Charles Gide (1847 - 1932) oli ranskalainen kansantaloustieteilijä ja Collége de France -nimisen korkeakoulun osuustoiminnan professori. Hänen luomassaan solidarismiksi nimetyssä kansantaloudellisessa oppisuunnassa osuustoiminta nähtiin välittäjänä siirryttäessä koko yhteiskunnassa yhteistoiminnan talouteen, jossa työntekijät itse hallitsevat tuotantovälineitä.
Gideä on pidetty ensimmäisenä, erityisesti kuluttajaosuustoiminnan tieteellisen teorian muodostajana. Hänen teoksistaan on suomennettu "Taloustieteen pääpiirteet" (1904) sekä "Kulutusosuuskunnat" (1924).
Solidarismin
oppiperusta
Charles Gide oli Ranskassa ensimmäisiä, jotka ryhtyivät vastustamaan liberalistisen oppisuunnan yksipuolisesti hallitsemaa kansantaloustieteellistä ajattelua. Vaikutteita ajatteluunsa hän sai sekä biologiasta että sosiologiasta, varsinkin Charles Fourierilta, joka oli arvostellut vapaan markkinakilpailun luomia yhteiskunnallisia epäkohtia.
Giden ajattelun perusta oli solidaarisuus, jota hän löysi luonnossa, kansantaloudessa ja jokaisessa inhimillisessä yhteiskunnassa vallitsevissa riippuvuuksissa. Solidaarisuus sai kuitenkin Giden mielestä "siveellisen ja eetillisen arvonsa" vasta silloin kuin se tuli vapaaehtoiseksi.
Tarkoitusperänsä Giden solidarismi pyrkikin toteuttamaan ennen kaikkea osuustoiminnallisen yhteenliittymisen avulla, "hyvää tarkoittavien ihmisten vapaaehtoisella yhteenliittymisellä". Yrityksistä ainoastaan osuuskunnissa, joissa toimitaan "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta", solidaarisuus saattoi hänen mielestään toteutua.
Kuluttaja
on kuningas
Charles Giden solidaristisessa ajattelussa keskeisen sijan sai kulutus, ja oppinsa hän rakensikin Rochdalen kankurien klassiselle ohjelmalle. Kuuluisa on Giden lausahdus:
"Mitä kuluttaja on ollut tähän saakka? - Ei mitään! Mitä hänen tulee olla? - Kaikki!"
Solidaristit toivoivat, että kuluttajaosuuskuntien ja niihin sopivasti liittyvän tuotantotoiminnan avulla pääomien hallitsema yhteiskuntajärjestys saataisiin muuttumaan osuustoiminnalliseksi. Omistussuhteet tasaantuisivat, elettäisiin yhteiskunnassa, jossa vallitsisi "oikeudenmukainen hinta" ja liikevoitto vapaiden markkinavoimien luomassa mielessä tulisi poistetuksi kuluttajien hyödyksi.
Kuluttajaa yksipuolisesti korostava näkökulma oli myös hänen teoreettisen ajattelunsa kompastuskohta: vaikka Gide näki yhteistyön kuluttaja- ja tuottajaosuustoiminnan välillä erittäin tarpeelliseksi, ei hän koskaan onnistunut ratkaisemaan asetelmaan liittyvää problematiikkaa eli erilaisia intressejä, ei teoriassa eikä käytännössä.
Kapitalismille
kyytiä...
Markkinatalouden peruslainalaisuudet mm. kysynnän ja tarjonnan lain ja vapauden periaatteen, solidarismi tunnusti. Sen sijaan vapaan kilpailun "antaa mennä" -ajattelua se ei voinut hyväksyä, koska se merkitsi todellisuudessa taistelua olemassaolosta eikä yhteenliittymistä olemassaolon puolesta. Giden sanoin:
"Kilpailu sanalla sanoen ei ole vienyt siveellistä elämää eteenpäin eikä kohottanut sitä - se on päin vastoin sitä pahentanut. Sen sijaan että se olisi seulonut hyvät kilpailun mylläkässä esiin, on se hyvinkin usein pakottanut rehelliset ja tunnolliset ihmiset seuraamaan itsekkäiden ja ilkeämielisten askelia ja toimimaan näiden tavalla."
Gide toteaa edelleen:
"Osuustoiminta ei ole ainoastaan pieni laastarilappu kapitalistisen talouden kipeään paikkaan, vaan kokonaan uusi talousjärjestelmä, joka muuttaa yhteiskunnan kansan laajojen kerrosten kannalta paremmaksi ja sopusointuisemmaksi."
Sellaisena kuin yhteisyyden aate vapaan kilpailun vallitessa useimmin toteutuu onkin Giden mielestä "hämähäkin ja kärpäsen, mehiläisen ja ampiaisen yhteistoimintaa".
Vapautta ja vapaaehtoisuutta korostaessaankin solidarismi tunnustaa jotkut pakkosolidarismin muodot, esimerkiksi valtion ja tietyt sen toiminnot. Kuten Gide huomauttaa: "On muistettava, että valtio itse on vanhin ja suurenmoisin ihmisten kesken vallitseva solidaarisuuden muoto."
... ja huutia
sosialismille
Sosialismin piirteitä Charles Gide näkee solidarismissa vain siinä, että senkin ihanteena on pyrkiä poistamaan ihmisten ja kansojen väliset raja-aidat ja luokkaerot. Muutoin aate sai Giden tuomion:
"Sosialismin pääperiaatteet, luokkataistelu ja materialistinen historiankäsitys, eivät mielestäni tieteen eivätkä siveysopin kannalta olleet sen paremmat kuin olemisen taistelu, vapaa kilpailu ja antaa mennä -opit; ei maksanut vaivaa hyljätä jälkimmäisiä omistaakseen edelliset."
Solidarismissa osuustoiminnan luoma yhteisomaisuus on vapaiden yhteenliittymien omaa ja niiden toiminnalla hankittua, ei valtion tai kunnan omaisuutta. Toiminnan luoma lisäarvo suoritetaan voitto-osuuden muodossa takaisin.
Koska solidarismi säilyttää vapaan markkinatalousjärjestelmän perusteet, se myös hyväksyy erot ihmisten taloudellisessa asemassa. Kuitenkaan suuret tuloerot eivät kuulu solidarismiin, sillä ne usein murtavat yksilön yhteiskuntaan yhdistävät siteet. Gide maalailee nykypäiväänkin sopivasti:
"Köyhä, tuommoinen rutiköyhä, joka makaa paljaan taivaan alla ja elää siitä, mitä sattumalta osuu suuhunsa saamaan, ei tunne mitään yhteiskunnallisia siteitä: mitä se häntä liikuttaa, jos hänen maansa pääkaupunki, jonka reunoilla hän kiertelee, palaa tuhkaksi! Ja rikas taasen, upporikas, jolla on huviloita merenrannalla ja linnoja vuoristoissa ja salkkunsa täynnä korkoa kasvavia papereita maailman kaikista maista, hänkin voi irtautua kaikista yhteiskuntasiteistä. Ei hän välitä ruttotaudeista, ei vallankumouksista eikä sodasta - nämä vitsaukset eivät satu häneen; hän voi elää riippumattomana ihmisistä ja tapahtumista. Hänkin voi Neron tavoin lyyraansa soitellen katsella Rooman paloa."
Kansantaloustieteen
kauhukakara
Tieteenteossaan Charles Gide poikkesi täydellisesti oman aikansa tyylistä, mikä sai jyrkän tuomion tieteen silloista valtavirtaa edustaneilta liberalistisilta kansantalousmiehiltä. Gidelle tämä merkitsi joutumista vuosikymmeniksi näiden boikottiin. Esimerkiksi Ranskan johtava kansantaloudellinen aikakauskirja ei pitkiin aikoihin suostunut edes mainitsemaan Giden nimeä.
Gideä "vallankumouksellisine oppeineen" syytettiin mm. "palokuntalaiseksi, joka tulipaloa sammuttaakseen kaataa veden sijasta paloöljyä paloruiskuun".
Solidarismia ja sen osuustoiminnallista ohjelmaa väitettiin myös "lapseksi, joka maaten kätkyessään ja osaamatta vielä kunnolla leperrellä tai liikuttaa hentoja jäseniään, kasvattaa sydämessään - joka sillä on paljon suurempi päätä - suunnatonta kunnianhimoa: se ei tyydy olemaan jotakin, se tahtoo olla kaikki".
"Vakavan" kansantaloustieteen edustajat saattoivat tuntea vastenmielisyyttä Gideä kohtaan jo siitäkin syystä, että hän vältti kansantaloustieteen perinteistä rahisevan kuivaa esitystyyliä. Sekä puheissaan että kansantaloudellisissa teoksissaan hän innostuvana luonteena - ja pohjimmiltaan runoilijasieluna - oli tyylin ja esityksen mestari. Tästä syystä häntä on "osuustoiminnan satakielen" lisäksi kutsuttu "kansantalouden runoilijaksi". Tämä antoi samalla hänen vastustajilleen tilaisuuden leimata hänen ajattelunsa epätieteelliseksi.
Kansantalouden oppikirjankin hän kirjoitti, jotta kansantaloustiede ei olisi opiskelijoille yhtä ikävää kuin miksi se hänelle oli tehty. Tieteessä häntä voidaankin kutsua enemmän kansantalouspolitiikan mieheksi kuin kansantaloudellisten lakien tutkijaksi.
Se toimii
sittenkin!
Ennen kuolemaansa Charles Gide saneli sairasvuoteellaan tyttärentyttärelleen viimeisen kirjeensä, jossa hän kiitti osuustoimintaväkeä vuosikymmenten yhteistyöstä, määräsi hautauksestaan ja kielsi kaikki kunnianosoitukset. Loppuun hän piirsi omalla vapisevalla kädellään:
"Jumalan haltuun, älkää unohtako liian pian."
Solidarismin käytännön toteuttamisvälineen - osuustoiminnan - menestys on merkinnyt sitä, ettei Gideä eikä hänen työtään ja ajatuksiaan ole täydelleen unohdettu. On jopa todettu, että osuustoiminta on ollut yhdeksännentoista vuosisadan yhteiskunnallisista kokeista ainoa, joka todella on onnistunut luomaan laajoille kansanjoukoille hyvää aineellisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.
Hannes Gebhard totesi vuonna 1899, kun Suomen osuustoiminta juuri oli lähtökuopissaan, että solidaristinen ohjelma oli osoittautunut kykeneväksi luomaan positiivisia tuloksia ja että se omasi sellaista mukautumiskykyä ja sisäistä voimaa, että se jo lähimmässä tulevaisuudessa lupaisi aavistamattomia uusia tuloksia.
Vielä Gebhard lisäsi: "Tällainen aate ei voi olla yhteiskunnalle vaarallinen, vaikka se mahdollisesti ei voisikaan täyttää kaikkia niitä toivomuksia, joita se innostuneimmissa herättää."
Kari Inkinen
Lähteet:
Inkinen Kari: Charles Giden solidarismi kansantaloudellisena oppisuuntana. Teoksessa: Sanastosta sanomaan. Osuustoiminnan ideologiasta ja arvoista. Helsingin yliopisto. Osuustoimintainstituutti. Julkaisuja 16. Hki 1997.
Rauhala K.N: Osuustoiminnan "satakielen" laulu on lakannut. Osuusliike 2/1932.
Valtiotieteiden käsikirja III: Solidarismi. Hki 1923.
Osuustoiminta-lehti 1909 - 2005.
