Uusosuustoiminta ei ole menestynyt niin hyvin, kuin on odotettu. Jos nykyistä uusosuustoimintaa vertaa 1900-luvun alun osuustoiminnan viriämiseen, tulokset ovat olleet varsin vaatimattomia. 

Sata vuotta sitten perustetuilla osuusmeijereillä, osuuskaupoilla, osuuskassoilla, keskinäisillä vakuutusyhtiöillä ja monilla muilla tavallisen kansan taloushankkeilla oli merkitystä paitsi perustajiensa omaan taloudenpitoon, myös koko kansantalouteen. 

Nykyperspektiivistä voi vain hämmästellä sitä vauhtia, millä 1900-luvun alun työläiset, talonpojat ja mökkiläiset keräsivät vähistä varoistaan pääomat osuuskunnille, ja miten paikoin liki lukutaidoton väki oli perustamassa kylämeijereitä ja vieläpä kylien osuuskassoja. 

Luultavimmin tällä hetkellä jotakin on kokonaan toisin kuin noina aikoina. Mikä?
Olen samaa mieltä Mauno-Markus Karjalaisen kanssa siitä, että uustoiminta virisi vastauksena vaikeaan työllisyystilanteeseen (Uusi osuustoiminta -liite 2/04). Siksi pohdin seuraavassa ainoastaan uusosuustoiminnan suhdetta työllisyyteen.

Nykyvaltion 
vahvuus selityksenä

Tuskin perustajat itsekään aina ovat selvittäneet, mitkä Pellervo-Seuran Wuokossa olevista 1.383 uusosuuskunnasta on perustettu vaikean työllisyystilanteen vuoksi. Hyvä arvaus: suurin osa. Jokseenkin varmuudella luvusta voi jättää pois ainoastaan energiaosuuskunnat. Miten siis nykyinen tilanne poikkeaa viime vuosisadan alusta?

Ensimmäinen asia on valtion osuus yhteiskunnasta. 1900-luvun alussa nykyisestä sosiaaliturvalainsäädännöstä ei ollut juuri mitään näkyvissä. Myöskään rahan liikkeitä ei paljoa säädelty. Ei ollut arvonlisäveroa, tuloverot olivat pienet ja vaihtokauppa varsinkin maaseudulla oli tavallista kauppaa ilman pienintäkään vivahdetta harmaaseen talouteen. 

Nyt valtio takaa meille kaikille toimeentuloturvan sairauksien, vanhuuden, työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalta. Sitä varten on tarvittu suuri määrä erilaisia säädöksiä siitä, miten työkyvyttömän, sairaan, vanhuksen ja ennen kaikkea työttömän tulee missäkin tilanteessa menetellä. Ilman tällaisia säädöksiä koko järjestelmää ei voitaisi ylläpitää. 

Myös rahan liikkeet ovat monimutkaistuneet ja joutuneet monen säätelyn kohteeksi. 

Säädökset haastavat 
yhteistoiminnan

Edellä olevasta seuraa se, että enää ei pulmatilanteissa yksinkertaisesti voi ryhtyä yhteistyöllä parantamaan omaa työtilannetta tai taloutta. Sellainen toiminta joutuu lukuisten säännösten mukaan tarkastelluksi. 

Koko yhteistoiminta ei enää järjesty yhteistoiminnan omien pelinsääntöjen mukaan, vaan sen mukaan, miten eri säädökset asian näkevät. Koko toiminta joutuu lukuisten viranomaisten syyniin, ja samalla helposti enemmän tai vähemmän heidän ohjailtavakseen.

Monet viranomaiset ovat havainneet edellä selostetun, ja ovat halunneet omalla toiminnallaan poistaa näitä ongelmia. Monet TE-keskukset, kunnat ja muut viranomaiset ovat perustaneet uusosuustoimintaprojekteja, joiden tavoitteena on ollut houkutella työttömiä perustamaan osuuskuntia. Tällä tavalla on kuitenkin otettu uusosuustoiminta yhä enemmän viranomaisten haltuun. Näin perustetuista osuuskunnista jää helposti puuttumaan jäsenten yhteinen idea, joka kantaa sekä yhteistyötä että kannustaa kohtamaan vaikeuksia. 

Miten olisi 
syytä edetä? 

Emme voi mitään sille, että kattava sosiaaliturva ja rahan liikkeen säätely tarvitsevat suunnattoman määrän säädöksiä. Tarvitaan vieläpä viranomaisten valvontaa säädöksien noudattamiseksi. 

Ensiksi tarvitaan poliittista tahtoa siitä, että uusosuustoimintaa halutaan kehittää tärkeäksi osaksi nykyisen työllisyystilanteen ratkaisua. Kuitenkaan ei voi odottaa, että tällaista poliittista tahtoa syntyy, ellei voida osoittaa sitä, miten uusosuustoiminta liittyy nykyiseen työllisyyspolitiikkaan, ja miten uusosuustoiminta sitä muuttaa. 

Aktivointipolitiikka on keskeinen osa nykyistä työllisyyspolitiikkaa. Tanska on ollut tällä suunnalla edelläkävijä Euroopassa. Aktivointipolitiikan tavoitteena on pitää työttömäksi joutuneet aktiivisina työnhakijoina niissäkin oloissa, joissa työpaikan saaminen on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on entisen ammatin ja työmarkkina-aseman saaminen. Uusosuustoiminta edustaa aktivointipolitiikan näkökulmasta porkkanaa. Ihmiset ovat toimineet kaikkina aikoina toteuttaakseen omia ideoitaan. Ideat kannustavat toimimaan. 

Tarve kahdelle 
muutokselle

Luulen, että tarvitaan kaksi muutosta, ennen kuin uusosuustoiminta voidaan kytkeä järkeväksi osaksi aktivointipolitiikkaa. Ensimmäinen muutos liittyy itse työttömyyteen. Jos käsitämme työttömyyden pelkästään tarjontapuolen ongelmien aiheuttamaksi, eli jos käsitämme työttömyyden olevan seurausta siitä, että työttömät eivät kykene tarjolla oleviin töihin, emme juuri voi kehittää työllisyyspolitiikkaa uusosuustoiminnan suuntaan. 

Kun tai jos käsitykset muuttuvat siihen suuntaan, että nykyisessä taloudessa on pitkäaikainen kysyntäongelma, voidaan työttömyyteen tarttua uudella tavalla. 

Toiseksi: uusosuustoiminnaksi sanottu on liian epämääräistä, eikä sitä sellaisenaan voi sovittaa yhteen muun lainsäädännön kanssa. Työllisyysperustaiselle uusosuustoiminnalle tulisi sen vuoksi luoda omalla lainsäädännöllä samanlainen itsenäisyys kuin on osakeyhtiöillä tai kuluttajaosuuskunnilla.

Pentti Kananen
pentti.kananen@stm.vn.fi

Kirjoittaja toimii ylitarkastajana sosiaali- ja terveysministeriössä.