Itävaltalaisen Karl Rennerin (1870-1950) värikästä elämäntarinaa on verrattu kertomukseen köyhästä paimenpojasta, joka oli niin lahjakas ja ahkera, että hänestä lopulta tuli kuninkaiden vertainen. Poikkeuksellisen vaatimattomista lähtökohdista Renner nousi sekä osuustoimintaliikkeen että kotimaansa valtiollisen toiminnan huipulle.
Jopa Itävallan valtakunnankanslerina ja myöhemmin liittopresidenttinä hän tunsi nimenomaan osuustoiminnan asian itselleen läheisimmäksi, sydämen syrjimmäiseksi. Renner ajoi samanaikaisesti ja pitkäjänteisesti niin kuluttaja- kuin tuottajaosuustoiminnan asiaa sekä käytännössä että teoriassa.

ITÄVALTALAINEN PATRIOOTTI. Karl Rennerin elämäntarina muistuttaa osuustoimintaliikkeen monen vaikuttavimman pioneerin kohtaloita. Liittymäkohtia löytyy mm. Suomen Hannes Gebhardiin, Hollannin G.J.D.C. Goedhartiin (OT 2/07) ja Japanin Toyohiko Kagawaan (OT 4/07). He kaikki mm. ymmärsivät osuustoimintaliikkeen suurena, ajattomana ja rajattomana kokonaisuutena ja sitä sellaisena vahvasti käytännössä myös kehittivät.

Karl Renner syntyi nuorimpana peräti 17-lapsiseen saksankieliseen viininviljelijäperheeseen Määrissä, nykyisessä Tsekin tasavallassa. Köyhyys ja puute tulivat hänelle tutuiksi jo lapsena. Lasten suuri määrä, maatalouden paha kriisi ja koronkiskonta johtivat lapsuudenkodin pakkomyyntiin ja perheen hajoamiseen.
Suuria uhrauksia tehden vanhemmat kuitenkin lähettivät lahjakkaan Karl-poikansa oppikouluun. Sen jälkeen seurasivat lakiopinnot Wienin yliopistossa, aina tohtoriksi asti. Opintonsa Renner rahoitti itse avustamalla heikompia opiskelijoita ja tekemällä tilapäistöitä.
Nuorena tohtorina hänestä tuli 1896 assistentti parlamentin kirjastoon Wienissä. Virkansa hän jätti vuonna 1932 ylikirjastonhoitajana.
1895 Renner oli perustamassa kansainvälistä Naturfreunde-liikettä (Luonnonystävät), jolla on nykyisin maailmanlaajuisesti yli 500 000 jäsentä.

Tasavallan luotettu isähahmo

1907 Renner valittiin sosialidemokraattina Itävallan parlamenttiin. Hänestä tuli pian puolueensa maltillisen vähemmistön eli oikeistosiiven johtaja.
Ensimmäisen maailmansodan lopussa poliittinen ura oli nostanut Rennerin jo valtiomiesten joukkoon. Hän kuului niihin, jotka hävityn sodan ja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian hajoamisen jälkeen muodostivat Itävallasta tasavallan.
Vuosina 1918-20 Renner toimi Itävallan valtakunnankanslerina ja joutui tuolloin ohjaamaan maataan monien vaikeiden vaiheiden läpi. Hän mm. allekirjoitti 1919 Saint-Germainin sopimuksen, jossa Itävalta hyväksyi sille asetetut tiukat rauhanehdot ja jolla entinen keisarikunnan alue hajotettiin lukuisiin valtioihin.
1920-34 Renner oli Itävallan kaksikamarisen parlamentin alahuoneen eli kansallisneuvoston jäsen, joista 1931-34 sen puhemies. Viimeksi mainittuna vuonna hänen oli vetäydyttävä julkisista tehtävistään autoritaarisen Engelbert Dollfussin hallituksen noustua valtaan ja syrjäytettyä parlamentin.
Toisen maailmansodan ja natsivallan jälkeen Renner palasi valtiollisen elämän huipulle ja toimi 1945-50, kuolemaansa saakka, Itävallan liittopresidenttinä. Hänen keskeinen roolinsa tasavallan rakentajana etenkin sotien jälkeisinä vaikeina murrosaikoina toi hänelle aseman tasavallan isähahmona.

Hallitsi osuustoiminnan teoriassa ja käytännössä

Jo nuorena assistenttina Renner osoitti suurta kiinnostusta osuustoimintaan. Parlamenttiin valintansa jälkeenkin hän omistautui osuustoimintaliikkeelle, sillä hän piti sitä erityisen tärkeänä osana ”sosialistista kolminaisuutta” (osuuskunnat, ammattiyhdistykset, sivistystyö). Parlamentissa Rennerillä oli erinomainen tilaisuus perehtyä osuustoiminnan eri alojen oikeudelliseen asemaan ja paneutua osuustoimintaa koskevan lainsäädännön parantamiseen.
Renner edisti väsymättömän aktiivisesti osuustoiminnan asiaa, ei ainoastaan osuustoiminta-aatetta ja -ideologiaa tuntevana eturivin teoreetikkona ja propagandistina, vaan myös käytännön toimijana. Hänen panoksensa loi monella tavoin perustan osuustoiminnan merkityksen kasvulle Itävallan kansantaloudessa.
Rennerillä oli Itävallan osuustoimintaliikkeessä johtava rooli jo vuodesta 1910. Tuolloin hän julkaisi teoksen Maatalousosuustoiminta ja kuluttajaosuuskunnat, yhden lukuisista osuustoimintaa ja muita yhteiskunnallisia aiheita käsittelevistä teoksistaan ja kirjoituksistaan. Renner tunnetaan mm. eräänä oikeussosiologian perustajista.
Renner valittiin 1911 Itävallan kuluttajaosuuskuntien keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi ja osuustukkukaupan (GöC) hallituksen jäseneksi, myöhemmin senkin puheenjohtajaksi. Vuodesta 1913 hän oli Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n keskuskomitean jäsen.
Kuitenkin myös kaikista näistä tehtävistä Renner joutui luopumaan vuonna 1934 poliittisen diktatuurin otettua Itävallan otteeseensa.
Vapauttaakseen kuluttajaosuuskunnat riippuvuudesta suuriin liikepankkeihin Renner perusti niitä varten vuonna 1912 luottoyhdistyksen, josta vuosikymmen myöhemmin tuli Työväenpankki (Arbeiterbank). Sen pääomistajia olivat ammattiyhdistykset ja osuustukkukauppa GöC. Vuosi 1934 koitui pakolliseksi päätepisteeksi senkin toiminnalle. Sodan jälkeen pankki kuitenkin perustettiin uudelleen. Se otti nimen Työ- ja talouspankki (Bank für Arbeit und Wirtschaft, BAWAG) ja toimii yhä tänäkin päivänä.
Aktiivisena ja yritteliäänä osuustoimintamiehenä Renner ei pitänyt mitään tehtävää osuustoiminnan palveluksessa liian vähäpätöisenä tai liikaa työtä vaativana. Vuoden 1910 tienoilla Gloggnitzin kaupunki yllättäen pyörsi lupauksensa luotosta Rennerin perustamalle asunto-osuuskunnalle, joka juuri oli saanut rakennettua kerrostalon perustukset valmiiksi. Renner saapui itse paikalle ja kiersi rahalaitoksesta toiseen, kunnes tarvittava luotto oli saatu kasaan. Näin 75 perhettä saattoi muuttaa uusiin osuuskunta-asuntoihinsa jo seuraavana vuonna.

Paras ratkaisu kaikkialla

Renner ei halunnut lykätä ponnisteluja köyhimpien kansanosien elinolojen parantamiseksi kunnes joku luvattu onnen aikakausi vihdoin koittaisi. Kaikkien koko sydämestään ihmiskunnan sosiaaliseen edistykseen uskovien velvollisuus oli aloittaa työnsä välittömästi ja niillä käytännön keinoilla, joita kulloinkin oli käytettävissä. Tärkein niistä oli osuustoiminta.
Tämän mukaisesti Renner ei myöskään rajoittanut kiinnostustaan pelkästään kuluttajaosuustoimintaan. Hän oli koko osuustoimintaliikkeen ja kaikkien sen toimialojen ystävä ja edistäjä. Osuustoimintaa hän piti tärkeimpänä keinona esimerkiksi Itävallan maatalousongelmien ratkaisussa.
Rennerille osuustoiminta merkitsi aina vapaata ja vapaaehtoista oma-avun organisointia, joka itsessään läpäisee ja muuttaa koko yhteiskunnan. Se ei ollut useiden afrikkalaisten maiden tapaan valtiovallan apuväline tai työkalu - eikä alistanut taloudellisten toimintojensa hallintaa poliittiselle vallalle:
”Valtion väliintulo, hallituksen pakkotoimet ja talouden suuntaaminen poliittisella käskyvallalla saattavat tuottaa ehdottomia etuja joidenkin monopolien tapauksessa, mutta normaalin tarjonnan oloissa on ihmisten monien päivittäisten tarpeiden tyydyttämisessä paraskin virallinen koneisto riittämätön.”
Renner uskoi palavasti osuustoimintaan nimenomaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden esitaistelijana ja taloudellisen kehityksen päävälineenä. Hänen mielestään osuustoimintaliike pystyi löytämään keinot elintason nostamiseen kaikissa poliittisissa ja taloudellisissa järjestelmissä, joissa se vain saattoi saada riittävän vapauden toimia ja laajentua:
”Kapitalismi ei pysty korjaamaan itseään millään aikavälillä. Se tuottaa talouteen aina pitkiä heilahteluja, mikä merkitsee ajoittaisia kärsimyksiä koko ihmiskunnalle. Näiden toistaan seuraavien kriisien rautaisesta kiertokulusta on vain yksi pakokeino: talouden osuustoiminnallinen organisointi.”

Ulkonäkö petti pahasti

Itävallan natsihallinnon ajan 1938-1945 Renner vietti kotiarestissa - joskin varsin väljässä - Gloggnitzin kaupungissa. Hän keskittyi tuolloin paljolti tieteelliseen ja kirjalliseen työhön, johon oli paneutunut jo joutuessaan syrjäytetyksi eri tehtävistään 1934. Suoranaista kohtalon ivaa on, että pommi tuhosi monet tämän rauhan miehen käsikirjoituksista.
Kun puna-armeija eteni toukokuussa 1945 Gloggnitziin, marssi Renner miehittäjien päämajaan ja alkoi esitellä kehittelemiään ajatuksia asukkaiden suojelemisesta ja normaaliin elämään palaamisesta. Neuvostojoukkojen komentaja tunnisti Rennerin ja kertoi hänestä ylöspäin marsalkka Ivan Konjeville. Tämä puolestaan, lukuisten Moskovaan tehtyjen puhelinsoittojen jälkeen, nimitti Rennerin Itävallan väliaikaishallituksen johtoon.
Vain viisi päivää miehittäjien puheille menon jälkeen Renner oli jo Itävallan johdossa. Myöhemmin myös länsiliittoutuneet hyväksyivät Rennerin hallituksen.
Rennerin nimityksen taustalla ei ollut minkäänlainen neuvostoliittolaisten tuntema myötätunto. Renner oli maltillinen sosialidemokraatti, antikommunisti ja maineeltaan neuvostovastainen. Ajatuksena oli, että tämä ystävällinen vanha herrasmies, jolla oli rakastettava hymy ja patriarkan valkoinen parta, olisi helposti uusien vallanpitäjien käsiteltävissä. Millä tavoin tällainen mies, loppujen lopuksi, voisi asettua heille poikkiteloin?
Nämä ajatukset osuivat pahan kerran harhaan.
Vaikka Renner oli ystävällinen, huomaavainen ja valmis auttamaan ongelmissa, löivät neuvostoliittolaiset muutoin päätään seinään. Rennerillä ei todellisuudessa ollut minkäänlaista aikomusta kulkea miehittäjien liekanarussa tai toimia heidän sätkynukkenaan. Täynnä energiaa tämä 75-vuotias valtiomies otti Itävallan asioiden hoidon tiukasti käsiinsä.
Joulukuussa 1945 Itävallan uusi parlamentti valitsi Rennerin maan liittopresidentiksi, tosin ei täysin ilman soraääniä. Eräs hänen poliittinen vastustajansa murjaisi: ”Hänhän on liian nuori presidentiksi!”
Rennerin sovitteleva työ neuvostoliittolaisten kanssa ja tiukan puolueettomuuden julistaminen saivat täyttymyksensä vasta hänen kuolemansa jälkeen 1955, kun sekä Neuvostoliiton että länsiliittoutuneiden joukot vedettiin maasta ja Itävallasta tuli taas itsenäinen tasavalta.

Osuustoimintaveljet Renner ja Tanner

Itävallan itseensä liittänyt Saksa järjesti syksyllä 1941 suuret messut Wienissä. Suomestakin niille osallistui juhlava joukko, jota johti tuolloinen kauppa- ja teollisuusministeri ja Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n presidentti Väinö Tanner. Karl Renner oli lukenut lehdistä suomalaisen valtuuskunnan saapumisesta ja ilmestyi hotelliin tapaamaan vanhaa ystäväänsä ja puoluetoveriaan, osuustoimintaveli Tanneria.

Kari Inkinen

| Sivun alkuun |