 |
|||
Kaksi kreiviä loivat Unkarin osuustoiminnan Unkarin osuustoiminnan liikkeellelähtö noudatteli useista muistakin maista tuttua kaavaa, jossa edelläkävijöinä olivat yhteiskunnan ylimpiin luokkiin kuuluneet edistykselliset, kaukokatseiset ja kansan kurjista oloista henkilökohtaisesti vastuuta ottaneet valistuneet ihmiset. Heissä yleensä poikkeuksellisella tavalla yhdistyi palava idealismi realistiseen käytännöllisyyteen.
Maanpakolaisesta osuustoimintamieheksi Jo nuorena Alexander Károlyi tunsi elävää kiinnostusta Unkarin kansallisiin kysymyksiin. Isänmaallisessa innostuksessa hän liittyi isänsä perustamaan Károlyi-husaarirykmenttiin ja osallistui vuosien 1848-1849 vapaustaisteluun Itävallan keisaria vastaan. Mutta se hävittiin ja kreivi joutui pakenemaan Ranskaan. Ranskassa hän joutui viipymään maanpaossa, kunnes vapaustaisteluun osallistuneille julistettiin armahdus. Niin Károlyi palasi takaisin Unkariin ja osallistui jälleen maansa yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen elämään. Vaikka kreivi Károlyi kuului Unkarin vanhimpiin ja korkeimpiin aatelissukuihin ja oli maan rikkaimpia miehiä, oli hän täysin omaksunut kansanvaltaisen kehityksen ajatuksen. Ranskan vallankumouksen jälkeen tämä valistuksellinen ajatus oli etsinyt toteutumistaan myös talouden alalla. Häneen oli myös juurtunut varma vakaumus siitä, että Unkarin kansa voisi kohota kukoistukseensa vain, mikäli se pystyisi järjestämään kaiken hyvinvointinsa silloisen pohjan, maatalouden, hyvään kuntoon. Tähän ei ollut mahdollista päästä odottamalla apua valtiolta, vaan nimenomaan omatoimisesti järjestetyllä yritystoiminnalla. Tällaiset yhteiskunnalliset näkemykset Károlyi sisäisti. Ne johdattivat hänet sitten voimalla osuustoiminnalliseen ajatteluun, jolle hän sen jälkeen pääasiallisesti omistautui. Osuuskassoista hitaasti liikkeelle... Kreivi Károlyin käytännön osuustoimintatyö käynnistyi 1886, jolloin hän teki aloitteen osuuskassojen perustamiseksi Pestin läänissä. Hän näki välttämättömäksi, että maaseutuväestön alemmat kerrokset pystyisivät vapautumaan kiskonnasta, jonka kohteena he kaikissa mahdollisissa suhteissa olivat. Károlyi julkaisi kehotuksen merkitä osuuksia maakunnalliseen keskuslainarahastoon merkiten itse ensimmäisenä 50 osuutta. Esimerkillä oli hyvä vaikutus, ja monet muutkin yläluokan jäsenet seurasivat kehotusta. Muutamissa kuukausissa peruspääoma oli merkitty. Osuuskassojen perustaminen oli nyt varmalla pohjalla. Tästä käynnistyi Károlyin osuustoiminnallinen herätystyö Unkarissa. Se oli aluksi vaikeaa. Ns. sivistyneillä piireillä ei ollut paljonkaan myötätuntoa asialle, ja myös rahvas osoittautui epäluuloiseksi uutta aatetta kohtaan. Heikosta terveydestään ja yli 50 vuoden iästään huolimatta Károlyi matkusti pienen kannattajajoukkonsa kanssa kylästä kylään suorittamassa osuustoiminnallista kylvöään. Sitkeä työ kuitenkin palkittiin, ja osuuskassaliike lähti leviämään nopeasti. Vuonna 1894 perustettiin koko maan kattava keskuslainarahasto tuolloin jo noin 400 osuuskassalle. Kreivi Károlyi valittiin sen ensimmäiseksi johtajaksi. ... sitten vauhdilla toimintaan osuuskaupat Kun osuuskassaliikkeelle oli saatu pohja rakennettua, ryhtyi Károlyi luomaan maataloudellista yhteisostoliikettä. Tässäkin työssä hänellä oli voitettavanaan paljon epäilyjä ja välinpitämättömyyttä. 1890-luvun alussa hän kuitenkin sai perustettua maataloudellisten osuuskauppojen keskusliikkeen Hangyan (Muurahainen) ja hankittua sille tarpeellisen pääoman, josta itsekin merkitsi osan. Károlyista tuli myös Hangyan ensimmäinen johtaja.
Tämä ylhäältä alaspäin -menettelytapa on verrattavissa Suomen Pellervo-Seuran perustamiseen lokakuussa 1899. Pellervon tehtävänä oli sen jälkeen levittää toimintamalli perustamalla osuuskuntia eri aloille ympäri Suomea. Pioneerivaiheessa tällainen keskusjohtoinen tehokkuus voi jopa onnistua, mutta kestäväksi malliksi se ei osuustoiminnassa sovellu. Perusosuuskuntien johto kun yleensä oman valtansa ottaa ennemmin tai myöhemmin - eli valta ja vastuu hakevat jatkuvasti tasapainoa. Aidoimmillaan osuustoiminta toimii käytännössä silloin kun se rakentuu alhaalta ylöspäin -rakenteelle. Keskiluokka ja itsehallinnon taito Károlyin käsitystä osuustoiminnasta ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä kuvastaa puhe, jonka hän piti kansainvälisessä osuustoimintakongressissa Budapestissa 1904. Tuolloin hän totesi osuuskuntien tehtävänä olevan työskennellä kansanjoukkojen kansallisen kohoamisen ja vapautumisen hyväksi ja nostaa ne korkeammalle sivistystasolle. Tämä tapahtuu ensinnäkin sitä kautta, että kansa pääsee osalliseksi taloudellisesta hyvinvoinnista, mutta myös siten, että osuustoiminta antaa väestön älykkäimmille ja parhaille aineksille tilaisuuden yhteiskunnalliseen nousuun. Niistä aineksista, joiden taloudellinen perusta oli osuustoiminnassa, tahtoi Károlyi luoda Itä-Euroopasta puuttuvan keskiluokan levittääkseen sen kautta kansanvaltaisen itsehallinnon jaloa taitoa vähitellen yhä laajempiin kansankerroksiin. Ajatus paljastaa kreivin todellisen kaukokatseisuuden. Károlyi näki osuuskunnissa yhtä hyvin konservatiivisen eli yhteiskuntaa säilyttävän kuin myös progressiivisen eli kehitystä jouduttavan aineksen. Molemmat olivat hänestä yhtä välttämättömiä kansakunnan terveelle kehitykselle. Toinen kreivi jatkoi ja syvensi työtä Alexander Károlyin kuoltua 1906 Hangyan johtajana jatkoi Károlyin ensimmäinen työtoveri maakreivi Edvard Pallavicini. Italialaiseen ylhäisösukuun kuuluneen Pallavicinin kausi Hangyan johdossa oli samalla Unkarin osuustoiminnan nopeimman kehityksen ja toiminnan vakiinnuttamisen ajanjakso. Sen aikana Hangyaan kuuluneiden osuuskauppojen määrä liki kaksinkertaistui ja vuotuinen liikevaihto yli kolminkertaistui. Pallavicini oli myös mukana Unkarin Maamies -nimisen - Suomen Laboria vastanneen - osuuskunnan sekä Maalaisten Vakuutusyhdistyksen perustamisessa ja niiden johtamisessa. Lisäksi hän oli johtokunnan jäsen Unkarin osuuskassojen keskuslainarahastossa. Jo tämä yritysten luettelokin paljastaa sukulaisuussuhteita Suomen ja Unkarin välillä. Pallavicinille osuustoimintaliikkeen tuli muiden tavoitteidensa ohella olla myös sivistyksellisten pyrkimysten edistäjä. Sellainen on koko kansan hyvinvoinnin todellinen liikevoima. Tällainen ajattelu oli tuttua myös suomalaisen osuustoiminnan vaikuttajille, etenkin Hannes ja Hedvig Gebhardille, liikkeen pioneeriaikoina. Pallavicinin lähemmin tunteneetkaan eivät lopulta osanneet sanoa, mikä osa hänen työstään lopulta oli arvokkainta: hänen keskeinen panoksensa Unkarin osuustoiminnan edistäjänä vaiko hänen vaikutuksensa maan sivistyksellisen ja uskonnollisen elämän kohottajana. Edvard Pallavicinin työ jäi kesken hänen kuoltuaan odottamatta vuonna 1914. Kuitenkin hänen muistonsa yhteisen hyvän ajamisesta molemmilla hänelle tärkeillä elämänalueilla jäi pitkään vaikuttamaan sukulaiskansamme muistoihin ja elämään. Kari Inkinen
|
|||
| Sivun alkuun | Lisäpalveluun | |
|||
