Suomen liian alhainen 69 %:n työllisyysaste merkitsee tulojen, myös verotulojen menetyksiä. Kun väestörakenne vanhenee entistä nopeammin, työllisyysasteen pitäisi lähivuosina kohota tuntuvasti, ainakin 75 %:iin.

Ellei näin käy, kansantalouden huoltosuhde heikkenee kohtalokkaasti ja hyvinvointiyhteiskunnalle ominaisia palveluja joudutaan karsimaan.
Kestävästi toimivan yhteiskunnan tavoitteena on, että kansalainen hankkii työllä tai yrittämisellä toimeentulon itselleen ja perheelleen.

Hyvinvointiyhteiskunta haluaa turvata toimeentulon silloin, jos on estynyt tekemästä töitä. On kuitenkin myös järjestelmästä johtuvia tekijöitä, jotka heikentävät ihmisten halua hakeutua työtehtäviin.

Jos henkilö ei pysty lisäämään nettotulojaan lisäämällä työntekoa, hän on tuloloukussa. Työttömyysloukku on puolestaan kyseessä silloin, jos 80 % tulonlisäyksestä katoaa menetettyjen etuuksien korvaamiseen. Silloin työllistymisen motivaatio laskee jyrkästi.

Yksi kannustinloukku on se, että sovitellun päivärahan ehdot estävät itsenäisen osa-aikaisen työn tekemisen. Ilman tarkkaa työajan seurantaa menettää oikeuden päivärahaan.

Terveenä lähtökohtana tulisi olla, että työnteko kannattaa aina niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Lyhytaikaisista työprojekteista ja pätkätöistä ei pitäisi rangaista.

Toinen perusperiaate on, että bruttotulon kasvun pitäisi merkitä myös nettotulon kasvua. Siitä seuraisi, että työn vastaanotto olisi kannattavaa ja voisi siitä syystä olla pakollista. Yksilövastuu on välttämätöntä toimivassa kansalaisyhteiskunnassa.

Tilanne, jossa lyhytaikaisen työn vastaanotto aiheuttaa pitkäaikaisen ongelman, on järjetön. Jotain on siis tehtävä, jotain aktivoivaa – ja pian.

Hokema saavutetuista eduista on syytä unohtaa. Edut on tienattava työllä ja menestymällä markkinoilla.

Kannustinloukkujen poistaminen on sekä yksityisen kansalaisen että kuntien, valtion, yritysten ja työmarkkinajärjestöjen etu. Kun lisätyön tekeminen on kannattavaa, lisääntyvät myös verotulot.

Verotettavan tulon alarajan nosto olisi askel tuloloukun eliminoimiseksi. Työnteon ja sosiaaliturvan joustoja tulisi lisätä, ettei oltaisi jatkuvasti nykyisessä jyrkässä joko-tai -tilanteessa. Ihmetystä herättää, kun viranomaiset valvovat, ettei työtön vain tee mitään työtä.

Yrittäjyyden ehtojen positiiviset kannusteet rohkaisisivat aktiivisia ja innovaatiohakuisia nuoria ja kokeneita kansalaisia työllistämään itsensä yrittäjinä.

Osuuskuntayrittäminen on näissä asioissa hyvin varteenotettava vaihtoehto. Se on ollut aiheetta aliarvostettu ja jäänyt liian vähäiselle huomiolle.

Siihen ei vain meillä kannusteta, kouluteta eikä riittävästi neuvota.

Yrittäjyys lähtee asiakkaista ja heidän tarpeistaan, joihin vastataan sopivalla tarjonnalla. Kun on henkiset eväät ja kätten taitoa, voi pyrkiä mukaan jo toimivaan osuuskuntaan.

Toinen tie on perustaa osuuskunta itse muutaman aktiivisen kumppanin kanssa, joiden osaaminen täydentää toinen toisiaan. Kun aineettomat resurssit ovat kunnossa, ei osuuskuntahanke yleensä pääomiin kaadu.

Tärkeintä on toimiva liikeidea, joka vastaa kysymyksiin, miksi osuuskunta on markkinoilla ja miten toimien se ansaitsee rahaa. Siitä seuraa työtä, tuloja ja tyytyväisyyttä elämään.

Yrjö Kotisalo

| Sivun alkuun |