Sankareita vai veijareita? Osa 38.
YRJÖ KALLINEN
– valistajamestari ja kävelevä paradoksi
Edistysmielisessä osuuskauppaliikkeessä pitkän ja vaikuttavan uran tehnyt Yrjö Kallinen (1886-1976) tunnetaan ehkä parhaiten ”onnentalouden” puhujamestarina.
Paitsi legendaarinen valistaja hän oli myös itseoppinut omaperäinen ajattelija, idän uskontojen ja filosofioiden syvällinen tuntija, puolustusministeriksi valittu pasifisti – ja hämmästyttävän paljon muuta.
TASAVALLAN TOISINAJATTELIJA.
Yrjö Kallinen tuli tunnetuksi nimenomaan aikansa suomalaisena toisinajattelijana. Hän oli sosialidemokraatti, joka vastusti puolueensa lähtemistä aseelliseen vallankumoukseen 1917-1918. Myöhemmin jatkosodan aikana hän kuului ns. rauhanoppositioon ja joutui sotien jälkeen puolustusministerinä toimiessaan törmäyskurssille SDP:n silloisen virallisen linjan kanssa.
Suomalaisessa osuustoimintaliikkeessä hän edusti työväenliikkeen osuuskauppoja vastaten niiden kansanvalistustyöstä. Railakas toisinajattelu näkyi ja kuului vahvasti myös suhteessa eri uskontoihin ja elämänfilosofiaan, missä suhteessa hän ehkä kaikkein selvimmin oli omaa aikaansa edellä. |
Yrjö Kallinen vietti elämänsä alkuvuosikymmenet synnyinkaupungissaan Oulussa. Hänen nahkuri-isänsä kuului työväenliikkeeseen, johon myös Yrjö nuorena liittyi.
Työnteon hän aloitti jo 13-vuotiaana ja pääsi kuusi vuotta vanhempana rautateiden vaihdemieheksi. Valtion rautateitä hän palveli eri tehtävissä kansalaissotaan 1918 saakka.
Koulusivistys Kallisella jäi kansakoulun suorittamiseen. Kotona kirjat olivat kuitenkin arvossaan. Niiden kautta tieteen ja syvällisen ajattelun maailma aukeni Yrjölle jo nuorena. Hän opiskeli englantia päästäkseen mukaan ”kehittyvän tiedon lähteille ja tuntemaan paremmin kaukaisen idän viisauksia”, joista kiinnostui varhain. Lukuharrastus loi tukevan pohjan Kallisen myöhemmälle toiminnalle monilla elämänalueilla.
Jo ennen kahtakymmentä ikävuottaan Kallinen oli omaksunut pasifismin, teosofian ja sosialistisen aatemaailman.
Rauhanmiehen kova koettelemus
Verinen kansalaissota oli Kallisen elämän dramaattisin vaihe. Oulun työväestön edustajana mutta nimenomaan aseellisen vallankumouksen vastustajana hän yritti neuvotellen estää sotatoimet Oulussa. Vilpittömät rauhanpyrkimykset kuitenkin lopulta epäonnistuivat.
”Autuaita ovat rauhanrakentajat, sillä heidän käy huonosti”, totesi Kallinen sarkastisesti myöhemmin.
Sodan jälkeen aseeseen tarttumatonta ja punakaartiin kuulumatonta Kallista odottivat oikeudenkäynnit, neljä kuolemantuomiota ja vankileirit. Armahdus kuitenkin vapautti hänet 1921.
Sotakokemus vaikutti ratkaisevasti Kallisen maailmankuvaan ja arvojärjestelmään. Se heitti hänen elämänkulkunsa kokonaan uusille urille. Vankilassa hän vannoi itselleen, että ”en enää ikinä tässä tai tulevassa maailmassa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä itse myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi”.
Kolmasosa elämästä osuustoiminnalle
Vapaudessa Kallisella oli edessään uuden elämänuran etsintä. Se löytyi edistysmielisestäosuuskauppaliikkeestä. Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa KK:ssa nähtiin valistustyön kehittäminen ja laajentaminen tärkeäksi tehtäväksi, ja niin Kallisesta tuli KK:n matkapuhuja 1924. Seuraavat 30 vuotta veivät hänet puhujamatkoille Suomen joka kolkkaan.
Kalliselle luvattiin loistavaa uraa edistysmielisessä osuuskauppaliikkeessä, mikäli hän vain uhraisi sille kaiken energiansa. Hän kuitenkin vastasi:
”Annan yhden kolmanneksen sielunvoimistani osuuskauppaliikkeelle, mutta kaksi kolmasosaa kuuluu ihmisyydelle ja itselleni. Harrastan edelleen kaikkia asioita maan ja taivaan väliltä niin kuin tähänkin asti. Mutta kolmanneksen annan reilusti ja siitä kahdesta kolmasosasta on suuri tuki kaikelle mitä annan osuuskauppaliikkeelle.”
Osuustoiminnan mukana Kallisen maailma laajeni. Se vei hänet erinomaisesti englannin taitoisena myös syvälle kansainväliseen osuustoimintaan.
Kallinen yleni KK:n valistusosaston päälliköksi 1927. Tehtävää hän hoiti aina vuoteen 1955 asti, jolloin jäi eläkkeelle. Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n keskuskomitean jäsen Kallinen oli 1947-1955.
Henkinen kasvu tärkeintä
Aluksi Yrjö Kallinen piti osuustoimintaa pikemminkin käytännön työnä kuin aatteellisena liikkeenä. Mutta perehdyttyään osuustoiminnan historiaan ja aatteellisiin lähtökohtiin hän kuitenkin innostui siitä koko henkensä hehkulla. Syvimmän vaikutuksen häneen tekivät aatteen läpitunkemat osuustoiminta-aktiivit.
Työssään Kallinen kehitti osuuskaupan valistustyön organisaatiota ja käytännön keinoja. Perinteisestä juhlien järjestämisestä sekä kirjojen ja lehtisten julkaisemisesta hän laajensi toimintaa tuomalla siihen uusia menetelmiä: elokuvia, gramofoneja, varjokuvakoneita jne. Hän ehdotti myös opintokerhotoiminnan soveltamista valistustyössä.
Kalliselle osuuskauppaliikkeen perimmäinen päämäärä oli taloudellisen kansanvallan toteutuminen. Sen saavuttaminen vaati ihmisiltä kuitenkin henkistä kasvua, jota viralliset koulutus- ja sivistystavoitteet eivät hänen mielestään tukeneet. Ne tähtäsivät pelkästään vallitsevien arvostusten ylläpitämiseen, eivät henkisen kasvun avulla tapahtuvaan muutokseen.
Leipätyönsä ohella Kallinen pyrki lisäämään tätä ihmisten henkistä kasvua toimimalla myös Työväen Sivistysliiton, kansalais- ja työväenopistojen, kansanopistojen ja monien muiden sivistys- ja valistusaatteiden edistäjänä ja niiden luottamustehtävissä. Työstään kansansivistyksen saralla Yrjö Kallinen sai opetusneuvoksen arvon 1957.
Sillanrakentaja idän ja lännen välillä
Perehdyttyään Intian filosofiaan jo 1900-luvun alussa Kallisesta tuli idän uskontojen sekä itämaisen ajattelun syvällinen ymmärtäjä ja tulkki. Kalliselle merkitsi eniten henki.
Zen-buddhismin lisäksi hän oli kiinnostunut teosofiasta, parapsykologiasta ja yleensäkin kaikista ”ihmisen mielekkäistä ja mielettömistä elämäntajuamistavoista”. Hän halusi tietää, ”miksi jonkun aivot ovat sellaisella sykkyrällä”. Tuntemistaan ihmisistä Kallinen arvosti ilmeisesti eniten intialaissyntyistä elämänfilosofi Krishnamurtia.
Kallinen ei kuitenkaan sitoutunut mihinkään oppiin tai uskontokuntaan. Hän ei halunnut esittää ajatteluaan minään järjestelmänä. Hän vierasti kaikkia valmiita ajatusrakennelmia – etenkin, jos ne pyrkivät olemaan aatteellisia ismejä ja haalimaan lisää kannattajia itselleen. Oppeja paljon tärkeämpää oli se, mitä ne saivat maailmassa todellisuudessa aikaan.
Kallinen oli sillanrakentaja erilaisten katsomusten ja ajattelutapojen välillä. Hän etsi niitä yhdistäviä piirteitä. Yhdistipä hän jopa toisiinsa intialaisen ajattelun tuntemuksensa ja osuustoiminnan periaatteet ja jopa sovelsi niitä yhdessä käytäntöön.
Onni löytyy yhteistoiminnasta
Elämäntapakriitikkona Kallinen oli selvästi omaa aikaansa edellä. Hän oli huolestunut tiedon pinnallistumisesta, elämän sisällyksettömyydestä, elintasokilvasta ja ihmisyydestä vieraantumisesta. Ne kaikki ovat ajankohtaisia teemoja tänäänkin.
Kallinen korosti, että ihmisessä viriävä tiedonhalu poistaa turhan ajanvietteen – hän puhuikin ajantappoteollisuudesta. Tiedonjano poisti myös ihmisten kovan tarpeen kilpailla, menestyä ja voittaa. Tiedonhalun tilassa ihmiset käyttävät aikaa oppimiseen ja siitä nauttimiseen, eikä suinkaan ajan tappamiseen.
Jopa kaunokirjallisuuden lukeminen oli Kallisesta ajan hukkaa. Kyse oli pohjimmiltaan ihmisten toisenlaisen elämänmuodon, ”onnentalouden”, löytämisestä ja sen rajattomien mahdollisuuksien tiedostamisesta.
Maailman muuttamisen avaimet olivat yksilöillä. Heidän oli ensin muututtava, mikäli haluttaisiin muuttaa maailmaa.
Muutoksen Kallinen näki omien henkisten kokemustensa perusteella jokseenkin yhtäkkisenä ”valaistumisena”, ”heräämisenä” tai ”vapautumisena”. Tapahtuma oli nopea, käsittämätön ja selittämätön, mutta vaikutukseltaan läpi elämän kestävä. Sitä ei voi opiskella tai opettaa, mutta sitä kohti ihminen saattaa kypsyä.
Kallinen julistaa yksilöiden yhteistoimintaa, mutta laumasieluisuus on hänelle kauhistus. Yhteistoiminta ei saa merkitä oman ajattelun kollektivisointia! Ihmisen on aina oltava ajattelunsa, päätöstensä ja toimintansa herra. Hänen mielestään itsenäisesti ajatteleva ihminen ei myöskään tee pahaa toisille.
Ihmisonni löytyy Kallisen mielestä yhteisyydestä, yhteiselosta ja yhteistoiminnasta. Ne vastaavat ihmisen syvintä luontoa ja olemusta.
Puhutun sanan voimaa
Kallinen kirjoitti satamäärin eri alojen artikkeleita, paljon myös osuustoiminnasta. Hänen kahdeksasta teoksestaan neljä käsittelee osuustoimintaa ja toiset neljä elämänfilosofisia kysymyksiä.
Yrjö Kallisen tärkein ja vaikuttavin ilmaisukeino oli kuitenkin puhe. Puhutulla sanalla ja keskustelemalla saatava kontakti oli hänestä kirjoitettua sanaa tärkeämpi. Monet pitävätkin häntä aikansa – ellei kautta aikain – suurimpana suomalaisena puhujana.
Myytti kertoo hänen selvinneen kansalaissodan teloituksestakin koskettavalla puheella.
Puhetaito oli Kalliselle luontaista. Hän myös kehitti sitä osuustoimintauransa aikana, jolloin piti tuhansia puheita mitä erilaisimmista aiheista. Puhetaidon opettajanakin hän toimi.
Kallisen puheet olivat sytyttäviä, valloittavia, paatoksellisia – ja vahvasti älyllisiä. Niistä ilmeni selvästi laaja tietopohja, jonka hän oli eri aloilta hankkinut.
Vielä lähes 80-vuotiaana hän totesi puhuneensa kuluneen kuukauden aikana jo yli 40 kertaa – ja kuukaudesta oli yhä kolmasosa jäljellä.
Kannustusta omille pojille
Toisen maailmansodan jälkeen Kallinen joutui mukaan politiikkaan, vaikka oli kansalaissodan rankkojen kokemustensa myötä vannonut nimenomaan pysyvänsä siitä erossa. Mutta ajan ilmapiiri suosi Kallisen kaltaisia ”synnittömiä” poliitikkoja, ja niin hänet valittiin SDP:n listoilta Satakunnasta eduskuntaan 1945. Edustajantyöstään hän kuitenkin luopui jo 1948. Puolueensa sisällä hän oli joutunut myös pahasti paitsioon.
Kallisen poliittinen ura huipentui 1946-1948, kun hän – sydänjuuriaan myöten pasifisti ja rauhanaatteen saarnaaja – toimi puolustusministerinä. Valinta oli neuvostosuhteiden sanelema.
Nimityksen jälkeen Suomen kenraalikunnan valtasi toivottomuuden tunne ja yleinen haluttomuus. Eikö sodan lopputuloksessa ollut jo tarpeeksi rangaistusta? Kallinen ei kuitenkaan nihkeästä tunnelmasta lannistunut. Hän kutsui kenraalit koolle ja piti heille komean isänmaallisen puheen. Sodassa osoitettu uskollisuus ja kestävyys saivat siinä täyden tunnustuksen. Puheensa lopuksi hän vielä huudahti bassollaan:
”Pää pystyyn, pojat!”
Ennakkoepäilyistä huolimatta Kallinen oli hyvä ministeri ja pidetty myös sotilaiden keskuudessa. Epämuodollinen tyyli kylläkin hämmensi. Upseereitakin hän tituleerasi tovereiksi.
Kallinen myös nautti työstään ja totesi oppineensa uuden näkökulman maanpuolustukseen sekä kunnioittamaan päteviä ammattisotilaita. Pasifistin luja vakaumus ei kuitenkaan järkkynyt. Kallisen aloittamana edelleen arvostettuna perinteenä järjestetään vuosittain puolustusministerin uudenvuoden vastaanotto.
Paradokseja ikä kaikki
Yrjö Kallinen sai eräältä englantilaiselta professorilta lisänimen ”kävelevä paradoksi”. Voi hyvin ymmärtää, mitä hän tarkoitti.
Kalliselle langetettiin neljästi kuolemantuomio, mutta hän eli liki 90-vuotiaaksi. Lähes neljä vuotta hän oli vankina valtiopetoksesta, jota hän ei ollut tehnyt.
Hän oli vakaumuksellinen pasifisti, joka valittiin puolustusministeriksi.
Hän oli myös teosofi ja Zen-buddhisti, joka kuitenkin kuului kirkkoon. Hän oli aatteenmies, joka halusi vapauttaa ihmiset aatteiden kahleista ja sosialisti, jota monet kapitalistit pitivät ystävänään.
Vaikka hän suoritti vain kansakoulun, hänestä tuli oppinut ja viisas kuin huippuprofessorista.
Itsevarmana ja mahtavanakin hän oli sisimmässään vaatimaton ja nöyrä. Ihailijoiden piirittämänäkin hän oli yksinäinen ja muista riippumaton ihminen.
Hän oli mammonaa ja titteleitä vastustava, hyvin toimeentuleva opetusneuvos. Samalla hän oli sitoutumattomuutta vaaliva aviomies.
Hän ei sylkenyt lasiin, vaikka osallistui AA-toimintaan. Kasvissyöjänäkin hänet nähtiin välillä lihakaupassa.
Eivätkä tässä olleet vielä kaikki vastakohtaisuudet...
Visusti kansakunnan muistissa
Yrjö Kallisen kuolemasta on kulunut jo 35 vuotta, mutta hänen monitahoinen persoonansa ei ole päässyt unohtumaan. Suomalaisten muistiin hän on jäänyt etenkin rauhanmiehenä ja legendaarisena puhujana.
Ajankohtaisena häntä ovat pitäneet monet kirjat, artikkelit, tutkimukset, näyttelyt sekä radio- ja tv-ohjelmat. 1995 tuli ensi-iltaan näytelmä ”Yrjö Kallisen valaistuminen”, joka veti katsomon jatkuvasti täyteen ja sai huomattavaa julkisuutta. Tuorein kolmesta Kallis-elämäkerrasta ilmestyi tänä keväänä (ks. s 46).
Osuuskauppaliikkeessä Kallisen vaikutus oli selvästi syvempi ja mielipiteiden painoarvo merkittävästi suurempi kuin hänen muodollisesta asemastaan KK:n valistusosaston päällikkönä voisi arvella.
Kun kysymys oli osuustoiminnan ja osuuskauppaliikkeen tavoitteista ja periaatteista, häntä ehdottomasti kuunneltiin – tarkalla korvalla.
Yrjö Kallisen kummallinen elämä, elämäkertoja »
Kari Inkinen
Seuraavassa numerossa kerromme puolestaan Pellervo-Seuran ensimmäisen johtokunnan vaikuttajista eli Hannes Gebhardin tukijoista. Lehti ilmestyy 31.8.2011.
|
