Jaan Tõnisson oli virolainen valtiomies ja Eestin osuustoimintaliikkeen pioneeri.

Viro olikin ennen sotia noussut Suomen tapaan poikkeuksellisen vahvaksi ja monipuoliseksi osuustoimintamaaksi, jonka kuitenkin vuonna 1940 valtaan nousseet kommunistit jyräsivät perusteellisesti.
Aidot osuustoimintajohtajat vangittiin ja osuuskuntien omaisuus, etenkin paras konekanta, ryöstettiin sumeilematta Neuvostoliittoon, kuten esimerkiksi Suomen Osuustoimintalehti 1/1944 raportoi. Viron Osuuskassat, maan itsenäisen osuustoimintaliikkeen vahva selkäranka, kiellettiin kokonaan.

Omat pettivät Viron kansan

Viron ensimmäisen tasavallan loppuessa Jaan Tõnisson ei taipunut kommunistien komentoon, vaikka maan presidentti, oikeistolainen diktaattori Konstantin Päts ja maan puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidoner taipuivat, jopa itse aktiivisesti ja laskelmoiden hakeutuivat Neuvostoliiton ”suojeluun” synkkinä vuosina 1939-40, mikäli on luottaminen professori Martti Turtolan julkaisemiin kahteen kirjaan. Niistä ensimmäinen, kuusi vuotta sitten ilmestynyt, käsitteli Konstantin Pätsiä ja toinen, tänä keväänä ilmestynyt, kenraali Johan Laidoneria.
Ne kaksi johtajaa, joiden tehtävänä olisi voinut kuvitella olevan yrittää pelastaa maa, eivät sitä tehneet, vaan juuri he liittoutuivat Neuvostoliiton diktaattori J. V. Stalinin edustajien kanssa. Viron kansalta ei koskaan kysytty mitään todellisista vaihtoehdoista. Ne ehdokkaat, jotka eivät olleet kommunisteja, suljettiin ensin vaaleista 1940, ja vangittiin pian myöhemmin.
Jaan Tõnissonille, joka tukijoineen yritti lähteä vaaleihin kommunistien kilpailijaksi, kävi juuri niin lohduttomasti.
Turtolan kirjat ovat olleet kuuma kysymys Virossa, ja Turtola itse myöntää jopa provosoineensa virolaisia keskusteluun omasta vaikeasta historiastaan. Hän sanoo STT:n haastattelussa kokeneensa niin, että Viron kansa oli vuosina 1939-1940 historian ”uhri, jolla oli huonot johtajat”.

Varoittava esimerkki

Viron sukulaiskansan esimerkki on monille suomalaisille läheinen. Vähältä piti, etteikö myös Suomi olisi 1940-luvulla maailman myrskyissä kokenut samaa kovaa kohtaloa.
Meillä oli kuitenkin onneksi hyvät ja viisaat johtajat. Ja suurempana maana voimamme nipin napin riittivät taistella itsenäisyys säilyttäen, mutta siinäkin myöhemmin sodan hävinneen natsi-Saksan apua kipeästi sodan ratkaisevissa vaiheissa tarviten. Sodan jälkeen presidentti Risto Ryti ja ministeri Väinö Tanner jouduttiin tuomitsemaan vankilaan ”sotasyyllisinä”, vaikka he todellisuudessa toimivatkin tarmolla tasavallan pelastamiseksi.
Itse asiassa Suomen itsenäisyyden turvaaminen ei vielä sodan tuloksena ollut lainkaan turvattu, vaan epävakaa tilanne jatkui presidentti Urho Kekkosen presidenttiaikaan asti.
Oikeastaan vasta Porkkalan palautus Neuvostoliitolta Suomelle 1956 poisti pistoolin Suomi-neidon ohimolta. Porkkalan järeillä aseilla ja voimilla kun olisi helposti voinut hävittää kaikki Helsingin tärkeimmät kohteet, J. K. Paasikiven isännöimä presidentinlinna mukaan lukien.
Ilmeisesti myös Suomen geopoliittinen asema oli hieman turvallisempi kuin Viron, jonka yli sota pyyhki moneen kertaan. Ensin Viron miehittivät neuvostoliittolaiset, sitten saksalaiset ja jälleen uudelleen puna-armeija. Eestin kohtalo muistuttaa Petsamon kohtaloa. Se oli kartalla maamme toinen käsivarsi, jonka Suomi-neito sodissa menetti.

Yhtenäisen kansan ajatus

Juuri osuustoiminnan jatkuva vahvistuminen sotia edeltävinä vuosikymmeninä antoi Suomen kansalle vahvasti sekä aineellista että henkistä ja sosiaalista selkärankaa kestää historian koettelemukset, etenkin talvi- ja jatkosodat sekä Lapin sodan.
Yhtenäisen kansan ajatus sisältyi juuri suomalaisen osuustoimintaliikkeen ensimmäiseen ideaan ja strategiaan Hannes Gebhardin ja Mikael Soinisen Hattulan Lehijärven keskusteluista lähtien. Ne keskustelut käytiin jo helmikuussa 1899, Venäjän keisarin yksipuolisesti Suomelle antaman manifestin varjossa.
Osuustoiminnan käytännön vaikutus näkyi suoraan myös keskeisten henkilöiden, kuten J. K. Paasikiven ja Väinö Tannerin lisäksi myös esimerkiksi presidentti Kyösti Kallion kautta; hänkin oli osuustoimintaliikkeen koulimia ja osin nostamia keskeisimpiä vaikuttajia. Paasikivi muuten oli Pellervo-Seuran sihteerinä Suomen ensimmäisen eli vuoden 1901 osuustoimintalain käsikirjoittaja.
Pellervolaisen osuustoiminnan aatteen ytimeen kuuluva yhtenäisen kansan ajatus kantoi siis yllättävän pitkälle, 1800-luvun lopulta ainakin yli sota-aikojen. Se loi tärkeää motivaatiota niin tavallisille rivimiehille ja -naisille kuin kansakunnan johtajille vaikeuksien läpi taisteltaessa. Tämä on se puoli tapahtumista, jonka Väinö Linna muuten hyvin vaikuttavissa ja taidokkaissa romaaneissaan jätti kuvaamatta. Hänellä ei liene ollut siihen tamperelaispoikana riittävää tuntumaa.
Pellervolaisuutta ei enää 1980-luvun puolivälin jälkeen ole mitenkään määritelty, joten käytän käsitettä vain historiallisessa mielessä. Liikkeen satavuotishistoriasta keskusteltaessa vuonna 1999 todettiin, että pellervolaisuudesta olisi pitänyt kehittää oma erillinen määritelmänsä jokaiselle vuosikymmenelle.
Osuustoiminta -lehdessä on sittemmin siirrytty puhumaan osuustoiminnallisuudesta, joka antaa ainakin tärkeimmille sektoreille paremmin vapauden tulkita asiaa aidosti omista lähtökohdistaan.
Yhtenäisen kansan ajatus ja siihen liittyvien tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ajaminen osuustoiminnan keinoin vaikuttajien ajattelun pohjalla kuitenkin edelleenkin jollakin tavalla vaikuttaa. Vaikutus ei ole läheskään niin vahva kuin oli liikkeen alkuvuosikymmeninä, mutta kokonaan toisenlainen on nykyinen toimintaympäristökin. Ilman toimintamalleja järkevää kokonaisuutta on kuitenkin vaikea hahmottaa, saati sitä seurata ja arvioida.

Unohdettu patriootti

Virossa lopputulos edelleen osin kiistanalaisista tapahtumista oli, että Neuvostoliitto miehitti maan yli 50 vuodeksi, ja johtokolmikon ainoa taipumaton ja todellinen patriootti eli Jaan Tõnisson murhattiin jossakin neuvostoliittolaisessa vankilassa joskus 1940-luvun alkuvuosina. Hänen kuolinvuosikaan ei ole tiedossa.
Kustantaja ehdotti professori Martti Turtolalle seuraavan kirjan aiheeksi juuri Jaan Tõnissonia, jolloin Viron kansan kohtalon trilogia olisi valmis, mutta Turtola kertoi STT:n haastattelussa 20.5.2008 vielä harkitsevansa asiaa, jaksaisiko sen vielä kirjoittaa.
Ainakin suomalainen osuustoimintaväki jää toiveikkaana odottelemaan Jaan Tõnissonin kirjan valmistumista toivottavasti lähivuosina.

Sankareita vai veijareita -sarjassa Kari Inkisen kirjoittama Jaan Tõnissonin tarina tällä kertaa!

Mauno-Markus Karjalainen

| Sivun alkuun | Lisäpalveluun |