uotsivu.gif (3732 bytes)

    Kuulumisia pienosuustoiminnan kentältä

    Pellervo-Seuran lehdistöseurannassa löytyy mielenkiintoisia esimerkkejä ja malleja hyvin toimivista mutta tuntemattomista pienistä osuuskunnista eri puolilta Suomea.

    Viherhoitoa
    tilauksesta

    Yksi tällainen esimerkki on Osuuskunta Haukiputaan Viherhoito, jolle kunta on ulkoistanut lähes kaikki piha-alueiden hoitotyöt. Osuuskunnan jäsenet tekevät muutenkin tiivistä yhteistyötä kunnan kanssa. Toinen yhteistyökumppani on Haukiputaan 4H-yhdistys, jonka kanssa myös toimistotila jaetaan.
    Osuuskunnan historia alkaa vuodesta 1999, jolloin monia kunnan metsäpuolen työntekijöitä jäi työttömiksi. Osuuskuntaan voi liittyä, jos on osaamista viherpalveluista ja ympäristönhoidosta. Se on myös merkittävä nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistäjä, kertoi paikallislehti Rantapohja 31.8.2006.

    Siniwuokot toimineet
    viisi vuotta

    Myös joutsalainen Osuuskunta Siniwuokot on päässyt vakiintuneeseen viiden vuoden ikään. Jäsenmäärä on lisääntynyt perustajajäsenistä seitsemästä vain yhdellä, mutta toiminta on monipuolistunut lähinnä siivouspalveluiden tuottamisesta myös konetyöhön ja pienkorjauksiin sekä kirjanpitoon ja atk-palveluihin. Osuuskunta työllistää nykyään myös kaksi ulkopuolista työntekijää. Sillä on kokopäivätyötä tekevien jäsenten lisäksi jäseniä, jotka hankkivat sen kautta sivuansioita.
    Siniwuokot pitää itseään nyt toimivan kokoisena, mutta on valmis ottamaan uusia jäseniä, jos nämä aktiivisina ottavat yhteyttä osuuskuntaan, kertoi paikallislehti Joutsan Seutu 16.8.2006.

    Käsityöläisyydellä
    elää niukasti

    Käsityö- ja ompelualalla koetaan pettymystä, sillä vuoden vaihteessa voimaan tuleva arvonlisäveron lasku kahdeksaan prosenttiin koskee vain korjausompelua, mutta ei uusien vaatteiden ompelua. Uustuotteille, kuten yksilöllisille juhlapuvuille, jää edelleen 22 %:n arvonlisävero. Myös veroerittely pitää hoitaa itse, mikä usein se vaatii ammattikirjanpitäjän apua. Näin kerrotaan hyvinkääläisessä Aamupostissa 3.9.2006.
    Useat ompelijat käyttävät markkinointikanavinaan osuuskuntia, joko ovat jäseniä tai toimivat löyhemmin yhteistyössä. Lehdessä haastateltiin ompelijaa, hausjärveläistä Kaija Makkosta, jota työllisti tilaustyöt Hausjärven Joulupuoti -osuuskunnalle. Sen kautta omat tuotteet, kuten pellavapaidat ja -mekot, ovat tulleet tutuiksi.
    Aamupostin Outi Uotilan tekemässä jutussa puhuttiin siitä, miten käsityöläisyys elää, mutta niukasti, tämän päivän kasvavan kertakäyttötuotannon ja muovisen tavaramaailman keskellä:
    - Varmasti ihmiset arvostavat käsityötä, mutta ei se tekijälle asti näy, riihimäkeläinen keraamikko Tuija Hämäläinen pohtii jutussa. Hänen mielestään artesaaneja koulutetaan nykyään liian paljon. Opetushommiakin on aika vähän.
    Tuotteiden torimyynti on toiminnassa keskeistä. Osuuskunnat voivat sellaisia tarjota, jos toimivat hyvin. Yhteistyönä saattaisi tulevaisuudessa olla mahdollista myös järjestää parhaita markkinapaikkoja kaikkein vilkkaimpiin ja ostovoimaisimpiin keskuksiin.

    Antti Mustonen
    Mauno-Markus Karjalainen

    | Sivun alkuun | Liite 5/06 | Kaikki liitteet |