Juho Torvelainen
Matkamies maan - ja maailman
Juho Torvelaisella jos kenellä oli monivaiheinen elämä ja elämänura. Välillä häntä voi hyvällä syyllä pitää sankarina, välillä veijarina.
Juho Torvelainen |
Hän toimi mm. sotilaana, kansakoulunopettajana, lehtimiehenä, opistonjohtajana, kaukomatkailijana ja kirjailijana. Osuustoimintaväki muistaa hänet erityisesti siitä uraauurtavasta työstä, jonka hän osuustoimintaliikkeen yhtenäisinä alkuvuosina teki Pellervo-Seuran neuvojana ja liikkeen perustan rakentajana.
Ihmiselon suurta draamaa oli, että tämän erityisen lahjakkaan ja toimeliaan miehen elämän monivaiheisuuteen vaikutti suurelta osin henkilökohtainen ongelma.
Juho Torvelainen (1868-1929) oli kotoisin Viipurin maalaiskunnasta, missä hänen äitinsä työskenteli palvelijattarena. Lyseon jälkeen ja upseerikurssilta 1889 vänrikiksi valmistuttuaan hän jatkoi sotilaana. Tsaarin upseerikunnassa varsin yleinen väkijuomien viljely vei hänet kuitenkin Huvituksen alkoholistiparantolaan Yläneelle.
Huvituksen herrapotilaita vieraili usein Keihäskosken Rekolan talossa. Siellä Torvelainen tutustui Kustaa Rekolan sisareen ja rakkaus roihahti. Kun Torvelainen sitten oli ollut pari vuotta täysin raitis, uskaltautui Amalia Rekola menemään vihille "tämän hauskannäköisen, sivistyneen ja vilkkaan viipurilaispojan" kanssa.
Gebhard ratkaisi uran suunnan
Vaimonsa toivomuksesta Torvelainen jätti upseerin virkansa. Hänestä tuli kansakoulunopettaja Mathildedaliin, Perniön pitäjään. Siellä hän sai käsiinsä Hannes Gebhardin 1899 julkaiseman teoksen Maanviljelijäin yhteistoiminnasta ulkomailla. Suomi oli vielä silloin hyvin maatalousvaltainen maa – ja Gebhardin teos merkitsi uuden kehitysvaiheen alkamista.
Teos vaikutti Torvelaiseen niin syvästi, että hänestä tuli antaumuksellinen osuustoimintamies. Hän ryhtyi puuhamieheksi paikkakunnan viljelijöiden yhteistoiminta-asioissa, lähinnä maamiesseurojen yhteisostojen järjestämisessä.
Näin hän joutui lähemmin tekemisiin myös itse Gebhardin kanssa. Se ratkaisi hänen elämänsä sisällön lähimpien vuosien ajaksi.
Pellervon hyvänä tonttuna
Jo kesällä 1900 Torvelainen oli Pellervo-Seurassa apuna ja keräsi sille jäseniä. "Torvelainen on mainio mies. Eipä hätää kun on sellaisia", Hedvig Gebhard kirjoitti Hannekselle.
Lokakuussa 1900 Torvelaisesta tulikin sitten Pellervon toinen vakituinen konsulentti eli neuvoja Viktor Fagerströmin aisapariksi. Tehtävää riitti osuustoiminnan nopeasti kasvavalla työsaralla enemmän kuin miehiä. Mutta vuoden 1903 alussa neuvojia oli jo kuusi.
Pellervon neuvojien työ käsitti monipuolisesti osuustoiminta-aatteen julistamista ja asian tunnetuksi tekemistä erityisesti maaseutuväestölle. Myös aloittelevan järjestön tuloja tuli pyrkiä kasvattamaan.
Maksavien jäsenten kokoaminen olikin tärkeää. Seuran rahavarat kun olivat niukat sen tehtävien laajuuteen ja vaatimuksiin nähden. Kirjeessään Torvelaiselle Hannes Gebhard totesi:
"...minun alkuperäinen ajatukseni oli, että meidän matkustavat neuvojamme olisivat ei ainoastaan yleisön opettajia, vaan Pellervon hyviä tonttuja, jotka kantaisivat sille niin kuin omaan kotiinsa kaikkea, mitä he asialle eduksi näkisivät: tietoja maaseudulta, asiamiehiä, jäseniä, ilmoituksia, tilauksia jne."
Helppoa neuvojien työ ja osuustoiminnan edistäminen ei aina ollut, varsinkaan aivan alkuvuosina.
Vaihteleva vastaanotto
Ensimmäisen "virallisen" neuvontamatkansa Torvelainen teki Viipurin läänin Uudellekirkolle. Siellä talonpojat "vesissä suin kuuntelivat puhetta osuuskassoista". Esityksen jälkeen kuului yleisöstä huudahdus: "Vot miehet, a siin kassas on sit sellane laitos, jota myö iha vissii tarvitaa!"
Etelä-Pohjanmaalla puolestaan eräs herännäinen viljelijä totesi, ettei kristitty tarvitse muita valistuslähteitä kuin Raamatun, Herättäjä-lehden ja Pellervo-lehden.
Myötäsukaan ja innostukseen ei kuitenkaan voinut tuudittautua. Oli myös epäluuloa ja kyräilyä. Viljelijöiden varovaisuus ja vanhoillisuus oli ensin voitettava. Kuluttajienkin heräävää osuustoimintaintoa piti ohjata kestäville raiteille.
Pellervon työn motiiveistakin oli ennakkoluuloja. Arveltiin esimerkiksi, ettei sen johtokunta koko asiaa puuhaisi, ellei heille itselleen heruisi siitä provisioita. Koko liike saatettiin myös leimata sosialismiksi, vaikka sen johtohenkilöt olivat silloin paljolti vanhasuomalaisia.
Epäiltiinpä Torvelaista jopa separaattorikauppiaaksi, joita hänen sanoin "kierteli kuin kiljuvia jalopeuroja, etsien innokkaasti, kenen kukkaron saisivat niellyksi, pettäen herkkäuskoisia lehmänomistajia missä vain taisivat". Tai sitten "Singerin koneiden tyrkyttelijäksi".
"Matka-Jussi" teki jättiurakan
Mutta ennakkoluulot olivat hälventämistä ja epäluulot voittamista varten. Tuloksena näistä alkuvuosien ponnistuksista oli osuustoiminnan käynnistynyt voittokulku halki koko Suomen.
Torvelaisen osana oli jatkuva puhujana esiintyminen ja matkoilla olo. Hän ennätti saarnata osuustoiminnasta maan kaikissa kolkissa ja perustaa lukemattomia osuusmeijereitä, -kassoja ja -kauppoja sekä maamiesseuroja. Samalla hän myi Pellervon kirjasia, keräsi seuralle jäseniä sekä hankki tilaajia ja ilmoituksia Pellervo-lehdelle.
Perusosuuskuntien lisäksi Torvelainen teki suuriarvoista työtä keskusliikkeiden, Hankkijan, SOK:n, Valion ja Osuuskassojen Keskuslainarahaston, perustamisessa.
Helmikuussa 1905 Torvelainen jätti kuluttavan ja alituista matkustamista vaatineen työnsä. Tuttavapiirissään hän oli jo ehtinyt saada liikanimen "Matka-Jussi".
Väinö Tannerin pomona
Jo Pellervon aikoina Torvelainen kirjoitteli ahkerasti sekä päivälehtiin että osuustoimintajulkaisuihin.
Pellervon jälkeen hän siirtyi päätoimittajaksi suomenmielisten radikaalien ylioppilaiden Raataja-lehteen ja maaliskuussa 1905 samaan tehtävään suomalaisen puolueen Viipuri-lehteen. Sen toimittajakuntaan liittyi myös Suomen osuustoiminnan toiseksi keskushahmoksi noussut Väinö Tanner, Torvelaisen vanha ystävä.
Väinö Tanner oli Turun Vähäväkisten Osuusliikkeen kaupanhoitajan paikan jätettyään Torvelaisen päätoimittamassa lehdessä toista vuotta. Tannerista kehittyi myöhemmin Hannes Gebhardin kova kilpailija suomalaisen osuustoiminnan suunnan määrittelyssä (OT 1/11). Seuraavalla vuosikymmenellä kansalaissodan alla osuustoimintaliike sitten hajosi pellervolaiseen ja edistysmieliseen suuntaukseen.
Pellervolaiset painottivat kansanliikkeen poliittista puolueettomuutta ja edistysmieliset katsoivat osuustoiminnan kuuluvan osaksi poliittista työväenliikettä. Gebhardin työn painopiste oli maaseudun kehittymättömien elinolojen parantamisessa. Tannerin toiminnan painopiste oli puolestaan kaupunkilaisten kuluttajien etujen ajamisessa.
Viipurin huvielämä imaisi Juho Torvelaisen jälleen pyörteisiinsä, ja hänen oli jo keväällä 1906 luovuttava toimestaan.
Hän muutti perheineen Loimaalle maaseudun rauhaan. Sieltä hän kirjoitteli erinäisiin suomalaisen puolueen lehtiin ja hoiti puutarhaansa. Pessimistisesti hän nimitti mökkiään "Hautalaksi". Rouva kuitenkin oli tulevaisuudesta optimistisempi ja halusi kutsua taloa vain "Unholaksi".
Pätkäpesti Pohjanmaalle
Uusi nousu alkoi vuoden 1906 lopulla, kun Torvelainen valittiin Haapavedelle Keski-Pohjanmaan kansanopiston – nykyisen Haapaveden Opiston – johtajaksi. Suositukset tehtävään hän sai Hannes Gebhardilta.
Heti toimikautensa alussa Torvelainen perusti Haapaveden kansanopistolaisliiton. Sen tehtäväksi tuli pitää yhteyttä eri oppilassukupolvien välillä sekä tukea varattomia oppilaita ja itse opistoa.
Mutta lyhyeksi jäi lopulta opistonjohtajankin ura. Torvelainen jätti toimensa jo 1909.
Kaukomaat kutsuivat
Juho Torvelaisen myöhemmät vaiheet olivat sitten seikkailuja täynnä. Hän matkusteli eri tehtävissä ympäri maailmaa, eikä malttanut asettua minnekään pysyvästi.
Syksyllä 1917 Torvelainen matkusti erään tuontiliikkeen palveluksessa Suomen senaatin valtuuttamana hankkimaan viljaa Kaukoidästä. Näin toivottiin helpotusta maan elintarvikepulaan. Hankintayritykset kuitenkin epäonnistuivat, ja matkan varsinainen tarkoitus jäi toteutumatta.
Kun Torvelainen joutui olemaan pitkät ajat Kaukoidässä, halusi hän käyttää voimiaan nyt toisiinkin tehtäviin: Itsenäistyneen Suomen tunnetuksi tekemiseen ja Itä-Aasian kauppa- ja teollisuusolojen tutkimiseen tulevia kauppasuhteita ajatellen. Tällaisessa maaperänmuokkaustyössä hän teki laajoja matkoja Japanissa.
Lisäksi Torvelainen matkusti Ruotsin Punaisen Ristin tehtävissä Kaukoidän kuohuvalla venäläisalueella ja pelasti joukon Kaukoitään juuttuneita suomalaisia.
Matka kesti kokonaista kaksi vuotta. Sen aikana hän tutustui Venäjän kaukoidän, Mantsurian, Kiinan, Korean ja Japanin elämään ja nähtävyyksiin – usein myös alueen huomattaviin vaikuttajiin.
Aito kansanpuhuja
Pellervon neuvojana Torvelaisen tehtävä oli vaikuttaa juuri puhumalla. Ja siinä hän loisti elementissään. Puhujalavallakin hän eli kuin olisi tarinoinut hauskassa toveripiirissä, kuten Väinö Tanner puhujaa myöhemmin luonnehti. Vaivattomat ja lennokkaat esitykset oli maustettu sopivilla esimerkeillä, vertauksilla ja mojovilla sukkeluuksilla.
Tosin hän usein toisti itseään, mutta se ei tietenkään häirinnyt, jos sattui vain kerran häntä kuulemaan. Hän oli aikansa etevimpiä kansanpuhujia. Torvelaisen voittanutta ainakin huumorissa oli vaikea löytää, mikä on Osuustoiminta-lehden palstoillakin tullut viime vuosinakin esille.
Erityinen taidonnäyte oli Torvelaisen esiintyminen Pellervon edustajana Suomen Työväenpuolueen yleisessä edustajakokouksessa Forssassa 1903. Ansiokkaasti hän puolusti osuustoimintaliikkeen puolueettomuutta ja Hannes Gebhardin kokoukseen lähettämää alustusta "Miten voitaisiin saada osuustoiminta Suomessa koko maata ja köyhälistöä käsittäväksi" sosialistien suurpuhujien hyökkäyksiä vastaan.
Tannerin mukaan Torvelainen pärjäsi tässäkin väittelyssä hyvin. Hän sai vahvaa tukea myös porilaiselta suutari Eetu Salinilta.
Kirjoittaminen kuin toinen luonto
Kirjoittaminen kävi Juho Torvelaiselta yhtä keveästi kuin puhekin. Esitystapa oli samalla lailla leveästi maalailevaa sekä helposti ymmärrettävää ja sulateltavaa.
Lehtikirjoitusten ohella häneltä ilmestyi useita kirjoja. Hän mm. kirjoitti matkakokemuksistaan ja julkaisi vuonna 1910 osuustoiminnan oppaan.
Teoksessaan Kansantaloutta rahvaalle (1908) hän valaisee osuuskunnan luonnetta mm. seuraavasti:
 "Raha on siis se, joka osakeyhtiössä hallitsee ja osakkaiden sydämet vallitsee. Kokonaan toinen on osuuskunnan laita."
"Ihminen on siis se, joka osuuskuntaa hallitsee ja yhteistunne, joka jäsenten sydämet vallitsee."
"Osuuskunta saakin aikaan sen muutoksen, jota (sveitsiläinen taloustieteilijä ja historioitsija) Simonde de Sismondi ajaa takaa huudahtaessaan: ‘Kuinka – onko rikkaus kaikki, ihmiset eivät mitään?!’"
Aatteen kylvöstä kasvoi vankka laiho
Juho Torvelainen ei ollut harmaaseen muottiin valettu. Hänellä oli karjalaisen vilkas, jopa räiskähtelevä luonne. Värikäs persoona ja eloisa mielikuvitus yhdistettynä harvinaiseen puhetaitoon ja kirjalliseen taitoon tekivät hänestä ihanteellisen innostuttajan ja osuustoiminta-aatteen apostolin.
Vilkkaudessaan hän oli kuitenkin myös herkkä ja kaikkea hyvää tarkoittava. Hänen sydäntään lähellä olivat ennen kaikkea vähävaraisten asiat ja kansanvalistus.
Torvelainen teki 1900-1905 suurtyön, kun hän Pellervon palveluksessa juurrutti alkuaskeleitaan ottavaa osuustoimintaliikettä Suomeen. Hän oli maan osuustoiminnan ensimmäisiä todellisia tienraivaajia.
Mutta myöhemmin ailahtelevuus, levoton veri ja ajoittainen liiallinen alkoholinkäyttö merkitsivät kuitenkin harhailemista alalta toiselle. Kun Torvelainen kuoli 1929, 60-vuotiaana, kanslianeuvos Niilo Liakka kuvaili muistokirjoituksessaan Suomen
Osuustoimintalehdessä:
"Hänen virittämänsä innostus ei ole jäänyt vain tilapäisiksi kuohahduksiksi. Siitä kylvöstä on vähitellen versonut vankka laiho. Suuri määrä elinvoimaisia maamiesseuroja ja moninaisia osuuskuntia tunnustaa Torvelaisen syntysanojensa lausujaksi. Ja ne osuustoiminnalliset suurliikkeet, joiden kuva kangasti hämäränä Torvelaisen mielessä konsulenttikautenansa kannustaen häntä puuhaan ja ponnistuksiin, säilyttävät hänen muistoansa. Osuustoiminnan uranuurtajana Torvelaista muistellaan kauan työtä jatkavien miespolvien keskuudessa."
Vielä viime vuosikymmeninäkin on ilmestynyt osuustoimintayritysten historioita, joissa Juho Torvelainen edelleen mainitaan.
Kari Inkinen
Seuraavassa numerossa elokuun lopussa kerrommekin Niilo Liakasta osuustoimintamiehenä. Loppuvuodesta keskitymme 45-osaiseksi kasvaneen sarjan yhteenvedon tekemiseen kansainvälisen osuustoimintaliikkeen ja osuustoiminta-ajattelun historiasta."
|
