Mikä sitouttaa osuuskuntaan

Suomi on osuustoiminnan mallimaa ainakin jos sitä mitataan osuustoimintaan ”sitoutuneiden” henkilöiden lukumäärällä. Laskennallisesti jokainen suomalainen kuuluu johonkin osuuskuntaan, on siis jäsenenä ainakin yhdessä osuuskunnassa. Totuus lienee mutkikkaampi. Toiset ovat jäseninä useammassakin osuuskunnassa ja löytyy niitäkin, joilla ei ole jäsenkirjaa yhteenkään osuuskuntaan.

Osuustoiminta-aate on kuitenkin juurtunut hyvin suomalaiseen maaperään yhtenä kilpailukykyisenä yritysmuotona ja toimintamallina siinä kuin muutkin yritysmuodot. Sen historialliset perinteet ovat ehkä vielä mittavammat kuin muilla yritysmuodoilla. Ainakin jos sitä mitataan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja kansalaisten edustavuuden näkökulmasta.

Aatteellista
osuustoimintaa

Osuustoimintayrittäminen voidaan mielestäni jakaa kahteen leiriin. Ensimmäistä joukkoa edustaa vanha ”kunnon” aatteellinen osuustoiminta. Siihen joukkoon voidaan varmuudella lukea osuusmeijerit, osuustoiminnalliset liha-alan yritykset, osuuspankit, osuuskaupat ja lienee muitakin, mutta nämä tässä nyt tulivat ensimmäisinä mieleen.

Näiden yritysten taustalla on pitkät perinteet. Toisaalta ne on myös perustettu aikana, jolloin yritystoiminnan perustaminen muulla tavoin oli äärimmäisen vaikeaa. Riittävää kapasiteettia ei silloisille yrityksille voinut ostaa rahalla, vaan toimintaa perustui yhteistyöhön ja yhteisen pussin kartuttamiseen isolla joukolla.

Yrityksiä perustettaessa ei isoja pääomia ollut kenelläkään. Pääomaa piti kartuttaa muun toiminnan ohessa. Karttunutta pääomaa sitten jaettiin ja haluttiin jakaa kaikille tasapuolisesti, myös vähempiosaisille - siis kaikille jäsenille. Tämä tahto perustui uskoon yhteistyön voimasta. Nämä kunnon aatteelliset yritykset ovat selvinneet vuosisadan talouden heilahduksista muutamia yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta varsin hyvin.

Yritysten jäsenet ovat uskoneet yhteiseen tasapuolisuuden aatteeseen vaikeinakin aikoina, ja se on kantanut hedelmää. Toisaalta monilukuinen omistajajoukko on varmistanut sen, että yritysten johdossa ei ole ollut mahdollistakaan tehdä hätiköityjä ratkaisuja sen hetkisen ”optiomarkkinanäkemyksen” mukaan. On jouduttu kuuntelemaan laajaa omistajajoukkoa. Näiden ”kenttäkierrosten” jälkeen markkinanäkemys onkin sitten jo saattanut muuttua, ja asia on vanhentunut.

Parhaimmillaan joskus 1970- ja 1980-luvulla aatteet olivat niin vahvoja, että jäsenet saattoivat tehdä taloudellisesti ja toiminnallisesti kestämättömiä ratkaisuja. Viittaan tässä Hankkijan viimeisiin aikoihin, se toiminta ei ollut enää jäsenten edun mukaista, mutta aate kantoi loppuun saakka. Tätä voisi pitää yritystoimintana, jossa omistajat ovat olleet hyvin sitoutuneita yritykseen ja sen toimintapolitiikkaan, vaikka aina se ei olisi sitä edes ansainnut.

Osuustoiminta
yritysmuotona

Toiseen ”leiriin” luen vahvistuvan uusosuustoiminnan. Uusia osuustoiminnallisia yrityksiä on syntynyt kuin sieniä sateella. Uskallan heittää ajatuksen, että monet näistä yrityksistä on perustettu puhtaasti siitä näkökulmasta, että yritysmuoto on vaan sopinut heille parhaiten. Mutta oikeastaan kysymys on samasta asiasta kuin vuosisadan alussa, jolloin osuustoiminnan merkitys kasvoi liike-elämässä.

Uusosuustoimintaa on perustettu toimialoille, missä niitä vanhoja pääomia ei ole ja toiminnan käynnistäminen ei ole helppoa. Alat eivät myöskään usein ole ”mediaseksikkäitä”, joihin voisi saada helposti ulkopuolista markkinarahaa. Yritystä suunnittelevilla ihmisillä on kuitenkin samat tarpeet ja odotukset yrityksen keskeisistä tehtävistä, tällöin osuustoiminta on hyvä ratkaisu heille.

Tämä siis vakuuttaa sen, että osuustoiminta yritysmuotona on edelleen tietyissä tilanteissa ylivertainen. Sen vuoksi myös valtiovallan toimenpiteiden suhtautumisessa osuustoimintaan tulisi olla samankaltaisia kuin suhtautumisessa muihinkin yritysmuotoihin. Yritysmuotoa ei tulisi syrjiä verotus- eikä muillakaan perusteilla, vaan antaa sille tasavertaiset mahdollisuudet toimia ja kehittyä yhtenä yritysmuotona.

Mikä sitouttaa
nykyajan jäsenet

Tänä päivänä jäsenet saadaan sitoutettua osuuskuntaan muutamalla yksinkertaisella, mutta tärkeällä elementillä. Keskeistä on, että yrityksen pitää tarjota jotain, mitä muut eivät tarjoa.

Itikka osuuskunta ja Lihakunta ovat määritelleet muutaman vahvuuden, joita korostetaan ja tuodaan näkyvästi esille. Pyrimme sitouttamaan jäseniämme mm. seuraavilla asioilla:

vakaa, turvallinen ja eteenpäin katsova toimintatapa
osuuspääoman korkotaso valtakunnan parasta
avoin keskustelukulttuuri
toimialan kovin kilpailukyky ja
selkeä omistajapolitiikka.

Nämä asiat ovat meillä tuottaneet myös tulosta. Esimerkiksi osuuspääoman kartuttamiseen ei tarvitse käyttää pakkokeinoja. Kehittyvä ja laajentuva liiketoiminta tarvitsee uutta pääomaa, sillä muuten kehityksessä ei itse pysy mukana.

Jos taas tarkastelen esimerkiksi osuuspankkien jäsenten sitoutuneisuutta ja koko pankkiryhmän menestystä, niin lienee turvallisuudella ollut keskeinen sija jäsenten arvioidessa osuuskuntiaan.

S-ryhmän menestys kauppaketjuna on selviö. Arvioin sitä ”ulkopuolisena”, mutta jäsenenä itsekin. He ovat onnistuneet rakentamaan bonus-kortista menestystarinan. Kortin käyttömahdollisuudet sitouttavat jopa paatuneimmat ”muunhenkiset” ainakin hankkimaan vihreän kortin.

Olenkin vakuuttunut, että sitoutuminen omaan osuuskuntaan on kiinni joskus pienistäkin asioista. Ne edut vaan on kyettävä selkeästi määrittelemään ja markkinoimaan. Ja siitä se aate taas syntyy, joka kantaa yli vaikeiden aikojen.

Reijo Flink
reijo.flink@atria.fi

Tämänkertainen kirjoittajavieraamme agrologi Reijo Flink Oulusta
toimii atrialaisten Itikka Osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtajana.

| Sivun alkuun |