James Peter Warbasse (1866-1957) oli newyorkilainen lääkäri ja osuustoimintamies. Hän oli Yhdysvaltojen osuustoiminnan kansallinen ääni ja saavutti maailmalla mainetta osuustoiminnan esitaistelijana ja osuustoimintakirjailijana. Hänen aloitteestaan perustettiin Yhdysvaltojen osuustoimintaliitto, nykyinen NCBA.

James P. Warbasse

Kirurgi ja
rauhan mies

Tanskalaista syntyperää ollut Warbasse opiskeli lääketiedettä Columbian yliopistossa New Yorkissa sekä Wienin ja Göttingenin yliopistoissa valmistuen lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi. Pian hänestä tuli näkyvä hahmo Yhdysvaltain lääketieteellisissä piireissä. Kaikkiaan Warbasse toimi menestyksellisesti kirurgina New Yorkissa 25 vuotta, sekä sairaaloissa että hoitaen omaa praktiikkaa.

Palvelu armeijan kirurgina Yhdysvaltain-Espanjan sodassa vuonna 1898 teki Warbassesta vakaumuksellisen pasifistin koko loppuelämäkseen. Tämä elämänkatsomus johti sitten myöhemmin, ensimmäisen maailmansodan aikana Warbassen vaikeuksiin.
Kieltäytyessään osallistumasta millään tavoin sotaan Saksaa vastaan hänet vuonna 1918 sanottiin irti jopa lääketieteellisen seuransa jäsenyydestä. Tosin kaksitoista vuotta myöhemmin jäsenyyttä oltiin palauttamassa takaisin, anteeksipyyntöjen keralla. Warbasse kieltäytyi moisesta kunnianpalautuksesta.

Yhteiskuntaa
tervehdyttämään

Ammatissaan Warbasse näki hyvin läheltä polttavia sosiaalisia ongelmia. Kokemukset lääkärinä Brooklynin kovista elinoloista ja köyhyydestä herättivät hänet kiinnostumaan vaihtoehtoisista sosiaalisista ja taloudellisista liikkeistä. Silloin vallinnut taloudellinen järjestelmä näyttäytyi hänelle epäoikeudenmukaisena ja epäkäytännöllisenä.

KUULUISA TUNNUS. ”Amerikan Pellervo-Seuran” eli nykyisen NCBA:n tunnukseksi tuli vuodesta 1922 alkaen kaksi mäntyä, joiden juuristo muodostaa yhdessä ikuisuuteen viittaavan ympyrän. James Warbassen kirjoittaman artikkelin mukaan tunnus symboloi osuustoiminta-aatteen kestävyyttä, hedelmällisyyttä ja kuolemattomuutta. Tunnus on edelleen käytössä.

Aluksi Warbasse oli aktiivinen työväenliikkeessä. Sitten hän kiinnostui sosialismista ja jopa anarkismista. Mutta mikään näistä ei kuitenkaan tuntunut vastaukselta hänen omaan yhteiskunnalliseen tyytymättömyyteensä ja omaan ajatteluun.

Tavattuaan Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n silloisen presidentin William Maxwellin ja yhdysvaltalaisen osuustoimintamiehen Albert Sonnichsenin, ja saatuaan viimeksi mainitulta osuustoiminnallista kirjallisuutta, syttyi Warbassessa viimein osuustoiminnan liekki, joka ei sammunut koskaan.

”Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä enemmän ajatuksesta pidin”, kuvaili Warbasse osuustoiminnallista heräämistään. Kirurgin työstä hän sitten luopui vuonna 1918 ja omisti tämän jälkeen kaiken tarmonsa osuustoimintatyölle.

Warbasse oli aloitteentekijänä, kun vuonna 1916 perustettiin Yhdysvaltain osuustoimintaliitto The Cooperative League of America, nykyinen The National Cooperative Business Association (NCBA), osuustoiminnan aatteelliseksi keskusjärjestöksi. Aluksi liittoon kuului vain kuluttajaosuuskuntia, mutta myöhemmin siitä tuli yleinen USA:n osuustoiminnan keskusjärjestö.

Warbassesta tuli järjestön ensimmäinen presidentti. Tätä tehtävää hän hoiti 25 vuoden ajan vuoteen 1941 asti. Sen jälkeenkin hän toimi vielä liiton hallituksen jäsenenä ja taustavaikuttajana.

Oma lompakko auttoi
tiukoissa paikoissa

Vielä alkuaskeleitaan ottaneessa osuustoimintaliikkeessä paikalliset osuuskunnat ja niiden kokemattomat johtajat tarvitsivat osuustoimintaliiton tukea: kirjallisuutta, puhujia, opettajia sekä neuvontaa mm. liiketoiminnan hoidossa ja lakiasioissa. Kaikkia näitä Cooperative League keskusjärjestönä yritti järjestää.

Taloudellisilta voimavaroiltaan vähäisten osuuskuntien suorittamilla pienillä maksuilla ja asiaa harrastaneiden yksityishenkilöiden lahjoituksilla tämä ei kuitenkaan onnistunut. Jatkuvat alijäämät täytettiin Warbassen omasta lompakosta.

Ilman näitä Warbassen henkilökohtaisia taloudellisia uhrauksia osuustoimintaliikkeen kehittyminen Yhdysvalloissa olisi lykkääntynyt epämääräiseen tulevaisuuteen. Viidentoista ensimmäisen vuoden ajan Warbasse olikin itse Cooperative Leaguen taloudellisesti kantava voima.

Linjakkaasti
Rochdalen hengessä

Warbasse ja hänen johtamansa Cooperative League oli tinkimätön Rochdalen osuustoimintaperiaatteiden noudattaja. Tämä vei hänet ristiriitoihin sellaisten ot-yritysten johtohenkilöiden kanssa, jotka halusivat modernisoida ja virtaviivaistaa osuustoimintaliikettä nopeasti.

”Ymmärrän osuustoiminnan käytännön suunnitelmaksi yhteiskunnan täydelliseksi uudelleenorganisoimiseksi toimimaan vapaaehtoiselta ja epäpoliittiselta pohjalta.” James Peter Warbasse

Warbassea syytettiin epäkäytännölliseksi ja huomautettiin, että hän oli vain teoreetikko eikä kyennyt johtamaan liikeyrityksiä. Rochdalen periaatteista kiinni pitäminen oli kyllä oikein teoriassa, mutta ei toiminut käytännössä, kuuluivat perustelut.

Periaatteissa pitäytyminen osoittautui kuitenkin järjestölle silloisissa oloissa oikeaksi linjaksi. Suurelta osin tämän ansiosta osuustoimintaliike selvisi esimerkiksi 1920-luvun lopulla alkaneesta suuresta lamakaudesta.

Kasvatus ja
valistus tärkeintä

Warbasse uskoi, että osuustoiminnan tavoitteiden ja periaatteiden ymmärtäminen oli välttämätön edellytys vahvan osuustoimintaliikkeen kehitykselle. Hän korosti väsymättömästi osuustoimintakasvatuksen ja -valistuksen tarvetta. Vain tätä kautta voisi syntyä vakaumuksellisia osuustoimintaihmisiä.

Hän unelmoikin, että Yhdysvalloissa jonakin päivänä toimisi osuustoimintaan keskittynyt oppilaitos. Tämä unelma mielessään hän perusti vuonna 1937 Rochdale-instituutin. Warbasselle kuitenkin oli suuri pettymys, kun instituutti ei kehittynytkään odotuksia vastaavalla tavalla.

Vakaumuksellinen
desentralisti

Warbasse tunsi syvää epäluottamusta valtion keskitettyä määräysvaltaa ja vallan keskittämispyrkimyksiä kohtaan. Tätä Warbasse kutsui valtiotyranniaksi. Valtiota tarvittaisiin kyllä pitämään yhteiskuntaa koossa, mutta vain osuustoiminnan kaltaisella oma-avulla voitaisiin yhteiskunta pelastaa taloudellisesti ja sosiaalisesti.

Warbasse halusi luoda federatiivisen ja hajautetun yhteiskunnan. Hän oli kansanomaiselta ajattelutavaltaan siis vakaumuksellinen desentralisti.

Valtiota kohtaan tuntemasta epäluottamuksestaan huolimatta Warbasse hyväksyi nimityksen presidentti Franklin D. Rooseveltin kokoamaan elvytyshallitukseen NRA:han, joka toimi 1933-1935. Sen tavoitteena oli nostaa maa suuresta lamasta. Se myös onnistui hyvin.

NRA:n teesit ja toimenpiteet sisälsivät aluksi kohtia, jotka vaikeuttivat osuustoimintaa. Valistustyön jälkeen suhtautuminen kuitenkin muuttui, ja hallitus ryhtyikin innokkaaksi osuustoiminnan tukijaksi.

Maanviljelijöiden osuustoimintavalistukseen myönnettiin miljoona dollaria kuukaudessa. Hallitus myös painatti osuustoimintaliiton laatimaa kirjallisuutta, ja virastoihin perustettiin peräti osuustoimintaa edistäviä osastoja. USA tunnetaan edelleenkin vahvana osuustoimintamaana maailmalla.

Suomalaiset
tunnettuja uranuurtajia

James Warbasse nosti useissa yhteyksissä esille Amerikan osuustoiminnan kunnon uranuurtajat, jotka saapuivat uuden maailman mantereelle kaukaisesta Pohjolan maasta, Suomesta, vaatimaton matkanyytti käsivarrellaan mutta suuri osuustoiminnallinen innostus sydämessään.

Erityisen innokkaasti suomalaiset pystyttivät osuuskauppoja. Amerikan ensimmäisillä kuluttajaosuuskunnilla olikin selvä suomalaiskansallinen leima.
Amerikkalaisilla olikin tapana sanoa: suomalaiset siirtolaiset toivat mukanaan uudelle mantereelle saunan, osuustoiminta-aatteen, sisun ja perkeleen. Viimeksi mainitun ehkä kuitenkin vain sanana.

Amerikassa kiertäneen kaskun mukaan suomalaiset tunnettiin kahdesta asiasta, saunasta ja osuuskaupoista. Jos kahden suomalaisen nähtiin kulkevan yhdessä lauantai-iltana, sanottiin heidän olevan menossa joko saunaan tai perustamaan osuuskauppaa.

Kasku kuitenkin unohti kolmannen vaihtoehdon: suomalaiset olivat menossa saunaan perustamaan osuuskauppaa. Näin kävi ainakin vuonna 1906 Maynardin kaupungissa Massachusettsin osavaltiossa, kun joukko suomalaisia miehiä ja naisia päätti perustaa oman osuuskaupan odottaessaan paikallisessa saunassa löylyvuoroaan. Osuuskaupan nimeksi tuli The Kaleva Co-operative Association. Se oli Cooperative Leaguen perustajajäseniä.

James Warbasse kävi suomalaisosuuskunnan tilaisuuksissa esiintymässä sen eri vaiheissa.

Tuottelias
kirjoittaja

Lääkärinä toimiessaan James Warbasse oli päätoimittajana arvostetussa alan aikakauskirjassa New York State Journal of Medicinessä ja kirjoitti itse useita lääketieteellisiä julkaisuja. Hänen vuonna 1918 ilmestyneestä kolmiosaisesta kirurgian oppikirjastaan tuli Yhdysvaltain yliopistoissa lääkärikoulutuksen klassikko.

Lääketieteellisten julkaisujen lisäksi Warbassesta tuli ahkera kirjoittaja myös osuustoiminnasta sekä muista taloudellisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hän mm. oli vuosia Cooperative Leaguen julkaiseman Cooperation eli Osuustoiminta-lehden päätoimittaja.

Warbasse matkusteli paljon ympäri maailmaa tutustuakseen osuustoimintaan eri maissa, ja häneltä ilmestyi aihepiiristä runsaasti lehtiartikkeleita.

Warbassen vuonna 1923 ilmestynyttä kirjaa Cooperative Democracy on pidetty Yhdysvaltain osuustoimintaliikkeen ”Raamattuna”. Se käännettiin monille kielille, ei tiettävästi kuitenkaan suomeksi. Heti kirjan ensimmäisessä lauseessa tiivistyi Warbassen osuustoiminta-ajattelun ideologinen ydin:

”Osuustoimintaa käsitellään tässä käytännön suunnitelmana yhteiskunnan täydelliseksi uudelleenorganisoimiseksi toimimaan vapaaehtoiselta ja epäpoliittiselta pohjalta.”
Muita Warbassen osuustoimintaa käsitteleviä tunnettuja teoksia ovat What is Cooperation? (1927), Problems of Cooperation (1942), Cooperative Peace (1950) ja Cooperation as a Way of Peace (1939). Viimeksi mainittu kirja ei liene ilmestymisensä aikoina kuulunut ainakaan kaikkien maailman johtajien lukemistoon.

Yhdysvaltojen humanistiyhdistys nimitti vuonna 1955 James Warbassen vuoden humanistiksi monipuolisesta panoksesta inhimillisen hyvinvoinnin lisäämisessä.

Kari Inkinen

| Sivun alkuun | Lisäpalveluun |