 |
||||
Sankareita vai veijareita? Osa 22 Benedikt Jónsson (1846-1939) oli Islannin osuustoimintaliikkeen primus motor, liikkeelle sysäävä voima. Tämä kouluja käymätön talonpoika oli jännittävä yhdistelmä osuustoimintamiestä ja kansansivistäjää. Islannin eristynyt sijainti ja ankarat luonnonolot loivat sekä Jónssonin toiminnalle että maan osuustoiminnan alkuaskelille vahvat erityispiirteensä.
Islannin osuustoiminnan juuret ulottuvat 1800-luvulle, jolloin useimmat islantilaiset ansaitsivat niukan toimeentulonsa maataloudesta ja kalastuksesta. Omaa teollisuutta saarella ei vielä ollut.
Lautakunta katsoi voivansa ratkaista asian melko helposti diplomaattisin keinoin. Se päätti antaa eräälle lautakunnan viljelijäjäsenelle, Jakob Hálfdánarsonille, joka oli ollut osuuskunnan perustamisen puolestapuhuja, tehtäväksi kirjoitella ulkomaille ja kuulostella sieltä tavaroiden osto- ja myyntimahdollisuuksia ajatellulle osuuskunnalle.
Sitten luonnonolotkin tulivat laajentuvaan peliin mukaan. Vuonna 1886 oli epätavallisen vaikea jäätilanne, eivätkä laivat lasteineen päässeet kiertämään rannikkoa pitkin Húsavíkiin asti. Osuuskunnalla ei pian olisi ollut enää tarjota viljelijöille tarvikkeita talven varalle. Nyt tanskalaisen kauppayhtiön johtaja päätti käyttää viljelijöiden hätää hyväkseen. Hän kieltäytyi myymästä tavaroita tai antamasta luottoa osuuskunnan jäsenille, mikäli nämä eivät allekirjoittaisi sitoumusta siitä, että tulevaisuudessa he kaikki tekisivät ostonsa kyseiseltä yhtiöltä - ja myös myisivät kaikki omat tuotteensa sille! Tilanne alkoi olla viljelijöille jo epätoivoinen, kun myös seuraava talvi 1887 oli erittäin ankara. Talvi teki Húsavíkista jälleen jäiden piirittämän kaupungin. Mutta osuuskunnan jäsenet olivat vakaasti päättäneet olla antamatta periksi. Yksikään ei livennyt tanskalaiskauppiaan riveihin. Eräs viljelijä sai ajatuksen, että yritettäisiin järjestää ulkomailta vahva laiva tavaroineen purjehtimaan Islannin pohjoispuolitse Húsavíkiin. Tätä ei koskaan aiemmin ollut yritettykään talvella. Toimeen kuitenkin tartuttiin. Eräs norjalaiskapteeni, joka oli tottunut seilaamaan arktisilla vesillä, otti tehtävän hoitaakseen. Hän myös onnistui tuomaan aluksellaan tavarat Englannista suoraan Húsavíkiin, keskellä talvea! Tilanne oli pelastettu. Osuustoiminta oli saavuttanut suuren voiton, ensimmäisen Islannissa. Tämä valoi osuuskunnan jäseniin lisäannoksen rohkeutta, uskoa ja islantilaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Valistusta jokaiselle Benedikt Jónssonin serkusta Jakob Hálfdánarsonista tuli osuuskunnan puheenjohtaja ja Benediktistä hänen neuvonantajansa ja osuuskunnan ”propagandisti”. Jónsson ymmärsi hyvin vahvan valistus- ja kasvatustyön merkityksen liikkeen menestykselle. Hän ei arastellut ottaa harteilleen raskaitakin työtaakkoja hyvää asiaa palvellakseen. Ehkä paras todiste tästä on Islannin ensimmäisen osuustoimintalehden perustaminen. Osuustoiminnan edistämiseksi ja osuustoimintatietouden levittämiseksi Benedikt alkoi toimittaa ja julkaista omaa lehteä, nimeltään Ófeigur (Kuolematon). Lehden kaikki kappaleet oli kirjoitettava käsin. Ne kirjoitti Benedikt Jónsson omakätisesti kauniilla käsialallaan. Kaupfélag Pingeyinga -osuuskunta oli organisoitu seudulla kyläkunnittain. Jokaiseen 15-18 kylään lähetettiin yksi kappale tuoretta lehteä. Tämä Islannin ensimmäinen osuustoimintalehti ilmestyi yli 40 vuotta, vuodesta 1890 aina vuoteen 1931 asti. Kaikki nämä vuodet Jónsson kirjoitti lehden useimmat kappaleet ja hän oli myös useimpien artikkelien toimittaja. Terävänä sanankäyttäjänä hän sai monesti myös kovia vastustajia, mutta osasi vastata kirjoituksiin ja puheisiin selkeästi ja vakuuttavasti. Myöhemmin Ófeigurin numerot sidottiin yhteen 20 niteeksi. Näin nämä lehdet ovat säilyneet muistona Benedikt Jónssonista, hänen elinvoimastaan ja omistautumisestaan osuustoiminnan yhteiselle hienolle asialle. Kaksi lempilasta Benedikt Jónsson ymmärsi jo omasta kokemuksestaan, kuinka tärkeää yleissivistys on itsenäiselle ja vapaalle ajattelulle. Oli siten täysin luonnollista, että hän oli aloitteentekijä myös yleistä kirjastoa perustettaessa. Jónssonista tulikin tämän kirjaston hoitaja. Osuuskunta ja kirjasto olivat hänen kaksi lempilastaan, joiden kesken hän jakoi rakkautensa ja tarmonsa. Perustajaansa kunnioittaen osuuskunta järjesti kirjastolle toimitiloiksi oman talon. Kirjastonhoitajana Jónsson päätti siitä, mitä teoksia kirjaston lopulta sangen laajoihin kokoelmiin kuului. Hän ei kelpuuttanut hyllyille mitään viihderomaaneja tai ajanvietekirjallisuutta. Sen sijaan lainattavissa oli hyvä valikoima klassista kaunokirjallisuutta, sosiologiaa, taloutta ja monenlaista muuta sivistävää kirjallisuutta. Mukana itseoikeutetusti oli paljon osuustoimintakirjallisuutta. Kirjastosta saattoi löytää lukuisten pohjoismaisten ja maailman huippukirjailijoiden teoksia alkukielillä. Voidaan kysyä, mitä kaikki ulkomaankieliset kirjat tekivät islantilaisessa maaseutukirjastossa? Vastaus kuuluu: niitä luettiin. Benediktillä kun oli kyky saada rahvas lukemaan kirjoja ja opiskelemaan vieraita kieliä, oman esimerkkinsä mukaisesti. Jónsson luki itse kaikki kirjat, joita kirjastoon tuli, ennen kuin alkoi lainata niitä muille. Näin hän voi antaa neuvoja siitä, mitä kirjoja itse kunkin kannattaisi lukea. Hän tunsi hyvin kaikki asiakkaansa ja tiesi, mikä kirja sopi kenellekin. Käytännössä hän valitsi kirjat lukijoille. Usein hän myös merkitsi kirjoihin kohdat, joihin halusi lukijoiden erityisesti kiinnittävän huomiota, kirjoittipa jopa selityksiä avuksi ja neuvoksi lukijoille sivujen laitaan. Jotta Benedikt olisi ehtinyt lukea kaikki kirjastoon saapuvat kirjat, hän heräsi aamuisin säännöllisesti jo viideltä. Näin hän saattoi käyttää aamutoimiensa ajasta hetken lukemiseen. Palkkion, joka hänelle maksettiin kirjastonhoidosta (200 kruunua vuodessa), hän lahjoitti takaisin kirjahankintoja varten. Ikivireä uranuurtaja Tuntui siltä kuin ikä ei olisi pystynyt murtamaan Benedikt Jónssonin henkistä kuntoa ja vireyttä. Vielä yli 90-vuotiaana, aina viimeiseen elinvuoteensa saakka, hän toimi kirjanpitäjänä samassa Islannin ensimmäisessä osuuskunnassa. Koko Islanti tunsi vanhan Benediktin, kuten häntä kutsuttiin. Kun Benedikt Jónsson kuoli 1939, oli hän jo 93-vuotias ja Islannin osuustoimintaliikkeen vanhin pioneeri. ”Kun kuulin, että Benedikt oli kuollut”, lausui eräs osuustoimintamies hänen kotiseudultaan, ”tuntui siltä kuin kirkas majakka, joka 75 vuotta oli säteillyt valoa ja lämpöä ympärilleen, olisi sammunut.” Ajatuksen ymmärsivät kaikki islantilaiset, jotka tunsivat Benedikt Jónssonin elämäntyön ja hänen merkityksensä Islannin osuustoimintaliikkeelle. Kari Inkinen |
||||
| Sivun alkuun | Liite 5/08 | Kaikki liitteet |
|
||||
