ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

OSUUSKUNTA VASTAPAINO 
MURSKAA KÄSITTEITÄ


Teijo Makkonen
Kuva Hannu Kaskinen

Tieteelliseen kustantamiseen erikoistunut Osuuskunta Vastapaino rikkoo monet vakiintuneet osuustoiminnan käsitteet.

Osuustoiminnan kulttuuria ja toimintatapoja arvostavana osuuskuntana sen voisi hyvin kuvitella edustavan aidosti suomalaista uusosuustoimintaa. Paitsi että Vastapaino perustettiin jo vuonna 1981, jolloin osuustoiminta ei lainkaan ollut muotia. Uusosuustoiminnassa ajanlasku on aloitettu vasta vuodesta 1987. Silloin kaikkein optimistisimmat osuustoimintaihmiset alkoivat jotenkin ounastella osuustoiminnan uutta tulemista ja joku yksittäinen uusi osuuskuntakin perustettiin.

Nykyisin olemme tässä Osuustoiminta -lehdessäkin siirtyneet puhumaan uusosuustoiminnan sijaan yhä enemmän monipuolisesta pienosuustoiminnasta, mikä on selvästi käyttökelpoisempi käsite. Mutta kun Vastapainolla on jo peräti 1 790 jäsentä, niin ei se ihan pientäkään enää ole.

Kustannuspäällikkö Teijo Makkonen kertoo Osuuskunta Vastapainon kokemuksista ja yrityskulttuurista oman alansa kohtuullisesti pärjänneenä pioneerina Suomessa.

Uusi osuustoiminta -liite 6-7/2005.

| Sivun alkuun |