Maa- ja metsätalousministeriön vesihallintojohtaja Kai Kaatran huolena on, että haja-asutusalueilla myös jätevesihuolto saataisiin hoidettua mahdollisimman hyvin. Takaraja joko vesilaitosten verkostoihin liittymiselle tai sitten kiinteistökohtaisille omalle vastuulle jääville puhdistamoille on vuoden 2013 lopussa. Ideaalivauhdista ollaan jo nyt jonkin verran jäljessä.

PELLERVON VIERAANA. Maa- ja metsätalousministeriön vesivarayksikön päällikkö, vesihallintojohtaja Kai Kaatra ja suunnittelija Minna Hanski kävivät Pellervo-Seuran vieraana 26.8.2008 pohtimassa vesiosuuskuntien tilannetta. Kuvassa vasemmalta Kari Lehto, Juhani Lehto, Veikko Hämäläinen, Kai Kaatra, Minna Hanski ja Sami Karhu. Kuva M-M Karjalainen

Suuri osa uusista vesiosuuskunnista perustetaan huolehtimaan kuntaan aiemmin rakennetun verkoston laajentamisesta, kun monet kunnat eivät itse katso voivansa juurikaan tehdä kalliita laajennuksia. Tavoitteena on näin nopeuttaa alueiden saamista toimivan vesihuoltoverkoston piiriin.

”Jätevesihuoltoa vanhoille osuuskunnille”

Kai Kaatran mielestä ei kannattaisi lähteä perustamaan haja-asutusalueille uusia erillisiä jätevesiosuuskuntia, koska silloin tulee vain lisää pieniä toimijoita:
- Parempi ratkaisu olisi keskittää jätevesihuoltoakin jo toimiville vesiosuuskunnille. Uuteen osuuskuntaan taas tulisi ottaa mukaan sekä puhdasvesi että jätevesi, ja osuuskunnan elinkaaresta olisi syytä sopia kunnan kanssa jo perustamisvaiheessa.
Riittävän rahoituspohjan ja osaamisen varmistamiseksi yksiköitä pitää yhdistää seudullisiksi vesihuoltolaitoksiksi. Ne voivat olla myös osuuskuntia, kuten eräät hyvät esimerkit Kaatran mukaan osoittavat. Yhdistymisten kautta paranee sekä palvelujen laatu ja varmuus että myös toiminnan taloudellisuus.

Ovatko haasteet jo liian isoja?

Valtio ei kuitenkaan ole antamassa tukea uusintainvestoinneille vaan pelkästään uusinvestoinneille eli vanhojen osuuskuntien kohdalla merkittävimmin jätevesirakentamiselle. Kai Kaatra perustelee valittua linjaa:
- Valtion rajalliset tukimäärärahat suunnataan tärkeimpien uusien investointien tukemiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi varavedenoton parantaminen ja haja-asutusalueiden viemäröinti. Uusille hankkeille haetaan tukea moninkertaisesti käytettävissä oleva rahamäärä. Valtio ei tue verkostojen korjauksia, eikä sitä ole myöskään katsottu tarpeelliseksi tulevaisuudessa.
Vanhempien vesiosuuskuntien ongelmaksi kuitenkin tulee, että niiden pitäisi lähiaikoina uusia vanhenevaa vesijohtoverkostoaan ja samoihin aikoihin ottaa työn alle myös jätevesiverkoston rakentaminen. Haaste on helposti liian iso. Vesiosuuskuntien tukeminen uusintainvestoinneissa näyttää siten jäävän pitkälti kuntien harkintaan.

”Maksujen katettava uusimistarpeet”

Vesihuoltolaki lähtee siitä, että vesihuollosta perittävillä maksuilla tulee pitkällä aikavälillä kattaa sekä laitosten investoinnit että käyttö- ja ylläpitokustannukset. Investointituen tarkoituksena on kuitenkin tukea Kaatran mukaan maksujen kohtuullisuutta ja tasapuolisuutta.
Kaatra myöntää uusimisinvestointien riittämättömän tason, jota osoitti mm. tuore ministeriön tilaama selvitys (ks OT 4/08 s. 59). Vesilaitoksen varautuminen niihin riittävillä asiakasmaksuilla on kuitenkin ainoa valtion osoittama lääke.
- Puoli-ilmaisten vesihuoltopalvelujen aika on kerta kaikkiaan ohi, tiivistää Kai Kaatra tilanteen.

Lisätukea viemärirakentamiseen

KUKA OTTAA VASTUUN KEHITTÄMISESTÄ? Monilla kylänraiteilla jännitetään nykyisin, tuleeko jonkun vesilaitoksen - kunnan tai osuuskunnan - toimialue ulottumaan edes lähimaille vai pitääkö rakennuttaa oma kiinteistökohtainen puhdistamo. Monissa mummonmökeissä taas laitetaan toivoa kuivakäymälöihin. Kuva on Nurmijärveltä. Kuva Antti Mustonen

Vesiosuuskuntien toimintaa kehitettävä

Vanhoja vain rutiiniensa hoitoon jämähtäneitä osuuskuntia pitäisi Kai Kaatran mukaan herätellä kehitystyöhön sekä kepin että porkkanan avulla.
- Lainsäädännöllä pyrimme takaamaan vähimmäisvaatimukset vesihuoltopalveluille, tästä esimerkkinä on osaamistestaus vesilaitosten henkilöstölle. Kaavailuissa on myös vaatimus laitoksilta vaadittavasta varautumissuunnitelmasta.
Kai Kaatra näkee vesiosuuskuntien toiminnassa pari niiden kehitystä uhkaavaa tekijää.
Pieni koko tulee ongelmaksi, jos yhdistymisten kautta tapahtuvaan luonnolliseen kasvuun osuuskuntien kesken ei päästä. Moni osuuskunta myös perustetaan innostuneen talkootyön vallitessa, mutta talkoohenki monesti ajan kuluessa hiipuu, mistä koko toiminta alkaa kärsiä.
Vesiosuuskunnan toimintakyvyn ei tulisi olla vain jäsenistön varassa. Taloudellista ja teknistä asiantuntemusta on kyettävä hankkimaan erilaisina ulkopuolisina palveluina.
Eräänä kehittämismallina maaseudulla voisivat Kaatran mukaan olla myös ot-pohjaiset yritykset, jotka huolehtisivat useiden kylien vesihuoltopalveluista joko yhtenä laitoksena tai osuuskuntien isännöintipalveluna (ks. OT 4/07). Seudullisen laitoksen verkoston ei tarvitse olla yhteen kytkettynä, vaan se voi koostua myös erillisistä verkostoista.

Vesiosuuskunnille oma yhdistys?

Kai Kaatran mielestä niin pienillä kuin suuren osan kuntaa kattavilla vesiosuuskunnilla on oma tärkeä tehtävänsä vesihuollossa. Ne ovat vain monesti kovin yksin huolineen:
- Olisi hyvä saada aikaan yhteinen kanava osuuskuntien äänen kuuluville saattamiseen ja niitä kiinnostavan tiedon välittämiseen. Esimerkiksi vesiosuuskuntien yhdistys olisi hyvä idea.
Vesiosuuskuntien mallimaassa Tanskassa paikalliset vesiosuuskunnat ovat järjestäytyneet omaksi valtakunnalliseksi yhdistykseksi (ks. OT 5/07), joka aktiivisesti mm. tiedottaa ja kouluttaa. Tanskassa asukkaita on lähes saman verran kuin Suomessa, mutta siellä toimii noin 2 700 vesiosuuskuntaa, kun Suomessa niitä on hieman yli tuhat.

Vuoden lopussa olemme viisaampia

Tarkoituksena on selvittää vuoden loppuun mennessä alueet, joille viemäriverkoston rakentaminen olisi kustannustehokas vaihtoehto. Suuri osa nykyisestä haja-asutusalueesta jää kiinteistökohtaisten ratkaisujen varaan, koska asutus on niin harvaa. Niiden osalta ollaan toteuttamisessa jäljessä aikataulusta, vaikka siirtymäaika on ollut poikkeuksellisen pitkä, kymmenen vuotta.
EU:sta tulevat vaatimukset eivät ole ensisijaisia aikataululle, vaan herkästi pilaantuvien vesistöjemme suojelu, Kai Kaatra sanoo.
Sekä yksityisten kiinteistöjen että maaseudun julkisluonteisten laitosten kiinteistökohtaiset ratkaisut vaativat hyvän suunnittelun, rakentamisen ja myös jatkuvan ylläpidon ja huollon. Ratkaisujen toimivuudesta voi muodostua ongelmia, jos esimerkiksi kiinteistönomistajalla ei ole itsellään riittävää osaamista ja/tai aikaa ottaa systeemi vastuulleen.

Vesiyhtymistä osuuskuntia?

Maaseudun vesihuoltoon on vuosien varrella rakennettu vesiosuuskuntien lisäksi myös vesiyhtymiä, jotka voivat olla yhtä suuria kuin pienimmät osuuskunnat. Joukossa on joku isompikin.
Erona on, että osuuskunta on selkeästi laissa säännelty oikeushenkilö. Osuuskunnan perustamisesta, purkamisesta, jäsenyydestä, päätöksenteosta ja taloudenpidosta löytyvät selkeät normit ja myös käytännöt - toisin kuin vesiyhtymistä, jotka ovat henkilöiden vapaamuotoisia yhteenliittymiä.
- Aina kun törmään vesiyhtymään, minä kavahdan, kertoo esimerkiksi Pellervo-Seuran lakiasiainjohtaja Kari Lehto omista kokemuksistaan. Hän on selkeästi sitä mieltä, että yhtymistä pitäisi päästä aikaa myöten eroon.
Vesiyhtymän toiminnassa tehtävät sitoumukset koskevat kaikkia osallisia henkilökohtaisesti. Osallisten välisiä suhteita yritetään ratkoa vuodelta 1958 peräisin olevan yhteisomistussuhteista annetun lain nojalla. Apua joudutaan hakemaan myös yleisestä sopimusoikeudesta. Vesiyhtymien päätöksenteko, niiden edustaminen ja päätösten täytäntöönpano ovat osuuskuntiin verrattuna usein hankalia.
Käytännössä ero näkyy Kai Kaatran mukaan esimerkiksi siinä, että osuuskunnat voivat saada valtion tukea uusinvestoinneille, kun vesiyhtymät eivät sitä käytännössä saa.
Vesiyhtymien oman edun mukaista olisikin muuttaa organisaatiomuotonsa osuuskunniksi, etenkin jos ne aikovat laajentaa omia verkostojaan.

Antti Mustonen

| Sivun alkuun | Liite 5/08 | Kaikki liitteet |