ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 

Kirsti Hernesaho on poissa

Stora Enson Anjalankosken tehtaiden pitkäaikainen tiedotuspäällikkö Kirsti Hernesaho kuoli vaikean sairauden murtamana 30.8.2007. Hän oli syntynyt Lahdessa 1944.


Kirsti Hernesaho

Kirsti Hernesaho oli rohkea edelläkävijä, joka osallistui aktiivisesti monenlaiseen toimintaan. Hänet tunnettiin henkilönä, joka hoiti tehtävänsä tunnollisesti, ahkerasti ja perusteellisesti. Näin hän teki myös silloin kun hän lähti mukaan osuustoimintaan.
Hänet valittiin ensimmäisenä naisena Kymijoen Osuuspankin hallitukseen vuonna 1997. Hän toimi siinä vuoteen 2005, josta loppuajan varapuheenjohtajana.
Pellervo-Seuran valtuuskuntaan hän kuului OP-ryhmän edustajana vuosina 2000-2007.
Hän tarttui aina mielellään uusiin haasteisiin. Niin myös lähdettyään mukaan Pellervo-Seuran toimintaan. Hän osallistui innokkaasti seminaareihin ja kursseihin, oli innokas tiedonhaluinen keskustelija.
Kiireistään huolimatta hän oli aina mukana valtuuskunnan kokouksissa ja Pellervon Päivillä. Vielä viime keväänä hän oli mukana, kun hänelle valittiin Pellervon vuosikokouksessa seuraaja valtuuskunnan jäseneksi.
Kirjoittaminen oli osa hänen elämäänsä. Henkilöstölehden päätoimittajana hänet palkittiin Suomen Tiedottajien Liiton diplomilla parhaasta henkilöstölehdestä vuonna 1995. Hän osallistui Anjalan Paperitehtaan juhlakirjan toimittamiseen ja kokosi Inkeroisten kirkon 75-vuotishistoriikin. Kirjoittamista hän jatkoi vielä eläkepäivinään.
Muistamme Kirstin valoisaa ja reipasta olemusta kiitollisina monista yhteisistä hetkistä.

Eeva Ukkola

Kirjoittaja on Kirsti Hernesahon ystävä ja entinen Pellervo-Seuran valtuuskunnan jäsen, joka edusti päivittäistavarakauppaa.


Kari Inkinen siunattiin

Kalastusmatkalla Saimaan Haapavedellä 26.11.2005 hukkunut Valion hallituksen puheenjohtaja ja Pellervo-Seuran hallituksen jäsen, maanviljelijä Kari Inkinen julistettiin kuolleeksi 20.4.2007. Hänet siunattiin 8. syyskuuta 2007.


Kari Inkinen
Agrologi Kari Inkinen toimi Valio Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1997 vuoteen 2005. Inkinen oli myös muun muassa Osuuskunta Tuottajain Maidon hallituksen, Etelä-Karjalan Osuuspankin hallintoneuvoston, Pellervo-Seuran hallituksen ja Osuustoiminnan neuvottelukunnan jäsen.
Hän oli kotoisin Ruokolahdelta.


| Sivun alkuun |