Menestyvä osuuskunta takaa parhaan hinnan ja palvelut

lintarvikeketjussa eletään uusia aikoja. Yhä kansainvälistyneemmässä liiketoiminnassa hinnat menevät ylös ja alas. Strateginen suunnanvalinta, kyky johtaa ja hallita kustannuksia ovat tärkeitä koko ketjussa. Yrittäjäriski on todellinen ja se voi myös toteutua aina maatiloja myöten.
Kun siirryimme 1990-luvulla suljetusta avoimeen talouteen, asiat muuttuivat perusteellisesti. Menneen ajan toimintapuitteet ovat todella menneisyyttä, johon ei ole paluuta. Nyt ketjun kaikkien lenkkien osaaminen ratkaisee paljon enemmän kuin ennen.
Osuustoiminnallisiin yrityksiin kohdistuu kova paine. Tässä paineessa myös hallintohenkilöt saavat mahdollisuuden karaista nahkaansa ja osoittaa osaamisensa. Paineet kohdistuvat lähes kaikkiin yritystoiminnan osatekijöihin: raaka-aineesta maksettavaan hintatasoon, kustannusrakenteisiin, jäsensuhteiden ylläpitoon, strategisiin valintoihin kansainvälistymisineen.
Kaiken perusta on yritysten kannattavuus. Vaikka alkutuotannossa on pulmia, olisi tilanne vielä huonompi, jos yritykset olisivat kuralla. Sitäkin on pellervolaisessa piirissä kokeiltu vuosikymmenten varrella, kun osuustoiminnallisten yritysten kannattavuudesta on aivan liiaksi tingitty, vaikkakin suurimmalta osalta jäsenten hyväksi. Siitä ei kuitenkaan lähtökohtaisesti hyvää seuraa. Se vaarantaa koko yritystoiminnan.

un tarkastellaan ot-yritysten taseita, havaitaan etteivät ne ole ylipulleita. Parannettavaa varmasti löytyy joka firmasta; siinä suhteessa mikään yritys ei koskaan tule valmiiksi. Kun yhden nurkan korjaa, niin seuraava jo repsottaa.
Vallitsevaan hintatasoon on kovaa tyytymättömyyttä erityisesti liha-alalla. Tuottajien omistuksessa ja ohjauksessa oleva osuustoiminnallinen kanava tuo kuitenkin kaikissa olosuhteissa varmuuden, että tuotetulle raaka-aineelle on markkinat. Pienten erien markkinointi ei liene ongelma, mutta suomalaisten tuottajien koko tuotannon markkinoille saattamiseksi oman osuuskunnan kanava on varmasti paras keino. Tuottajien kannattaa kaikin tavoin pitää huoli, että tuo kanava säilyy. Kanava on olemassa, kun siihen sitoudutaan. Vapaamatkustusta on kavahdettava. Toimiva oma kanava pitää markkinahintatasoa ylempänä kuin se muutoin olisi.
Kun kukaan ei ole halukas tekemään ilmaista työtä, johtaa se siihen, että moniportaisessa elintarvikeketjussa on enemmän hyödyn jakajia kuin lyhyessä ketjussa. Tuottajien kontrolloima ketju on lyhyt. Osuuskuntien ja pörssiyritysten ketjussa hyödyn jakajia ovat tuottajien lisäksi sijoittajat. Tälle on selityksensä: raha.
Teollisuuden yhtiöittämisellä ja pörssiin viemisellä lihaosuuskunnat saivat kipeästi tarvitsemaansa rahaa kehittämiseen. Kun ratkaisut tehtiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, ot-lihatalojen tila ja kehitysnäkymät olivat osin varsin huonot. Jäsenillä ei ollut osoittaa riittävästi pääomaa investointeihin. Luovilla ratkaisuilla pystyttiin löytämään keinot, joilla ot-lihateollisuus on kyennyt kehittämään avoimeen markkinatalouteen ja avautuvien rajojen aikaan sopivat teolliset ja kaupalliset rakenteet. Asiat olisivat voineet mennä paljon huonommin. Siihenkin oli eväät.
Maitosektorilla lähdettiin teolliseen rakennekehitykseen jo aiemmin, eli silloin kun elettiin vielä raja- ja hintasuojan turvassa. Tuolloin pystyttiin omin voimin rakentamaan suuria ja tehokkaita tuotantoyksiköitä. Tästä ala on hyötynyt pitkään.
Teollisuus on levittäytynyt ulkomaillekin Itämeren piiriin. Hyvä näin. Jos näin ei olisi, Suomen porteilla tai ilmeisesti jo sisällä olisi ulkomaisia suuria yrityksiä. Strategiapalavereissa olisi toisenlainen sävy kuin nyt, jolloin aloite on omissa käsissä. Sitä paitsi lihayritysten vuosikertomustietojen mukaan ulkomaantoiminnot ovat pääosin kannattavia, vaikka työ niiden kehittämisessä on vielä kesken.
Osuuskuntien ja niiden yhtiömuodossa toimivien kansainvälistyvien teollisuusyritysten sanotaan etääntyneen jäsenistään. Se on totta, jos mittapuuna pidetään entisiä aikoja. Suuruuden ekonomiaan sisältyy myös etääntymisen elementti, kun tuotantoyksiköt ovat suuria, kaukana ja henkilökuntaa on kenttätyössä niukasti. Suuruuden ekonomian hyödyntäminen on kuitenkin välttämätön keino, jolla kustannuksia saadaan alas. Etääntymisen tunteeseen on vastattava uusilla jäsensuhteen hoitamisen keinoilla.

auppaan nähden vahva teollisuus tuo neuvotteluvoimaa. Toisaalta suuruus tuo pakon tuotteiden pääsemisestä suurten kauppaketjujen hyllyille. Siksi suuruus on myös kaksiteräinen miekka. Se naittaa kaupan ja teollisuuden yhteen.
Erityisesti S-ryhmää kohtaan on painetta. Väitetään, että se ei huomioi kotimaista elintarviketuotantoa riittävästi vaan kilpailuttaa sitä armotta. Kuluttajaomisteinen osuuskauppa on valinnut strategian, jossa se tarjoaa kuluttajalle edullisimman ostoskorin. Tätä ot-kaupalta odotetaan. Samalla kun ryhmä toimii tehokkaasti, investoi maalle ja kaupungeissa ja pitää hintatason kurissa, se tulee omalta osaltaan pitäneeksi ulkomaiset suuret kauppaketjut Suomen rajojen ulkopuolella. Rantautuessaan ne toisivat omat ketjutuotteensa maailmalta, jolloin suomalaisen tuotannon asema olisi entistäkin haasteellisempi.

n varottava osoittamasta osuuskunnille mahdotonta tehtävää ja vaarantamasta niiden tulevaisuutta. Sanotaan herkästi, että markkinatalous ei toimi, kun hintataso ei ole tuottajille riittävän korkea. Markkinatalous näyttäisi kuitenkin toimivan, kun kananmuna- ja sianlihatuotannon merkittävä ylitarjonta on painanut hintatason alas. Osuuskunnille on varsin hankala tilanne, kun ylituotantotilanteessa niille sälytetään markkinahintatason ylläpitämisessä ja nostamisessa pikemminkin maatalouspoliittisia tavoitteita. Esimerkiksi Munakunta ei voi ratkaista muna-alan ongelmia liiketoiminnallisin keinoin. Kannattaa lukea tätä koskeva kirjoitus sivulta 9.

Veikko Hämäläinen
veikko.hamalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |