Sampsa Mantereen ensimmäinen työpaikka oli Maaseudun Tulevaisuuden toimittajana ja toimitussihteerinä 1938-45. Tuohon aikaan sisältyi myös osallistuminen kahteen sotaan tykistön upseerina.
MTK:n palveluksessa hän oli 1946-48, mistä yleni Pellervo-Seuraan 1949 ensin neuvontaosastolle. Vielä samana vuonna hänet kutsuttiin seuran toimitusjohtajaksi.
Osuuskassojen Keskusliiton OKL:n toimitusjohtajaksi ja johtokunnan puheenjohtajaksi sekä Osuuskassojen Keskus Oy:n johtokunnan jäseneksi Mantere kutsuttiin 1956. Eläkkeelle hän jäi vaikuttavan osuuspankkiuran päätteeksi OKL:n toimitusjohtajan paikalta 1975.
Huumorin
merkitys kirkastui
Elämänsä kahdeksan ensimmäistä vuotta Sampsa Mantere vietti Terijoella, jossa isä palveli rautatievirkamiehenä. Tuolloin kerran poikaporukalla päätettiin kokeilla käden tarkkuutta pommittamalla kivillä ohikiitävien junien ikkunoita. Muutamia ikkunoita helähtikin rikki, onneksi kuitenkin ilman henkilövahinkoja.
Poikien yllätykseksi poliisit olivat paikalla jo puolessa tunnissa, ja kuulustelut aloitettiin välittömästi. Jokainen poika sai selvittää osuutensa tihutyössä. Isä Manterekin hälytettiin paikalle, mikä sai Sampsan ounastelemaan vuosisadan selkäsaunaa.
Onni oli kuitenkin myötä. Isä tuli paikalle suoraan Alfred Tannerin paikkakunnalla pitämästä kuplettikonsertista ja oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Hän maksoi oitis pojan aiheuttamat vahingot ja totesi tälle leppoisasti:
- Siirrypäs, poika, vähän halvempiin huvituksiin!
Tällöin Sampsa Mantere tajusi ensikerran huumorin merkityksen.
Sitten tuli muutto Hyvinkäälle. Koulunkäyntiään Sampsa jatkoi Ridasjärvellä. Koulumatkaa kertyi kolme kilometriä, ja sen aikana käden tarkkuutta kokeiltiin tällä kertaa tuhoamalla puhelinpylväitten eristyskuppeja.
Kiinni jäätiin nytkin. Piiritarkastaja pani pojat riviin, ja Sampsa tunnustikin kohtuullisen määrän tuhoista. Sen sijaan mukana ollut räätälin poika ilmoitti heittäneensä vain niihin kuppeihin, jotka Sampsa jo oli rikkonut. Näin toinen puhui itsensä puhtaaksi ja Sampsa sai vastaanottaa selkäsaunan.
Eikä ollut enää Alfred Tanner apuna.
Taas Sampsa tajusi huumorin merkityksen.
Mannerheimin
linjalla jatkettiin
Sampsa Mantere valmistui 1938 agronomiksi. Kun hän aloitti samana vuonna toimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa, oli hänen ensimmäisenä tehtävänään haastatella Pallokentän vihreälle nurmikolle kokoontuneita vapaussotureita, jotka valmistautuivat 20-vuotisparaatiin. Sinne saapui myös kenraali G. E. Mannerheim, joka keskusteli sotilaiden kanssa ja puristi myös nuoren haastattelijan kättä. Tuo Mantereelle ikimuistoinen päivä oli 16.5.1938.
Mutta tämä ei jäänyt Sampsa Mantereen ainoaksi kosketukseksi Mannerheimiin. Sota-aika kului tykistöupseerina, jonka jälkeen 1946 alkoivat työt MTK:n järjestöosastolla.
Heti samana vuonna Mantere sai elää jännittäviä viikkoja. Hänellä oli tuolloin kunnia toimia valtakunnan lakkopäällikkönä, vain 33-vuotiaana, kun maataloustuottajat valmistautuivat tuotteiden luovutussulkuun. Lakko ei silloinkaan ollut vahinko eikä viihdettä. Eikä vastapelurina ollut Eteläranta 10 vaan valtiovalta. Lakkoesikunnan osoite oli Simonkatu 6.
Maakunnissa käytiin kuumana. Verner Knuuttila, mies Nurmosta, ilmoitti Seinäjoen kokouksessa:
- Meillä on kovero kieli ja luonnonväärät leuat. Ja me sanomme: Neiti MTK! Onpa neitimäinen meininki. Nyt vaaditaan kovempia otteita. Näillä hinnoilla ei kannata tuottaa. Jos valtiovalta ei sitä usko, niin tuotteet luovutussulkuun ja äkkiä!
Järjestön johto uskoi maakunnan ääntä, ja sulun valmistelut pantiin käyntiin. Sitten tuli päivä, joka ei koskaan häipynyt Mantereen mielestä. Ensin siinä polvet notkahtivat ja sitten tuli shokin maku suuhun.
Kun luovutussulun valmistelut olivat kuumimmillaan, pärähti lakkoesikunnan puhelin jokseenkin pahaenteisesti. Mantere nosti luurin korvalle ja soittaja esittäytyi:
- Täällä presidentti Paasikivi!
Sen jälkeen seurasi aikansa tekohampaiden lonksumisen säestämää tulikivenkatkuista jyrähtelyä.
Mutta presidentin sanoma MTK:n lakkoesikunnalle oli ytimekäs:
- Kuinka on mahdollista, että talonpojatkin ovat ryhtymässä lakkoilemaan? Peruuttakaa päätöksenne, lopettakaa valmistelut ja heti!
Mieliala esikunnassa laski.
Mutta puoli tuntia Juho Kusti Paasikiven soiton jälkeen puhelin pärähti uudestaan. Nyt luurista kuuluivat lakkoesikunnan korviin seuraavat sympaattiset sanat:
- Täällä Mannerheim. Olen juuri palannut ulkomailta ja todennut, että maataloustuottajat valmistautuvat luovutussulkuun. Olen täysin solidaarinen ja pyydän oman tilani osalta lähempiä toimintaohjeita esikunnaltanne.
Mieliala esikunnassa heti nousi. Rohkeutta ja älyä oli esikunnalla jo ennestään, mutta nyt liittyi seuraksi myös onni. Marski oli palannut maahan juuri oikealla hetkellä. Lakon profiili nousi.
Pellervon
esikunnan miehiä
Pellervo-Seuran toimitusjohtajana Sampsa Mantere piti toimihenkilöiden rekrytointia aluksi tärkeimpänä tehtävänään. "Esikuntaan" piti saada erikoismiehiä, tutkijoita, asiantuntijoita, vaikuttajia. Valinnat olivat lähes aina poikkeuksellisen onnistuneita.
Eino Haikala oli eräs tämän piirin jäsenistä. Hän oli talvisodassa Sampsa Mantereen kanssa saman patterin tulenjohtajia. Ekonometriaan tutustuneena hän tunsi mielenkiintoa sianlihan prognoositutkimuksia kohtaan. Haikalasta tuli sittemmin Pellervon Markkinatutkimuslaitoksen PSM:n johtaja ja Tampereen yliopiston professori.
Agronomi Paavo Jauhiainen, myöhempinä aikoina Kainuun Osuusmeijerin toimitusjohtaja, valittiin meijeriosastolle. Jauhiaista seurasi Esko Koivisto, josta tuli mm. Pellervon toimitusjohtaja. Paavo Korhonen otettiin aluksi opetusosastolle, Pentti Nurmio konttoripäälliköksi, Jouko Väänänen järjestöosastolle, Tuomo Hannula tiedottajaksi ja Paavo Kaarlehto tutkijaksi. Kaikki tunnettuja persoonallisuuksia myöhemmissäkin toimissaan.
Esikunnan koostumus ei liene ollut ajallisesti aivan tarkka, sillä henkilöt vaihtuivat. Mutta siihen kuului aina eteenpäin meneviä ja energisiä henkilöitä, niin nuoria kuin kokeneempia konkareitakin hyvässä yhteistyössä.
Kerran astui Mantereen huoneeseen nuori mies, joka esitteli itsensä Kyösti Skytäksi ja sanoi tuntevansa mielenkiintoa nuorisoa ja osuustoimintaa kohtaan. Sovittiin, että seuraavana päivänä klo 10.00 hän tuo suppeat tiedot itsestään. Pellervo-Seurassa olisi jo huone häntä varten valmiina.
Täsmälleen klo 10.00 hän oli Mantereen luona ja etsi salkustaan papereita. Mutta salkku olikin tyhjä. Tähän Skyttä totesi:
- Herra toimitusjohtaja, älkää tehkö tästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä!
Ei toimitusjohtaja tehnyt. Kirjailijaksi syntynyt ja nimenomaan itäsuomalaiseen kulttuuriin perehtynyt Kyösti Skyttä toimi sitten Pellervon kirjeopiston harjaantuneena johtajana ja idearikkaana esikunnan jäsenenä hänkin. Myöhemmin kirjeopisto yhdistettiin Pekka Sallilan nykyisin johtamaan Kansanvalistusseuraan.
Onhan Pellervossa yli sadan vuoden aikana vaikuttanut monia muitakin vahvoja persoonallisuuksia, viime vuosikymmeninäkin esimerkiksi juuri tohtoriksi väitellyt Samuli Skurnik ja valtiosihteeri Risto Volanen. Mutta harvoin rekrytoinnit ovat olleet yhtä laajalla kirjolla yhtä onnistuneita kuin Sampsa Mantereen aikana.
Käsikirjoitti roolin
- myös itselleen
Mantere teki Pellervon toimitusjohtajana laajalle vaikuttaneen aloitteen, joka pyrki maatalouden aseman parantamiseen nimenomaan yleiseen mielipiteeseen vetoamalla. Seurassa oltiin huolestuneita maatalouden arvostuksen vähäisyydestä ja herjoista, jotka liittyivät silloiseen tulopoliittiseen taisteluun.
Muutoksen aikaansaaminen yleisessä mielipiteessä on kuitenkin tunnetusti aina vaikeaa. Tehtäväkenttää siis riitti. Asenteita kuvaavaa on, että kun eräskin teollisuustyöntekijä katseli Pellervon Lasipalatsin ikkunaan asettamaa piirrosta, joka kuvasi teollisuustyöntekijöiden ostovoiman kehitystä, lausui hän käsityksenään julki:
- Saattaahan se noin olla, mutta kyllä ne maajussit meitä kuitenkin kuppaavat...
Eräs Sampsa Mantereen keinoista oli ryhtyä hyödyntämään elokuvien valistusvoimaa. Pellervo alkoi tuottaa elokuvia. Tuotantoa olivat mm. sellaiset valistusfilmit kuin "Kahden puolen kirves hiotaan" ja "Kaikkien työllä leipämme levenee".
Pellervon Päivässä 13.4.2005 Lasipalatsissa nähtiin - monen vuosikymmenen tauon jälkeen - Seuran 50-vuotisfilmi ”Keskitetyin voimin” vuodelta 1950. Sampsa Mantere toimi sen käsikirjoittajana. Siihen hän kirjoitti näkyvän kansanvalistajan roolin myös itselleen. Se hänen persoonaansa hyvin kuvasi.
Filmi otti räväkästi kantaa myös pitkän sitkeään karjariitaan. Se näytti kaksi isoa, toisiaan pökkivää pässiä. Mutta kumpikin niistä vietiin vuorollaan teurastamon autoon, ensin toinen Karjakunnan suureen ja tyhjään autoon ja sitten toinen TLK:n yhtä suureen ja tyhjään rekkaan. Filmin juontaja kertoi:
- Ymmärtäväinen katsoja kysyy tässä vaiheessa, että eivätkö nämä pässit olisi mahtuneet yhteenkin autoon…
Elokuva näytti myös tuokiokuvia Pellervon johtokunnan kokouksesta syksyltä 1949. Karjariidan johtajatkin istuivat saman pöydän ääressä kuulemassa Sampsa Mantereen puhetta. Erehtyikö joku vuorineuvos jopa nyökkäilemäänkin fiksulta filmissä näyttääkseen? - Historia kuitenkin osoitti, ettei tämäkään valistus käytännössä lopulta auttanut. Järjestöpäätöksillä ei silloinkaan suurten firmojen asioita pystytty ratkomaan. Karjariita raivosi vielä vuosikymmeniä.
Yksi liuska
hyvin riitti
Taide ja taiteilijat olivat aina Mantereen sydäntä lähellä. Itse hän harrasti paljon musiikkia, nimenomaan laulua. Opiskeluaikana tie vei YL:n kuoroon, ja kun laulun aika tuli, kajahti miehekkään syvä, voimakas bassonsa sävyttämään yhteistä laulun iloa.
Myös kirjallisuus ja maalaustaide olivat läheisiä. Kenties syvimmin hänen mieleensä jälkensä jättänyt taiteilija oli runoilija Unto Kupiainen, Mantereen kurssitoveri RUK:ssa.
Mantereen toimiessa Pellervon toimitusjohtajana järjestö harrasti myös kirjojen kustantamista. Eihän sitä koskaan oikein kunnolla saatu taloudellisesti kannattamaan, mutta kansan silloista kovaa lukunälkää tyydytettiin paljon. Välistä onnistuttiin tekemään myös todellisia kulttuuritekoja. Kerran soi Mantereen puhelin:
- Täällä Unto Kupiainen. Olen joutunut kränään kustantajani kanssa. Oletko valmis kustantamaan seuraavan teokseni, esseen Toivo Pekkasesta?
- Paljonko siitä on valmiina, kysyi Mantere.
- Kaksi liuskaa, vastasi Kupiainen.
- Lue niistä ensimmäinen!
Kupiainen luki ja Mantere sanoi, että kyllä kustannetaan.
Teoksen alkusanoissa Kupiainen sitten kiitti kustantajaa siitä ripeydestä, jolla hänen hankkeensa hyväksyttiin. Samoihin aikoihin hän suunnitteli Pentti Haanpään elämäkerran kirjoittamista, ja senkin kustantamisesta tehtiin alustava sopimus.
Liian aikaisin kirposi kuitenkin kynä Unto Kupiaisen kädestä. Kaksi hänen teostaan ehti Pellervo kuitenkin kustantaa.
Pienen kansan
anti maailmalle
Mantere myös matkusteli paljon työ-, kuoro- ja lomamatkoilla. Jo 1930-luvun lopulla ensimmäistä kertaa suuressa lännessä ollessaan Mantere totesi, että kyllä siellä Suomeakin tunnettiin. Tunnettiin nimenomaan kolme asiaa: Sibelius. Velanmaksu. Suomalainen osuustoiminta. Myöhemmin tultiin tuntemaan vähän muutakin.
Vuonna 1954, kun Mantere oli lähdössä kotimatkalle Sveitsistä, sattui lentokentällä matkatavaroissa olemaan ylipainoa. Mukaan oli varomattomasti kertynyt paljon kokouspapereita. Siitä ei kuitenkaan virkailija sakottanut. Hän nimittäin muisti Suomen kunniakkaan talvisodan.
Lentokoneessa Mantereen vieressä istui sveitsiläinen liikemies. Kun kone oli laskeutumassa Amsterdamiin, kurkisti liikemies ikkunasta alas ja sanoi:
- Jos tuolla olisi vuonna 1940 ollut suomalaisia joukkoja, siellä ei olisi juostu vaan taisteltu.
Mantere vastasi hänelle:
- Täsmälleen samat sanat sanoi Stalin sodan jälkeen Kremlissä Suomen sotilaille puhuessaan Hollannin ja Belgian miehityksestä.
Sodissa Suomi vältti Viron tien säilyttäen itsenäisyytensä, jossa osuustoiminnalla on aina ollut oma keskeinen tehtävä.
Kansanmiehen
puhuttelevaa filosofiaa
Kirjallisia kykyjään ja filosofisia mietteitään Sampsa Mantere yhdisteli mm. kirjoittaessaan juttuja T. A. Vallinen -nimisen henkilön, pienen yksityisyrittäjän, persoonassa. Näistä jutuista kahta esitettiin myös radiossa ja televisiossa. Pari otetta:
T. A. Vallisen vastaus kysyttäessä, mihin hänen yrityksensä hyvä menestys perustuu:
- Olen aina delegoinut tehtäviä ja pyrkinyt kehittämään alaisissani luovaa suonta. On ihanaa nähdä, kun ihminen ajattelee. Varsinkin jos hän tekee sen ensimmäistä kertaa elämässään.
Kommentti kulttuurikeskusteluun:
- Jumaliste, humanistit! Älkää piipittäkö, vaan näyttäkää kansalle, että kulttuuri on kivaa, kun makuun pääsee.
Savon Sanomissa Paavo Eerikäinen kirjoitti seuraavasti:
"Mantereen elämänfilosofiaa ilmentää T.A.Vallinen. ´Tavallinen´, jonka takana on Sampsa Mantere. Mutta Mantereen filosofia ei ole viisastelevaa lajia, jonkalaista huumorin varjolla usein tarjotaan. Ei, vaan siihen sisältyy myötämieli, empatia, kanssakulkijoita kohtaan. Hänellä on taito - harvinainen taito - osata yhdistää asia ja aate. Koko ajan asiaa ympäröi aatteellinen atmosfääri."
Voisiko Sampsa Mantereen elämäntyötäkään paljon paremmin kuvata?
