Idän uskontoja ja osuustoiminnallisia utopiayhteisöjä
Kuva Panu Kalmi
OSUUSKAUPPA JATKAA Matti Kurikan kumppaneineen perustama Sointulan
osuuskauppa toimii edelleen Kanadanlänsirannikolla Malkosaarella (Malcolm Island),
vaikka mies itse saikinutopistisen ihanneyhteisön sisäisissä riidoissa huononmaineen.
Saarella on suomalaislähtöinen yhteisö pärjännyt jo yli sata vuotta, tosin huomattavasti
Kurikkaa käytännöllisemmillä opeilla (ks. OT 1/11).
Kun Väinö Tanner oli jalat maassa pitävä taloudellisten faktojen ja numeroiden mies, olivat kaksi muuta tämän sarjan työväenliikkeen miestä toista maata. Sekä Yrjö Kallinen (OT 3/11) että Matti Kurikka (OT 2/09) ovat erikoisimpia persoonia Suomen osuustoiminnan historiassa.
Kallinen johti edistysmielisen osuuskauppaliikkeen valistustyötä lähes kolme vuosikymmentä. Hän oli ajattelija ja sytyttävä ja jopa maan parhaana pidetty ”onnentalouden” puhujamestari. Puhuttu sana oli hänestä ja hänelle kaikkein tärkein ja vaikuttavin ilmaisukeino.
Yrjö Kallinen oli omaksunut vahvoja vaikutteita idän uskonnoista ja itämaisesta ajattelusta, joita onnistui soveltamaan myös osuustoimintaan. Hän olikin sillanrakentaja erilaisten katsomusten ja ajattelutapojen välillä ja etsi syvällisesti niitä yhdistäviä piirteitä.
Ihmisen onnen Kallinen katsoi löytyvän kolmesta y:stä: yhteisyydestä, yhteiselosta ja yhteistoiminnasta. Ne vastaavat hänestä ihmisen syvintä luontoa ja olemusta. Ne myös kuvaavat luontevasti osuustoiminnan parhaita pyrkimyksiä.
Ainakin ulkoisesti arvioiden Yrjö Kallisen elämä oli täynnä ristiriitaisuuksia, mikä toi hänelle myös lisänimen ”kävelevä paradoksi”. Esimerkiksi hän oli pasifisti, joka tuomittiin kuolemaan ja josta kuitenkin myöhemmin tuli Suomen puolustusministeri.
Matti Kurikka tunnetaan epäonnistuneista utopistisista hankkeistaan perustaa ihanneyhteisöjä maailman eri kolkkiin, hieman osuustoiminnan esi-isinä pidettyjen Charles Fourierin ja Robert Owenin (OT 4/05) malliin.
Tunnetuin niistä oli osuustoiminnallisen Sointula-yhteisön perustaminen Kanadaan 1901-1902. Säännöllisesti mönkään menneet yritykset eivät kuitenkaan estäneet Kurikkaa suunnittelemasta uusi hankkeita aina kuolemaansa saakka.
Karisma ja puhujantaidot auttoivat Kurikkaa houkuttelemaan utopioitaan toteuttamaan kannattajajoukkoja, jotka sitten myöhemmin kaiken jälkeen pikemminkin kirosivat hänet.
Osaavaa liikkeen- ja järjestöjohtoa
Taitavasta pellervolaisesta liikkeenjohtotaidosta historiallisella perspektiivillä puhuttaessa nousee eittämättä esiin Valion toimitusjohtaja F. M. Pitkäniemi (OT 2/11).
Kun Onni Puhakka oli Valion historian lyhytaikaisin toimitusjohtaja, niin Pitkäniemi oli pitkäaikaisin. Kyvyillään hän johtokaudellaan 1908-44 kasvatti pienestä voinvientiosuusliikkeestä suuren keskusliikkeen. Samalla suomalainen maitotalous liitettiin pysyvästi kansainvälisille markkinoille.
1910-30-luvuilla Pitkäniemi oli keskeisiä pellervolaisia vaikuttajia ja toimi mm. Hannes Gebhardin jälkeen vuosikymmenen verran Pellervon puheenjohtajana. Valion ja Gebhardin välinen ikävä oikeusjuttu 1926 rikkoi kuitenkin pysyvästi miesten välit. Vanheneva Gebhard koki Pitkäniemen ikävällä tavalla henkiseksi kilpailijakseen.
Koko aikuisikänsä suomalaista maataloutta ja osuustoimintaa palvellut Sampsa Mantere oli järjestöjohtamisen aatelia (OT 3/05). Pellervon toimitusjohtajana hän toimi 1950-55. Sama tehtävä työllisti hänet seuraavaksi eläkkeelle asti Osuuskassojen Keskusliitossa OKL:ssä.
Mantere oli kansan valistaja. Pellervossa talouden vakautuksen jälkeen seurasivat järjestelyt, jotka synnyttivät mm. Filmiyhtymän, Mainosyhtymän ja Kirjayhtymän. Hän myös ryhtyi toimiin maatalouden aseman parantamiseksi erityisesti yleiseen mielipiteeseen vaikuttamalla.
Vahvana kulttuuripersoonana Sampsa Mantere katsoi, että suurena kansanliikkeenä osuustoiminnalla on tärkeä tehtävä kulttuurin lujittamisessa. Sitä oli sekin, että laajoja kansalaispiirejä oli koulutettu osuustoiminnallisiin tehtäviin. Kansainvälisilläkin areenoilla Mantere oli kuin kotonaan ja hoiti useita luottamustehtäviä.
Maan korkeimpiin virkoihin asti
Oman osuustoimintatarinansa saivat myös kaksi tasavallan presidentiksi noussutta varhaista osuustoimintavaikuttajaa, Kyösti Kallio (OT 6/11) ja J. K. Paasikivi (OT 2/12). He piirsivät varsin erilaiset jäljet osuustoiminnan historiaan.
Suomen neljäs presidentti Kyösti Kallio, ”tasavallan talonpoika” Nivalasta, sai hänkin osuustoiminnallisen herätyksensä ensimmäisillä Pellervon Päivillä 1900.
Kalliosta tuli Nivalan osuustoiminnan monipuolinen ja tarmokas alullepanija ja johtohahmo. 1920-luvulla hän kuului myös Pellervon johtokuntaan ja oli sen ensimmäinen maalaisliittolainen (nykyisin keskusta) vaikuttaja.
Presidenttikausi Kalliolta jäi lyhyeksi. Hän ehti kuitenkin toimia vuosikymmenet maan poliittisella huipulla vankkana kansanvallan ja parlamentarismin puolustajana.
Suomalaisuusmies J. K. Paasikivi työskenteli Pellervon lakimiehenä ja sihteerinä 1901-03. Vain lyhyen uran järjestössä tehnyt nuori tohtori ei ollutkaan osuustoimintamies sanan perinteisessä merkityksessä, mutta hänen tärkeä työpanoksensa osui liikkeen ratkaisevaan läpimurtovaiheeseen.
Äksyn luonteensa Paasikivi paljasti jo Pellervossa, mutta oli niitä harvoja miehiä, joista Hannes Gebhard ei koskaan sanonut pahaa sanaa.
Yhteydet pellervolaisuuteen säilyivät myös myöhemmin KOP:n johdossa. Paasikivi kuului OKO:n hallintoneuvostoon ja pellervolaiset puolestaan olivat vahvoja KOP:n hallintoneuvostossa ja omistajina. KOP myös oli ot-yritysten suuri rahoittaja.
Kokoomuslaisen Paasikiven jälkeen osuustoimintapresidentteinä on tunnettu myös SDP:n ehdokkaina valitut Mauno Koivisto ja Tarja Halonen.
Naisnäkökulma oli välttämätön
Osuustoiminta oli pitkään Suomessakin paljolti ”miesten juttu”, ainakin sen johto- ja luottamuspaikoilla. Ilman vahvaa naisenergiaa ja naispuolisia edelläkävijöitä liike ei kuitenkaan koskaan olisi voinut kasvaa laajoihin mittoihinsa.
Hedvig Gebhardin ohella Suomen osuustoiminnassa tunnetaan runsaasti muitakin valveutuneita ja aktiivisia vaikuttajanaisia, aivan liikkeen alkuvaiheista alkaen. Miina Sillanpää, Hilja Lahti, Tyyne Paasivuori, Alli Lahtinen, Elsa Bonsdorff, Vieno Simonen, Sirkka Räikkönen, Laina Westerlund, Maiju Gebhard, Suoma Kyykoski ja Lyyli Takki ovat muita sarjassa esiteltyjä naisuranuurtajia (OT 5/11).
Kaikki he - ja monet muut - tekivät arvokasta tasa-arvon ja demokratian soihdunkantajan työtään vastuullisissa asemissaan osuustoimintaliikkeessä. Miesvaikuttajien tavoin he olivat mukana ja kantoivat vastuuta myös muissa luottamustehtävissä tasoittaen näin monilla areenoilla tietä tarpeelliselle naisnäkökulmalle yhteiskunnassa.
Vahvat edelläkävijät levittivät aatetta
Uudet ajatukset ja ideat lähtevät tyypillisesti leviämään niitä ensin omaksuneiden edelläkävijöiden ja vaikuttajayksilöiden kautta. He ovat ikään kuin ajatusta ympärilleen säteileviä keskuksia. Uudet omaksujat toimivat sitten puolestaan itse vaikuttajayksilöinä, ja näin ketju jatkuu edelleen. Suomen osuustoiminnan synnyssä ja leviämisessä on tapahtunut pitkälti samoin. Sarjan tarinoista voi hyvinkin lukea esiin tämän kaavan.
Hannes Gebhard ja Pellervo varhaisine vaikuttajineen olivat tällaisia uuden aatteen ensiomaksujia ja levittäjiä, kuten Väinö Tannerillakin sitten oli vahva vaikutus osuustoiminnan kehittymiseen sarallaan. Aikaiset edelläkävijät ja voimahahmot ovat vaikuttaneet hyvinkin pitkälle ajassa eteenpäin eri aikakausien omiin osuustoimintavaikuttajiin.
Uuden ajatuksen omaksumiseen ja leviämiseen tarvitaan myös otolliset olosuhteet, yleensäkin alttius sen hyväksymiseen. Sen tulee sopia yhteen ympäristönsä ja potentiaalisten omaksujien ajattelun kanssa. Osuustoiminta on täyttänyt nämä edellytykset. Tämä näkyy selkeästi myös uranuurtajien ja vaikuttajien henkilötarinoista.
Isänmaallisuus, suomalaiskansallisuus, sosiaalisen, taloudellisen ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen, viljelijä- ja kuluttajaväestön aseman parantaminen, demokratian edistäminen, kansan sivistystason kohottaminen, kristillinen lähimmäisenrakkaus...
Kaikki nämä ovat olleet tarinoissa motiiveina osuustoimintaan kiinnittymiselle sekä aktiiviselle vaikuttamiselle ja toimimiselle liikkeessä. Motiivit liittyvät tietysti omaan aikakauteensa ja yhteiskunnalliseen kontekstiinsa. Mutta ne ovat olleet ehkä hämmästyttävän vähän aikasidonnaisia pitkän historian kuluessa.
Sankareita vai veijareita?
Nyt yhteenvedetty juttusarja on koostunut Suomen osuustoiminnassa uraa uurtaneista, liikkeen kehitykseen yleisesti tai omalla sarallaan keskeisesti vaikuttaneista henkilöistä. Jokainen heistä on ollut jollain tavoin erityinen, ehkä hyvinkin moniulotteinen persoonansa. Sarjan otsikko Sankareita vai veijareita? viittaa tähän persoonallisuuksien yksilölliseen monimuotoisuuteen ja -rikkauteen.
Sankarin viitta on monen osuustoiminnan uranuurtajan ja voimahahmon harteille helppo pukea. Veijarin piirteitä on jälkipolvien tietysti helppo löytää henkilöistä, joiden elämänpolku on jotenkin erikoinen tai joiden ajattelu tai toiminta poikkeavat totutuista kaavoista, kuten Juho Torvelaisella, Matti Kurikalla ja Yrjö Kallisella.
Esimerkiksi Yrjö Kallisen vaikutus osuustoimintaliikkeelle on varmaan kokonaisuutena arvioiden ollut hyvinkin positiivinen. Vastaavasti Matti Kurikan vaikutus jää ilmeisesti negatiiviseksi, vaikka Sointulan yhteisö Kanadan länsirannikolla toimii edelleen, mutta uusin ajatuksin.
Mutta jos huumorin kukkimisella tai temperamentin räiskeellä asiaa mitataan, veijarimaisuus pilkistää pinnalle useammankin uranuurtajan persoonasta.
Osuustoiminta Suomessa on toiminut ja kehittynyt monien muutosten ja vaihtuvien aikakausien virrassa jo reilusti yli 110 vuotta. Koko tämän ajan se on myös tuottanut liikkeelle aina uusia vaikuttajasukupolvia, uusia persoonallisuuksia. Ja tuottaa edelleen. Historiankirjoitus saa sitten aikanaan kertoa, paljonko heistä löytyy sankaria tai veijaria.
Valistuksen hengessä
Olemme jättäneet lukijoiden harkintaan, ketkä ovat osuustoimintaliikkeen todellisia sankareita ja ketkä enemmänkin hallaa tuottaneita vain oman edun tavoittelijoita, veijareita – tai pahimmillaan jopa tunareita. Liikkeen sisäisen demokratian tärkein tehtävä on pitää tunarit poissa arvokkaalta pelikentältä.
Sankareita puolestaan on aina ollut paljon helpompi monin eri tavoin palkita, ja se on tärkeää aina myös osata tehdä oikein.
Viime kädessä osuustoimintaan terveellä ja valppaalla ajatuksella sitoutuneet tavalliset jäsenet ovat arjen suurimpia sankareita. Heidän hyvinvoinnistaan ja sen kehityksestä osuustoiminnassa on aina kysymys. He pystyvät demokraattisesti valitsemaan osuustoimintayrityksille hyvän hallinnon, jonka tärkeimpiä tehtäviä on valita yrityksille aina parhaimmat johtajat.
Niin luottamusjohtajilla kuin liikkeenjohtajilla on tässä työssä oma tärkeä roolinsa. Pääsääntöisesti ne ovat nykyisin myös viime vuosikymmeninä löytäneet oman paikkansa, samoin kuin aluetason, valtakunnan tason ja paljolti nykyisin kansainvälisenkin tason toiminnat. Siksi suomalainen osuustoiminta onkin kehittynyt jäsenmäärissä ja liikevaihdoissa mitaten maailman vahvimmaksi.
Tänään ainoa mikä näyttää olevan selvästi pysyvää, on vain muutos, joka tuo jatkuvasti uusia haasteita. Valistuksen ja kehittämisen hengessä tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
Teksti: Kari Inkinen ja Mauno-Markus Karjalainen
| Sivun alkuun |