kotoista, kun niin johto kuin asiakkaatkin hyvin tunsivat toisensa. Hallinnon kokouksissa päätettiin vaikkapa sokerikauhan ostosta tai irtohihojen ja esiliinojen hankkimisesta myyjille.
Jäsenmäärä kasvoi sitä mukaa kuin ajatukseen totuttiin. Kun pikku liike ei heti keikahtanutkaan, siihen saattoi luottaa. Seuraavana vuonna jäseniä oli jo 80 ja viiden vuoden päästä 600.
Rochdale sijaitsee Luoteis-Englannissa lähellä Manchesteria. Kaupungissa on nykyään 212 000 asukasta ja se elää edelleenkin paljolti tekstiiliteollisuudesta. Pioneerien pikku puoti on museona, jollaiseksi se muutettiin 1931. Museon hoidosta vastaa Britannian osuustoiminnallinen keskusjärjestö The Co-Operative Union.
Kaisa
Simola
Lähde: Osuustoiminta-lehti 5/94
| Sivun alkuun |