Sankareita ja veijareita? Osa 33.
Australialainen tehtailija toteutti
osuustoiminnallisen unelman
Australialaisen Fletcher Jonesin elämästä muodostui monia hämmästyttävä ja inspiroiva tarina. Sodan kauhut kokeneesta ja vakavasta puhevammasta kärsineestä ovelta ovelle -myyjästä kasvoi maailmanmitassakin merkittävä vaatetehtailija ja -kauppias. Saatuaan vahvan osuustoimintakipinän hän muutti oman yrityksensä pääosin työntekijöiden osuuskunnan omistamaksi.
AUSTRALIAN GEBHARD.
Fletcher Jones (1895-1977) ponnisti omalla työllään ja osaamisellaan köyhistä työläisoloista rikkaaksi tehtailijaksi, mutta lahjoitti keräämänsä rikkaudet niitä enemmän tarvitseville. ”Japanin Gebhardin” Toyohiko Kagawan esimerkki (OT 4/07) vaikutti hänen elämäänsä syvästi. |
Fletcher Jones syntyi 1895 Australian kaakkoiskulmalla sijaitsevassa Bendigossa, Victorian osavaltiossa. Hänen isänsä Samuel oli kaivosseppä ja äiti kuoli pojan ollessa vasta kaksivuotias. Isä avioitui kuitenkin uudelleen, ja kolmilapsiseen perheeseen syntyi neljä lasta lisää.
Kodin suurin perintö
Jonesit olivat yhteiskunnallisesti tiedostava ja eteenpäin pyrkivä työläisperhe. Samalla he olivat myös syvästi uskovia metodisteja. Tämä tuli näkyviin Fletcherissä kovana haluna sekä henkilökohtaiseen kehittymiseen että myös yhteiskunnan parantamiseen.
Myöhemmin hän sanoikin suurimman perintönsä olleen syntyä elämässä lujasti ponnistelevaan kristilliseen kotiin.
Fletcher kärsi pahasta änkytyksestä, minkä vuoksi häntä kiusattiin koulussa säälittä. Koulunkäynnin hän lopetti jo ennen kuin täytti kolmetoista. Tämän jälkeen hän oli työssä huutokauppakamarissa, kunnes ryhtyi kasvattamaan tomaatteja pienellä maatilkulla kotikaupunkinsa liepeillä.
 Kun Fletcher ei tehnyt työtä, hän luki. Hän piti kirjoista, jotka käsittelivät itsensä kehittämistä, filosofiaa, teologiaa ja taloutta. Yleensä hän luki ääneen päästäkseen eroon elämäänsä sietämättömästi haittaavasta änkytyksestä.
Sodan kauhuista syvät vammat
Fletcher Jones liittyi 1915 Australian armeijaan. Aluksi hän palveli Egyptissä, mutta seuraavana vuonna hänet lähetettiin sotaa käyvään Ranskaan. Siellä hän osallistui Fromellesin taisteluun, jossa kuoli, haavoittui tai katosi yli 5500 australialaista sotilasta.
Taistelussa kranaatti räjähti aivan Jonesin vieressä ja hän hautautui maahan tuntikausiksi. Kun hänet kaivettiin ylös, hän oli tajuttomana kahdeksan päivää. Jones kärsi vakavasta kranaattikauhusta, eikä toipunut kunnolla vammoistaan. Hänet vapautettiin 1918 armeijasta pysyvästi palvelukseen kelpaamattomana.
Kun Jones palasi Australiaan, hän änkytti pahemmin kuin koskaan. Kukaan ei uskonut, että hän pystyisi enää koskaan tekemään työtä.
Jones kuitenkin kieltäytyi armeijan eläkkeestään ja alkoi etsiä työpaikkaa.
Lääkäri antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa: joko oppia puhumaan tai nähdä nälkää. Hän myös arveli, että myyntityö voisi sopia Jonesille – ja samalla auttaa änkytyksen paranemisessa.
Synnynnäinen kauppamies
Jones onnistuikin saamaan työtä myyjänä. Hän myi saippuaa ovelta ovelle Melbournen esikaupungeissa. Niiden köyhyys ja epätoivo saivat hänet loppuiäkseen vieroksumaan kaupunkeja.
Pian Jones päätti ryhtyä työskentelemään omaan lukuunsa. Hän sai lainaa, hankki hevosvetoiset myyntikärryt, pakkasi ne täyteen tavaraa ja lähti entinen asetoveri liikekumppaninaan myymään verhokankaita ja liinavaatteita Victorian maaseudulle. Jonesin ystävällisyys, rehellisyys ja hyväntahtoisuus olivat niin läpihuokuvia, että änkytyksestä huolimatta kaupankäynti kukoisti.
Jones avioitui 1922 alkeiskoulun opettajan kanssa. Avioliitto Rena -vaimon kanssa kestikin 48 vuotta, tämän kuolemaan asti. Aviopari sai kolme lasta.
Jonesin liikekumppanuus hajosi, mutta hän laajensi toimintaansa. Hän palkkasi työntekijöitä, hankki kuorma-autoja ja alkoi pitää väliaikaisia myyntipisteitä maaseutukaupungeissa.
Kahden vuoden tien päällä olon jälkeen 1924 Jonesit asettuivat Warrnambooliin. Fletcher perusti kaupunkiin myymälöitä, joissa myi miesten ja poikien asusteita, sukkia ja liinavaatteita.
Alkuvaikeuksien jälkeen kauppa sujui hyvin. Hän avasi myös räätälinliikkeen, josta kasvoi Victorian suurimpia. 1930-luvulla hän otti tuotantoon miesten valmishousut.
Oppi-isä Japanista
1920-luvun lopun ja 1930-luvun lamavuosinakin Jonesin liiketoiminta kukoisti. Monilla kuitenkin meni huonosti. Laman kuluessa Jones alkoikin pohtia taloudellisen hyvinvoinnin epätasaista jakautumista ja sitä, miksi rikkaat vain rikastuivat ja köyhät köyhtyivät.
Hän luki – tunnustaen vaikeudet lukemisessa – analyyseja kapitalismin ja talouden kehityksestä ja tutkiskeli osuustoimintaliikkeen historiaa. Tällöin hän tutustui myös japanilaisen kristityn sosiaalireformisti Toyohiko Kagawan kirjoituksiin sekä tämän työhön Japanin slummeissa ja osuustoiminnan edelläkävijänä (ks. OT 4/07). Jones viehtyi osuustoimintaan ja Kagawan näkemyksiin osuuskunnista:
”Olin haltioitunut Rochdalen kankureiden käynnistämästä osuustoimintaliikkeestä Englannissa”... ”Kagawan kirjoitukset olivat minulle mitä mieluisimpia.”
Kun Kagawa vieraili 1935 Australiassa, Jones sai hänet käymään ja pitämään puheen myös Warrnamboolissa. Inspiroitunut Jones kirjoitti Kagawasta seitsenosaisen artikkelisarjan paikalliseen Warrnambool Standard -lehteen.
Seuraavana vuonna Jones matkusti puolestaan Japaniin tutustumaan Kagawan osuustoimintahankkeisiin ja sosiaalisiin innovaatioihin. Takaisin hän tuli vaikuttuneena näkemästään. Myöhemmin hän tilitti: ”Palattuani Australiaan ajatus oman yritykseni muuttamisesta työntekijöiden omistamaksi osuuskunnaksi kasvoi sisälläni.”
Lisäajatuksia Jones sai Kagawan teoksesta Brotherhood Economics (Veljeyden taloustiede). Kirjassa Kagawa tarjosi kapitalismin ja sosialismin tilalle osuustoiminnallista talous- ja yhteiskuntajärjestelmää. Kagawasta tuli Jonesin oppi-isä.
Sota mullisti kuviot
Toinen maailmansota tuli väliin, ennen kuin Jones ehti toteuttaa osuustoiminnallisen suunnitelmansa. Sota-aikaan osui myös merkittävä liiketoiminnan laajennus. Jonesin yritys määrättiin valmistamaan housuja armeijalle, mihin sillä ei kuitenkaan ollut valmiuksia. Jones saikin asianomaiset tahot vakuuttuneeksi, että parempi vaihtoehto olisi ryhtyä valmistamaan laatuhousuja maamiehille. Näin syntyivät maineikkaat FJ plus 8 -housut.
KUKKIVAT PUUTARHAT.
Fletcher Jones Gardens ja Fletcher Jones Factory ovat edelleen tunnettuja matkailukohteita kaakkois-Australiassa Victorian osavaltiossa. |
Maailmansodan lopussa housujen kysyntä oli venyttänyt Jonesin yrityksen tuotantoresurssit äärimmilleen. Tarvittiin uusi housutehdas. Tätä varten Jones matkusti 1947 Englantiin ja Yhdysvaltoihin tutkimaan uusimpia tuotantomenetelmiä. Samana vuonna hän hankki tehdasta varten Warrnamboolista maa-alueen, joka käsitti mm. vanhan, kaatopaikkana käytetyn kivilouhoksen.
Housujen valmistus upouudessa tehtaassa alkoi jo 1948. Lisäksi Jones avasi vähittäismyymäläketjun, jolla oli enimmillään 55 liikettä ympäri maata.
Uusi tehdas oli Jonesille enemmän kuin liiketoimien laajennus. Siellä hän saattoi toteuttaa unelmansa yhdistää liiketoiminta ja sosiaalinen kehitys, ottaa työntekijät yrityksen omistajiksi ja jakaa heidän kanssaan tehdyt voitot. Jones itse kuvaili hanketta:
”Me aiomme rakentaa uudenlaisen tehtaan. Me revimme seiniltä alas kaikki säännöt, joissa sanotaan: älä tee sitä tai älä tee tätä, tai tee sitä ja tee tätä. Me nostamme seinälle ainoan säännön, jolla on merkitystä: Kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.”
Jones halusi luoda uudesta tehtaasta kaikilla tavoin miellyttävän työympäristön. Tehdasalue ympäristöineen maisemoitiin puutarhoiksi ja se sai asiaankuuluvan nimen: Pleasant Hill. Paikasta tuli jopa suosittu turistinähtävyys.
Ei töitä psykiatrille!
Kun Jones otti yhteyttä paikalliseen lakimieheen ja pyysi tältä neuvoja yrityksensä omistuksen siirtämisessä työntekijöidensä muodostamalle osuuskunnalle, lakimies ilmoitti ykskantaan:
”Et tarvitse neuvonantajaa liikeasioissa, tarvitset psykiatrin!”
Omistusjärjestelyn alkuvaiheissa Jonesilla oli kaksi kolmasosaa yrityksen osakkeista ja osuuskunnalla loput. Jones kuitenkin luopui enemmistöosuudestaan. 1950-luvun alussa työntekijöiden omistus oli jo yli 50% ja 1970-luvun puolivälissä yli 75%. Omistajarakenteen muutoksen myötä yrityksen nimi piteni muotoon Fletcher Jones and Staff (FJ ja henkilökunta).
Työntekijät eivät hyötyneet Jonesin visioista vain taloudellisesti. He myös osallistuivat ”työpaikkavallankumoukseen” siten, että heillä oli enemmän valtaa vaikuttaa työhönsä. Perustavoitteena yrityksellä oli paitsi nostaa Australiassa valmistettujen vaatteiden laatua ja tuoda valmisvaatteet kaikkien saataville myös saada yritys toimimaan yhteistyön hengessä ja osuustoimintaperiaatteiden mukaisesti.
Niin tarttuvia olivat Jonesin unelmat, että psykiatrin palveluja Jonesille aluksi ehdottanut lakimieskin jätti työnsä – ja vaihtoi itsekin Jonesin palvelukseen. Hän nousi lopulta koko yrityksen toimitusjohtajaksi ja oli tässä työssä 25 vuotta, eläkkeelle jäämiseensä saakka.
Unelmat kantoivat pitkään
1950-1960-luvut olivat yrityksen kulta-aikaa. Kun Warrnamboolin tehdas aloitti 1948, siellä oli työssä 140 työntekijää. 1960-luvulla heitä oli jo 1100 ja muille paikkakunnille perustetuissa tehtaissa työskenteli yhteensä 900 henkeä.
Yritys laajensi tuotantoaan 1956 naisten hameisiin ja housuihin voitettuaan tarjouskilpailun vaatettaa Australian joukkue saman vuoden Melbournen olympialaisiin.
Ylimmillään Fletcher Jonesin perustama yritys vaatesuunnittelu-, valmistus- ja vähittäismyyntitoimintoineen työllisti 2 750 henkilöä. Se oli suurimpia vaatteiden valmistajia koko maailmassa ja edelläkävijöitä vaatetusteollisuuden uusien innovaatioiden ja teknologioiden, mm. tietokoneistettujen suunnittelu- ja leikkuujärjestelmien, käyttöönotossa.
Yrityksen kohtaloksi koitui sitten aikanaan paljolti sama kuin vaateteollisuudelle muuallakin länsimaissa, halpatuonti.
Vuonna 1991 yhtiö kirjasi massiiviset tappiot ja se myytiin 1998. Sekä Jonesin perhe että työntekijät luopuivat omistuksestaan. Tehtaat lakkautettiin, Warrnamboolista 2005, mutta vaatemyymäläketju toimii Fletcher Jones -nimellä edelleen.
Warrnamboolin tehdasalueen kauniisti hoidetut puutarhat on merkitty paikalliseen perinneluetteloon ja ne ovat yhä suosittu matkailijakohde.
Ihmisen sanat – ja teot
Fletcher Jones oli kotimaassaan ihailtu henkilö. Tämä aina huoliteltuna esiintynyt raittiusmies oli luonteeltaan seurallinen ja ystävällinen. Hän viljeli mielellään aforismeja, joista pari esimerkkiä:
 ”Ihmisen sanat ovat tuulen suhinaa - teot ukkosen jylinää.”
”Kenenkään ei pitäisi jättää maailmaa niin huonoon tilaan kuin missä hän sen löysi.”
Menestyksestään huolimatta Jones eli itse vaatimattomasti. Hän asui kahden makuuhuoneen talossa, ja ajokiksi kelpasi mainiosti vanha Rover. Rahoistaan hän lahjoitti pois suurimman osan, nimettömänä.
Fletcher Jones toimi perustamansa yrityksen puheenjohtajana aina vuoteen 1975, jolloin heikentynyt terveys alkoi rajoittaa osallistumista.
Ei vain omin avuin
Seuraavana vuonna 1976 Jonesilta ilmestyi muistelmateos. Sen tunnustuksellinen nimi iski hänen elämänsä ytimeen: Not by Myself (Ei omin voimin).
Muistelmissaan hän nosti elintärkeäksi tuen, jota uransa aikana sai ystäviltä, työntekijöiltä – ja jopa täysin tuntemattomilta kannattajilta. Näiden myötämieli ja suopeus valoivat häneen luottamusta ja vahvistivat vakaumusta siitä, että kristinuskoon perustuvilla opeilla voidaan menestyä myös liike-elämässä.
Fletcher Jonesille myönnettiin 1959 brittiläisen imperiumin komentajan arvonimi, OBE. Hänet lyötiin myös ritariksi 1974 palveluksistaan yhteiskunnalle – tosin monien mielestä vasta pitkän viivyttelyn jälkeen. Kaikkialla ei suhtauduttu kovin innostuneesti hänen työväensympatioihinsa ja vaihtoehtoisiin käytäntöihinsä liikkeenhoidossa.
Fletcher Jonesista valmistui 2006 dokumenttielokuva. Viimeistään television välityksellä australialaisille tuli tutuksi tämä inspiroivan ja rohkean visionäärisen liikemiehen ihmeellinen elämäntarina.
Kari Inkinen
|
