Vaalirahasta avointa

Kun vaalirahamelskeistä siivotaan poliittinen pintakuohu pois, jäljelle jää aivan kelvollista tavaraa. Suomi saa oman versionsa avoimesta länsimaisesta politiikan rahoitusjärjestelmästä.

Siinä sivussa hallituksen ja eduskunnan huutokauppakamari säätää mielivaltaisia kampanja- ja eurorajoja, jotka eivät käytännössä toimi. Poliitikoilla on vastustamaton tarve säätää turhia määräyksiä, ettei heitä väitettäisi laiskoiksi.
Kuka pystyy valvomaan poliittisen rahan kattoja, kun poliittista toimintaakaan ei pystytä laissa määrittelemään?

JÄRJESTELMÄ REMONTTIIN. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) joutui taistelemaan asemastaan koko kesän ja syksyn jatkuneen ja kuumentuneen vaalirahakohun keskellä. Hallituspuolueiden tuki kuitenkin tällä kertaa näytti kestävän. Samalla Suomen salailevaan vaalirahoitusjärjestelmään luvattiin nyt perusteellinen remontti.

Salailun juuret idän uhkassa

Poliittisen rahoituksen salaperäisyydellä on Suomessa pitkät perinteet. Sodan jälkeen kommunistit saivat merkittävät osan rahoituksestaan Neuvostoliitosta, mutta siitä ei sopinut huudella puolesta eikä vastaan.
Erityisesti demarit saivat vastineeksi rahaa lännestä. Laitontahan se touhu oli, mutta kommunismin vastustus pyhitti keinot.
Pula-ajan päättyminen lopetti hyväntekeväisyyskaupat, mutta sitten käynnistyi kaupunkien lähiöiden rakentaminen ja grynderirahoitus. Se oli raakaa peliä, jota tuskin koskaan selvitetään.
Villinlännen meiningin rauhoittamiseksi säädettiin valtion puoluetuki. Samalla verolakeja hiljalleen tilkittiin tavoitteena vähentää pimeän rahan osuutta tai ainakin muuttaa sitä harmaaksi. 1970-luvulla uusi ja vanha järjestelmä toimivat suloisesti rinnakkain. Oikeuskansleri Kai Kortteen nimeen liitetään merkittävä rauhoittuminen 1980-luvulla.
Siinä olisi ollut hyvä sauma siirtyä avoimeen politiikan rahoitukseen. Valitettavasti Korte erehtyi kokeilemaan eduskunnan asemaa korkeimpana valtiomahtina, sai ansaitusti kynsilleen ja erosi. Puolueet ja rahoittajat vaipuivat helpottuneina entiseen uniseen menoon.
Asiaan palattiin vasta EU-Suomessa, kun Euroopan neuvoston lahjonnan vastainen valtioiden ryhmä GRECO kiinnitti huomiota täkäläiseen salailukulttuuriin. Suomalaiset ovat aina tavattoman herkkänahkaisia, kun tulee puhe heidän kansainvälisestä maineestaan. Rinnastukset Valko-Venäjään ovat kuitenkin lapsellista itseruoskintaa.

Asvalttikartelli teki ennätyksen

Lähes vaalirahasotkujen varjoon jäi korkeimman hallinto-oikeuden radikaali päätös asvalttikartellijutussa. KHO:n mukaan maassa toimi 1992-2004 Lemminkäisen johtama asvalttialan kartelli.
Alemmat oikeusasteet olivat lempeitä, mutta KHO määräsi firmoille yhteensä 82,5 miljoonan euron eli 500 miljoonan markan sakot.
Lisäksi yhtiöille saatetaan määrätä vahingonkorvauksia. Kartellihan toimi nimenomaan kuntien vahingoksi. Nykyisessä taloustilanteessa erityisesti suurimmissa kaupungeissa on huumorintaju muutenkin koetuksella.
Saattaa olla, että valtionyhtiöistä vastaava ministeri Kari Häkämies (kok) odottelee hetken pölyn laskeutumista, ennen kuin hän lähtee viemään alan valtionyhtiön Destian yksityistämistä eteenpäin.
SAK:n julkisen sektorin suurliitto JHL ehti jo vastustaa yksityistämistä lakolla, joka tietysti kohdistui syyttömiin.

Miten sitten käy puukartellin?

Asvalttifirmojen sakot eivät ole Suomen ennätys. Hissiyhtiö Kone sai Euroopan Unionin komissiolta pari vuotta sitten 142 miljoonan euron sakot. Se on enemmän kuin Suomen eduskunnan pääluokan koko vuoden budjetti.
Koneen saksalainen kilpailija Thyssen sai nauttia peräti 480 miljoonan euron sakoista. Sillä rahalla pyöritettäisiin esimerkiksi Suomen vankilalaitosta yli kaksi vuotta.
Eivät siis osaa kansanväliset yhtiötkään kansainvälistä toimintaa.
Suomessa taitaa nyt eniten jännittää raakapuukaupan väitetyn kartellin tutkinta. Kilpailuviraston tutkinta koskee vuosia 1997-2004.
Asvalttikartellin jutussa kilpailuviraston vaatimukset menivät KHO:ssa suunnilleen sellaisinaan läpi. Puukartellijutussa vaatimukset ovat pienempiä. Stora Ensolle vaaditaan 30 miljoonan ja Metsäliitolle 21 miljoonan euron sakkoja. UPM pääsisi ilmiantajana pälkähästä.

Eduskuntako valtionyhtiöiden kontrolloijaksi?

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) jatkoi keskustelua valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen lopettamisesta. Niinistön mukaan eduskunnan tarkastusvaliokunta voisi ottaa kontrollitehtävät itselleen.
Aikoinaan valtiovarainministerinä Niinistö halusi hallintoneuvostoja korvaamaan erityisen neuvottelukunnan, mutta siihen aikaan Niinistöä ei vielä kuunneltu.
Ei tämäkään ajatus oikein istu. Tarkastusvaliokunnan tehtävä on käsitellä valtiontilintarkastajien kertomusta.
Eduskunnan tehtävä valtionyhtiöissä nykyisin on myöntää mahdollinen lisäpääoma ja määritellä myyntivaltuudet, kun valtion omistajaohjausyksikkö haluaa yhtiöstä luopua. Muu rooli on suunsoittoa.
Kun kansanedustajat Väinö Tanner (sd) ja Juho Niukkanen (ml) aikoinaan hallitsivat Enso-Gutzeitin hallintoneuvostoa, eversti-toimitusjohtaja seisoi asennossa. Se oli sitä aikaa.

PEKKA ALAROTU

| Sivun alkuun |