ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)


Joululahjoja pörssistä

Pörssin syksylukukausi 2003 oli vahva. Hex-indeksi nousi heinäkuun lopun 5553:sta 6249:ään päivämäärällä 21.11. Myös Nokia, joka koko vuoden on harannut vastaan, nousi hieman.

Tammi-syyskuun väliaikatulokset olivat yllättävän hyvät. Ankara saneeraus puree; ei taida kenenkään työpaikka olla varma.

Tukholman ja Helsingin pörssinpitäjät yhdistyivät. Ehkä saamme kohta yhteiset markkinatkin. Miten pienten suomalaisyhtiöiden käynee pitkällä pörssilistalla? Ehkä joutuvat palkkaamaan lobbaajan, joka kiertää jatkuvasti maasta toiseen.

Vihdoinkin poistui epävarmuus pääomaverotuksesta. Hallituksen esitys valmistui ja annetaan eduskunnalle ensi talvena. Keskustelu aaltoilee valtoimenaan, niin kuin pitääkin.

Hyvät suomalaisyritykset kiinnostavat ostajia. Yritysten osakkeista on tullut Suomelle tärkeä kauppatavara. Myytävää pitäisi kehittää koko ajan lisää Instrumentariumin, Hackmanin, Tamron, Polar Kiinteistöjen, Jantonin, Novo Groupin, Eimon ja Espoon Sähkön tilalle.

Nähtiin sekin ihme, että kaksi pörssiyhtiötä järjesti vanhan ajan uusmerkinnän eli maksullisen osakeannin. Mielenkiintoista on havaita, että toinen yhtiöistä eli Atria on osuustoiminnallinen.

Hyvän matkaa toistakymmentä pörssiyhtiötä jakoi ylimääräistä osinkoa ikään kuin joululahjaksi. Firmoihin on vuosien mittaan kertynyt veroylijäämiä, eikä niitä kannata jättää käyttämättä.

Sääliksi käyvät onnettomat rahastosijoittajat. Ne yhtiöt, jotka jakavat ylimääräistä osinkoa, eivät ole rahastonhoitajien suosikkeja - ovat kuulemma liian pieniä!

Suomalaiset pörssiyhtiöt on trimmattu jäntevään kuntoon, mutta terrorismin pelko jäykistää koko maailman talouselämää.

Kelpo tuloksia

Emme elä korkeasuhdanteessa, mutta väärin on lamastakin puhua. Pörssiyhtiöt ovat leikanneet kustannuksia ja säilyttäneet kilpailukykynsä. Omistajat pitävät entistä parempaa huolta sijoituksistaan. Toimitusjohtajaa ja muuta operatiivista johtoa vaihdetaan herkästi, jos tulosta ei synny. Joskus muulloinkin.

Olen noukkinut listoilta muutaman yhtiön, jotka ovat tiukassa suhdannetilanteessa pystyneet tänä vuonna tekemään hyvää tulosta, ehkä suorastaan lyömään ällikällä.

Yleensä myös sijoittajat tervehtivät hyvän tuloksen tekijöitä iloisesti ja ostavat kohoaviin hintoihin. Sanon jonkin kommentin tammi-syyskuun tuloksesta ja vertaan kesäkuun viimeisen päivän ja marraskuun 21. päivän kursseja. Yllätyin huikeista nousuista näin lyhyessä ajassa.

* NOKIA on tuloksentekijänäkin aivan omassa sarjassaan. Voittoa kertyi 823 miljoonaa euroa pelkästään heinä-syyskuussa. Nokia on ilmeisesti ainoa yhtiö maailmassa, joka pystyy repäisemään hyvän katteen myös aivan halvimmista kännykkämalleista. Osakkeen halpuus hämmästyttää. Nokia kuuluu suomalaisen osakesäästäjän perussalkkuun.

* MARIMEKKO on kehittänyt niin vahvan tuotemerkin ja maineen, ettei sen tarvitse myydä halvalla. Kaikki kymmenen operatiivista johtajaa ovat naisia. Kurssi on noussut vuoden puolivälin 6,58:sta peräti 8,45:een. Marimekko on ollut viime vuosien parhaita sijoituskohteita.

* KYRO on iskenyt kulta- vai pitäisikö sanoa lasisuoneen. Nyt on muotia rakentaa lasista, ja Kyro valmistaa tarvittavat koneet. Jotain vanhaa Kyrossa sentään on - kaksi voimalaitosta Kyroskoskella. Ja nekin jauhavat kovaa voittoa. Kyroa ei ole saanut pörssistä enää aikoihin halvalla. Kurssi on silti jaksanut nousta 6,40:stä 8:aan. Osakkeen nimellisarvo on 16 senttiä.

* AMER kilpailee armottomilla urheiluvälinmarkkinoilla ja menestyy hyvin. Yhdeksän kuukauden voitto 76 miljoonaa euroa ansaitsee täyden kiitoksen. Amerin toimitusjohtaja Roger Talermo on erittäin arvostettu ammattimies. Lasken kurssinousun 26,62:sta 34 euroon paljon hänen ansiokseen.

Jotta ei menisi pelkäksi kehumiseksi, rohkenen muistuttaa, että golfissa Amer on menettänyt asemiaan. Itse asiassa Wilsonin mailaa käyttää nykyään vain yksi huippuammattilainen, Padraig Harrington.

* KESKO on päässyt ahdingostaan: tammi-syyskuun voitto nousi 37 prosenttia 116 miljoonaa euroon, ja joulumyynti on vielä edessä. Osakkeen hinta on noussut 10,22:sta 14,42:een eli taseen omaisuusarvoon. Nousunvaraa on vielä rutkasti.

Kesko ja osuuskaupat kilpailevat kovasti mutta rehdisti. Itse käyn läheisissä Ruoholahden City-Marketissa ja Bulevardin S-Marketissa - mutta kahvit juon viihtyvyyssyistä Stockmannilla.

* EXEL on niitä yhtiöitä, joita ei tunneta mutta joiden tuotteet tunnetaan. Eräs ystäväni kävi kesällä tutustumassa Exeliin, sai hyvän käsityksen ja osti heti osakkeita hintaan 6,10 euroa kappale. Samasta tavarasta sai pörssissä 21.11. peräti 11,90 euroa. Onnittelen kelpo osakesäästäjää, vaivannäkö palkittiin.

Exel valmistaa tuotteita hiilikuidusta muun muassa lentokenttien turvajärjestelmiin. Suuri yleisö tuntee yhtiön hiihto- ja kävelysauvoista.

* KONE jaksaa puhuttaa. Valtrasta se sai uskomattoman hyvän hinnan, eikä halvalla mennyt metsäkonefirmakaan. Koneen rakenne muuttuu koko ajan, mutta tulos paranee silti. Loistavaa näyttöä Antti Herliniltä! Hinta vaikuttaa kovalta. Kurssi on noussut kesän 36,50:stä 44,02:een.

* F-SECURE todistaa, että huippuosaaminen tuo rahaa kassaan ennen pitkää. Yhtiö kunnostautui viime kesänä tietokonevirusten torjunnassa niin hyvin, että maailmalta tuli tunnustusta. Samalla tulos nousi tappion puolelta voitolle. Pörssikurssi miltei kaksinkertaistui 0,70 eurosta. Onneksi olkoon, Risto Siilasmaa ja kumppanit!

* LASSILA & TIKANOJA tekee hyödyllistä työtä pitämällä ihmisten asuinympäristön siistinä ja kunnossa. Näkymät ovat niin hyvät, että yhtiön hallitus uskaltaa ennustaa koko vuoden voiton ennen veroja nousevan 23 miljoonasta eurosta 28:aan. Osakkeesta on tullut kerrassaan suosikkipaperi: kurssi on kohonnut 18,15:sta 25,70:een ja kovaa osinkoa uumoillaan.

* PONSSE porskuttaa. Voitto nousi peräti 51 prosenttia 8,6 miljoonaan euroon. Uuden sukupolven metsäkoneet menevät hyvin kaupaksi, vaikkei puunjalostajien suhdanteessa ole kehumista. Haluan kehua yhtiön talousjohtajaa Mikko Paanasta: hän on suojannut valuuttavirrat johdannaisten avulla niin taitavasti, että syntyy merkittävää voittoa. Kyllä Vieremän korvessakin osataan!


Erkki Sinkko

Jälleen uusmerkintöjä

Totta kai osakesäästäjiä harmittaa, kun osingoille räpätään 20 prosentin vero. Pörssiyhtiöhän on jo maksanut tuloveron. Sitä paitsi tavallinen kotitalous ostaa osakkeita palkkatulolla tai eläkkeellä, ja niistä on maksettu kova tulovero. Kun vielä varallisuusvero säilyy, osakesäästäjä kantaa hartioillaan nelinkertaista veroa! Oikeastaan viisinkertaista, sillä osakkeiden hankinta- ja säilytyskuluihin sisältyy salaveroja.

Silti en purnaa. Yhtiövero näet laskee 29 prosentista 26:een. Hallitus haluaa kannustaa kasvua ja hillitä osingonjakoa. Meillä palataan 1980-luvun tilanteeseen. Silloin eivät yritykset verotussyistä juuri maksaneet osinkoa vaan raha jäi tuotannon kasvattamiseen (ja typeriin sijoituksiin).

Pörssiyhtiöihin kertynyt raha on kuitenkin omistajien varallisuutta, ja se halutaan jakaa pois ennen vuotta 2005.

Pitkälti toistakymmentä pörssiyhtiötä järjesti joulun alla ylimääräisen yhtiökokouksen. Niiden ainoat asiat olivat lisäosingosta päättäminen - ja muhkean kahvipöydän antimista nauttiminen!

Ihan hauskaa, mutta kumminkin kaivertaa. Miten käy jos vuonna 2005 iskeekin ankara lama ja firmojen kassat ovat tyhjät?

Normaalisuhdanteessa ei ole hätää, sillä tase voidaan vahvistaa uusmerkinnällä, josta yhtiö saa ison emissiovoiton.

Suominen Yhtymä ja Atria ehtivät näyttää esimerkkiä, jota varmaan monet seuraavat.

Suominen osti Hollannista suuren terveyspyyhkeiden valmistajan ja pyysi omistajia maksumiehiksi: kahdella vanhalla 70 sentin nimellisarvoisella osakkeella yksi uusi hintaan 2,70.

Atria taas valmistautuu laajentumaan itään ja kerää siltä varalta rahaa: kolmella vanhalla 1,70 euron nimellisarvoisella osakkeella yksi uusi hintaan 5 euroa.

Edullisia tarjouksia meille vanhoille omistajille. Milloin mahtaa HK Ruokatalo järjestää uusmerkinnän? Ehkä vasta myöhemmin. Pörssikurssi on toki noussut, mutta ei vielä Atrian tasolle.

HK Ruokatalolla on jo luja jalansija Baltiassa. Yli 21 prosentin osuus puolalaisessa Sokolowissa saattaa osoittautua loistosijoitukseksi. Sokolowista on viime aikoina kuulunut vain hyvää.

Osakesäästäminen kannattaa

Viime ostosuositukset Lännen Tehtaat ja SanomaWSOY nousivat syksyllä reippaasti. Toivottavasti ostitte!

Nousu jatkunee. Kummankin tulos parani, ja SanomaWSOY hyväksyttiin kahteen New Yorkin pörssin indeksiin. Eli nyt on amerikkalaisilla säätiöillä lupa sijoittaa suuren suomalaisen kustantajan osakkeisiin.

Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen esiintyi sijoitusmessuilla vakuuttavasti, eli SanomaWSOY saa uuden ostosuosituksen.

Itse olen jo aloittanut salkun tuuletuksen. Sain vuosien mittaan niin kertakaikkisen tarpeekseni Nordean, Soneran, Outokummun, Rauten ja Roclan osakkeista, että panin ne myyntiin. Ja kohta menee onneton Benefon.

Hyvät lukijat, toivon että olen vuoden mittaan pystynyt vakuuttamaan teidät pitkäjänteisen ja suoran osakesäästämisen kannattavuudesta ja hauskuudesta.

Kiitän mielenkiinnosta ja toivotan kaikille Hyvää Joulua.


Erkki Sinkko

Mahdollinen lukijaposti, kysymykset ja kommentit pörssikolumnistillemme pyydetään toimituksen kautta, osoite: mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |