Sankareita ja veijareita? Osa 35.

Kun osuustoimintaliike rantautui ja juurtui Suomeen
HANNEKSEN JA HEDVIGIN MERKILLINEN KOHTALO  

Professori Hannes Gebhard oli keskeinen osuustoimintavaikuttaja 1900-luvun alun Suomessa. Hän panoksensa oli ratkaiseva suomalaisen osuustoiminnan syntyyn, sen juurtumiseen ja kasvuun laajaksi kansanliikkeeksi.
Hänen vaimonsa Hedvig oli sekä miehensä lähin työtoveri että vaikuttavan itsenäisen uran luonut poliitikko ja naisasianainen. Tämä kansainvälisestikin ainutlaatuinen pariskunta on saanut aseman Suomen osuustoiminnan isänä ja äitinä.
Maine on täysin ansaittu kovalla työllä ja aikaansa sopivasti edellä kulkeneella terävällä ajattelulla, jota nykyisin kutsuttaisiin strategiaksi.

NUORTA ONNEA. Hannes ja Hedvig Gebhard tekivät häämatkansa Kööpenhaminaan 1891. Kuva: Kongl. hoffotograf, A. Jonason, Göteborg.

Hannes Gebhard (8.4.1864 – 23.2.1933) syntyi Kemijärvellä valtion metsänhoitajan ja kirkkoherran tyttären perheeseen. Kun Hannes oli kuusivuotias, perhe muutti Kajaaniin. Kymmenvuotiaana alkoivat opinnot Oulun ruotsalaisessa lyseossa, mistä Hannes kirjoitti ylioppilaaksi 1882. Opinahjostaan huolimatta hän oli jo kouluaikoina suomenmielinen.

Kajaanin liepeillä Gebhardeilla oli maatila, jonka viljelemiseen nuori Hannes innokkaasti osallistui. Vaikka yläluokilla harkitut agronomin opinnot eivät toteutuneet, Hannekselle kertyi nuoruusvuosina sellainen maatalouden tuntemus, josta oli suurta hyötyä myöhemmin elämässä.

Erityisen voimakkaasti Hanneksen myöhempään kehitykseen vaikuttivat metsänhoitaja-isän kanssa tehdyt laajat matkat Kainuussa. Niiden aikana hän näki, kuinka puutteellisesti viljelijäväestö eli: se oli alituista taistelua köyhyyttä ja nälkää vastaan. Pettu- ja olkileivät olivat yleistä ravintoa. Maanomistusolot olivat nurinkurisia ja sivistystaso alhainen.

Hannes Gebhardin postimerkki julkaistiin vuonna 1949, jolloin Pellervo-Seura ja suomalainen osuustoiminta täyttivät 50 vuotta.

Kaiken keskellä Hannekselle kuitenkin selvisi, etteivät vaikeimmatkaan olosuhteet voineet lannistaa kansan sitkeää elämisen tahtoa. Isänmaan käsite seestyi nuoren miehen mielessä määrittäen hänen tulevan kohtalonsa.

Oppia Euroopasta

Opintonsa Gebhard suoritti Helsingin yliopistossa historiassa. Filosofian tohtoriksi hän valmistui 1890, jolloin hänestä myös tuli pohjoismaiden historian dosentti.

Kiinnostuttuaan yhä enemmän maatalouskysymyksistä hänet nimitettiin 1899 maanviljelyksen kansantaloustieteen dosentiksi ja 1909 saman aineen professoriksi.
Historian tutkimuksesta ja agraarikysymyksistä oli vain lyhyt siirtymä osuustoimintaan.

Siihen Gebhard kypsyi eri Euroopan maihin tekemillään matkoilla. Varsinkin professori Max Seringin luennot Berliinissä ja keskustelut hänen kanssaan muodostuivat Gebhardin osuustoiminnalliseksi herätykseksi. Ennen tätä niin hän kuin koko Suomen sivistyneistö tiesi osuustoiminnasta vain vähän, jos lainkaan – saati sitten ymmärsi sen merkityksen.

Hannes Gebhardille kypsyi ajatus osuustoiminnan tekemisestä tunnetuksi myös Suomessa, erityisesti vähävaraisen viljelijäväestön keskuudessa.

Vuonna 1899 häneltä ilmestyi 500-sivuinen merkkiteos Maanviljelijäin yhteistoiminnasta ulkomailla, jota laatiessaan hän oli hankkinut mahdollisimman täydelliset tiedot osuustoiminnasta.

Sortovaltasysäsi liikkeelle

Gebhardille oli alkanut jo hahmottua tuleva elämäntehtävänsä, mutta tarvittiin vielä ulkoinen sysäys käytännön toimintaan lähtemiseen. Tällainen oli 1899 Venäjän keisarin määräämä helmikuun manifesti ja Suomen kiristyneet venäläistämispyrkimykset.

”Erityisen voimakkaasti nuoren Hannes Gebhardin kehitykseen vaikuttivat metsänhoitaja-isän kanssa tehdyt laajat matkat Kainuussa. Hän näki, kuinka puutteellisesti viljelijäväestö eli: se oli alituista taistelua köyhyyttä ja nälkää vastaan.”

Gebhard ja muut isänmaanystävät ryhtyivät toimiin venäläisten sortovallan torjumiseksi. Tärkeimpiä tehtäviä oli kansan yhdistäminen sen taloudellista ja henkistä tasoa kohottamalla. Se ei ollut mitenkään vaatimaton tavoite. Osuustoimintaa pidettiin tässä työssä tehokkaimpana ja parhaita tuloksia tuottavana keinona.

Gebhard tähdensi osuustoimintaa aatteellisena ja yleisisänmaallisena liikkeenä, jonka avulla kansa oli kohotettava tietoisuuteen itsestään, suomalaisuudestaan ja kypsytettävä taisteluun uhkaavaa sortoa vastaan.

Lähtölaukaus pyryssä ja pakkasessa

Osuustoiminnan organisoimiseksi tarvittiin ensin keskusjärjestö. Ajatuksen takana olivat Gebhard ja hänen ystävänsä, kansakouluntarkastaja Mikael Soininen. Heidän talvinen keskustelunsa oli lähtölaukaus, jota Gebhard kuvasi:

”Siinä pyryssä ja pakkasessa, erään pienoisen mökin seinän suojassa, Lehijärven rannalla Hattulassa, syntyi helmikuussa v. 1899 ajatus osuustoimintajärjestön luomisesta.”

Osuustoiminnan syntysanat maalasi myöhemmin tauluksi keskipohjalainen taiteilija Albert Gebhard. Taulusta tehtiin runsaasti painojäljennöksiä, joita edelleen näkee siellä täällä osuuskuntien toimitiloissa eri puolilla Suomea.

Nimi Pellervo tuli kansalliseepos Kalevalasta, joka silloin oli erityisen korkeassa kurssissa. Nimen keksi Hedvig Gebhard eräällä junamatkalla asiaa yhdessä pohdittaessa.

Kansa tarttui toimeen

Osuustoiminnan ja Pellervo-Seuran taakse saatiin näyttävästi aikansa sivistyneistöä ja vaikuttajia valtakunnallisesti ja paikallisesti.

Itseoikeutetusti seuran johtoon nousi syksyllä 1899 nuori Hannes Gebhard. Hän oli myös valmistelemassa vuoden 1901 osuustoimintalakia yhdessä lain kirjoittajan J. K. Paasikiven kanssa.

Uusi osuustoimintalaki ei jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, vaan sen myötä eri alojen osuuskuntien perustaminen suorastaan ryöpsähti liikkeelle. Pellervon ohjauksella ja tuella syntyi joukoittain paikallisia osuuskuntia ja myös näiden keskusliikkeitä.

Gebhard itse valittiin Osuuskassojen Keskuslainarahaston toimitusjohtajaksi. Järjestö oli Gebhardin johdolla perustamassa myös SOK:ta, Hankkijaa ja Valiota. Hänen tehtäviinsä kuului myös Pellervo-lehden ja Osuustoimintalehden päätoimittajuudet.

Lehdillä ja Pellervon kiertävillä konsulenteilla oli ratkaiseva asema uuden aatteen levittämisessä ja järkevien toimintatapojen kehittämisessä. Paikallisesti esimerkiksi kansakoulujen ja maatalouskoulujen opettajat innostuivat vahvasti asiaan.

Hannes Gebhardista tuli suomalaisen osuustoiminnan ehdoton johto- ja voimahahmo. Hän osoittautui samaan aikaan niin palavaksi ideologiksi kuin myös tarmokkaaksi organisaattoriksi.

”Vihatkoot, kunhan pitävät oikeamielisenä!”

Hannes Gebhardia kuvailtaessa nousevat taajaan esille sanat tulisielu ja taistelija. Suurtyöt usein vaativatkin tekijältään vahvaa ja peräänantamatonta luonnetta.
Vilkasluonteinen Gebhard oli nopea päätöksissään, ja hänen arvostelunsa olivat heti valmiina kaikesta ja kaikista. Saman tien hän meni helposti liiallisuuksiin, sekä kiitoksissaan että moitteissaan. Alf Tudeer kuvasi:

”Hänen maailmankuvansa oli jyrkkäpiirteinen ilman välittävää siirtoa valojen ja varjojen välillä. Ihmiset olivat joko hyviä tai huonoja - ’lurjuksia’ - harvoin siltä väliltä. Ja auta armias sitä, joka joutui hänen vihansa esineeksi, hänessä ei Gebhard nähnyt mitään hyvää! Mutta ystävilleen Gebhard avasi rikkaan, lämpimän sydämensä. Heidän seurassaan hän oli herttainen ja avomielinen.”

Gebhardin toinen ystävä Ernst Nevanlinna puolestaan totesi:

”Hannes Gebhardille on tykkänään yhdentekevää rakastetaanko häntä vai vihataanko häntä, kun hän ajaa oikeaa asiaa. Niinpä hän ei ole ollenkaan taktillisten laskelmien mies, niin suuri realisti kuin onkin. Suoraan hän hyökkää päämääräänsä kohti ja aina hän pelaa kaikki kortit selällään auki.”

Gebhardin elämäkerturi Aulis J. Alanen arveli, että Hanneksella oli koko elämänsä ajan tunnuslauseena Rooman keisari Augustuksen vaalilause: ”Vihatkoot, kunhan pitävät oikeamielisenä!”

Alanen luonnehti Hannes Gebhardia ”merkilliseksi sekoitukseksi idealistia, realistia, teräksen lujuutta ja äärimmäistä herkkyyttä”.

Kielletty säkeistö

Gebhard oli hyvin ahkera ja aloitekykyinen. Tehtäviin oli tartuttava heti. Samoja ominaisuuksia hän vaati muiltakin.

Jos hän epäili jonkun suorituskykyä, sanoi hän sen suoraan: ”Te olette liian veltto!” Toki hän osasi myös kannustaa ja piti omista toimihenkilöistään esimerkiksi Pellervossa ja OKO:ssa hyvää huolta.

Kaikenlaista vaikertamista ja valittamista Hannes syvästi vierasti. Jopa karjalaisten maakuntalaulun sanat ”ei oo meillä rikkautta, eikä maamme viljavaa”, edisti hänestä vain saamattomuutta. Eräässä juhlassa hän vaati, ettei säkeistöä laulettaisi lainkaan.

Gebhardiin vaikuttivat hetken mieliala ja terveydentila, joka ei koskaan ollut kovin vankka. Sairaudet osaltaan selittävätkin hänen oikukkaan ja ajoittain jopa tuittupäisen luonteensa. Lisäksi häntä rasitti huonounisuus. Oli masennusten aikoja, mutta toki useammin tarmon purkauksia. Hänen tarmokkuutensa myös tarttui herkästi kuulijoihin.

Rakkaus ylitti jyrkät kielirajat

Hannes Gebhardilla oli osuustoimintaliikkeen alkuunpanijana ja kehittäjänä paljon eteviä avustajia. Mutta kuten eräs Pellervon johtokunnan jäsen totesi, he olivat vain avustajia. Strategia, suunnitelmat ja työn johto oli erityisesti liikkeen alkuaikoina Gebhardin käsialaa.

Hanneksen paras apu ja tuki oli hänen energinen puolisonsa Hedvig, o.s. Silén (14.12.1867 – 13.1.1961). Hänen nimensä kirjoitetaan Suomen osuustoiminnan historiassa suurin kirjaimin miehensä nimen vierelle. Tosin hän itse vaatimattomasti totesi olleensa ”vain pieni työmuurahainen Hanneksen rinnassa”. Tämä Hedvigin ruotsinvoittoinen lausuma lähti myöhemmin kiertämään kulttuurikaskuna.

Hedvig, varakkaan turkulaisen, ruotsinkielisen kauppiasperheen reipas tytär, oli tutustunut Hannekseen matkalla Kajaaniin kesällä 1887. Hannes kun oli sopivan joutilas tarjoutui Hedvigin ja hänen ystävättäriensä paikalliseksi matkaoppaaksi. Höyrylaivaristeilyllä Oulujärvellä nuoret löysivät toisensa.

Tultuaan kahta vuotta myöhemmin ylioppilaaksi Ruotsissa Hedvig aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Sen vaatiman suomenkielen tutkinnon suorittamista varten hän pyysi apua Hannekselta. Alkoi tiivis seurustelu ja häitä juhlittiin helmikuussa 1891. Häämatka tehtiin Kööpenhaminaan.

Innostus vei mennessään

Hedvig ei aikonut antaa avioliiton estää opiskeluja, vaikka nuorella parilla oli taloudellisia vaikeuksia.

Myös Hedvig oli kiinni Hanneksen silloin perustamassa kustannusosakeyhtiö Otavassa. Itse asiassa nuorenparin ensimmäinen yhteinen koti toimi samalla Otavan ensimmäisenä kirjavarastona. Hannes toimi kustannusyhtiön ensimmäisenä toimitusjohtajana.

Opintojen ohella Hedvig osallistui innokkaasti naisylioppilaiden kahteen keskusteluklubiin. Hän liittyi avioliittovuonna Suomen Naisyhdistykseen, mutta siirtyi seuraavana vuonna perustettuun Naisasialiitto Unioniin. Niissä hän sai pikakurssin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, kuten tasa-arvo- ja työväenkysymyksiin.

Kesken Hedvigin opinnot lopulta jäivät, kun muut tärkeät tehtävät veivät mennessään. Hanneksen avustajana hän oppi ilman korkeakoulujakin tutkimusmenetelmät ja yhteiskunnallisen toiminnan. Hän pääsi myös mukaan suomenmielisten todellisten vaikuttajien verkostoihin.

Lapsia sivistyneistöperheeseen syntyi kolme: kaksi poikaa ja tytär, Oras, Tapio ja Maiju Gebhard.

Kansanvalistajan luonto yhdisti

Hedvig Gebhard antautui Hanneksen mukana täysin sydämin osuustoimintatyöhön. Siinä hänelle oli erityisen tärkeää naisten panoksen lisääminen. Kahden vuosikymmenen ajan hän toimitti yksin ruotsinkielistä Pellervo-lehteä. Sen sivuilla monet innostavat kirjoitukset koettivat herätellä naisia mukaan osuustoimintaan.

SUOMALAISEN OSUUSTOIMINNAN ISÄ JA ÄITI Hannes ja Hedvig Gebhardin muotokuvat Pellervo-Seurassa. Hanneksen ikuisti Eero Järnefelt 1915 ja Hedvigin Wilho Sjöström 1919.

Yhdessä myös eduskuntaan

Sekä Hannes että Hedvig valittiin 1907 Suomen ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan. Samalla he olivat tiettävästi maailman ensimmäinen kansanedustaja-aviopari. Gebhardit edustivat Suomalaista puoluetta, Kokoomuksen edeltäjää. Hannes oli saanut Hedvigin kokonaan suomalaisuusaatteen taakse ja huomaamaan suomenkielisten ja erityisesti maaseudun heikon aseman.

Suomalainen puolue oli noihin aikoihin osuustoiminnan vankin puolestapuhuja ilman sosialismia. Hannes Gebhard mm. esitti, että virkamiehille tulisi antaa perusteelliset tiedot osuustoiminnasta. Virkanimityksissä ja ylennyksissä nämä tiedot otettaisiin huomioon, samoin kuin se, olivatko virkamiehet tukeneet osuustoimintaa – vai olleet sitä vastaan.

Hannes kuitenkin kyllästyi nopeasti repivään päivänpolitiikkaan ja lopetti eduskunnassa jo 1909. Silloin Suomi eli vielä Venäjän vallan alla, eikä eduskunta vielä ollut todellinen vallan keskus.

Hedvig sen sijaan oli kansanedustajana kolmeen otteeseen aina vuoteen 1929 saakka. Pidempäänkin hän olisi halunnut jatkaa, mutta puoluetaktisista syistä hänet syrjäytettiin. Aatesisar terävine kyynärpäineen pyyhki oikealta ohi.

Tarmokas ”Rouva Suorasuu”

Eduskuntatyössä Hedvigillä oli selkeä linja: syrjittyjen ja vähempiosaisten etujen ajaminen. Hän ajoi etenkin pienviljelijöille, työväelle, naisille ja kodeille tärkeitä asioita. Hän oli eduskunnan aloitteellisimpia ja sanavalmiimpia naiskansanedustajia, ”Rouva Suorasuu”.

Naisasianaisena Hedvig ajoi eduskunnassa mm. kätilöiden palkkaamista kuntiin. Hänen repliikkinsä asiasta oli terävä:

”Annapas kun miehet kerran kävisivät läpi sen, mitä heidän vaimonsa ja äitinsä ovat saaneet kärsiä, eivät he silloin vastalausetta äänestäisi.”

Eduskuntatyön lisäksi Hedvigin muukin julkinen toiminta oli vilkasta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän johti Valtion kotitaloustoimikunnan työtä ja useat komiteat saivat hänestä tarmokkaan puheenjohtajan kotitalousopetuksen ja -neuvonnan alalla. Kahteen otteeseen hän toimi myös Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Taistelua lukijoiden suosiosta

Kotiliesi-lehden toimituskuntaan Hedvig kuului sen kantavana voimana vuodesta 1922 lähes neljän vuosikymmenen ajan. 1920-luvun alun hyvin miehinen Pellervo-Seura nukkui kustannuspolitiikassaan onnensa ohi, kun ei havainnut myös naisten tarvitsevan omaa lehteä. Nykyinen Kodin Pellervo, joka kilpailee myös Kotilieden kanssa, perustettiin vasta 1990-luvun lopulla.

Itse asiassa Pellervon Hannes Gebhardin jälkeinen johto suhtautui rouva Gebhardiin toimittajana huonosti. Hedvig jätti ruotsinkielisen Pellervon lukijoille haikeat jäähyväiset, kun järjestö lakkautti lehden vuoden 1920 lopussa.

Hän oli toimittanut lehteä kaikki 21 vuotta, vuoteen 1919 asti täysin nimettömänä, vaikka hänen lyhytaikaiset agronomisijaisensa lehdessä oli aina mainittu. Vuonna 1919 voimaan tullut uusi lehdistölaki vasta pakotti kertomaan myös toimittajan nimen.

Samana vuonna ruotsinkielinen osuustoimintaväki perusti oman järjestön omine tiedotuskanavineen. Se heikensi ruotsinkielisen Pellervo-lehden asemaa. Vuosikymmeniä myöhemmin 1990-luvun alusta lähtien Andelsförbund palasi jälleen Pellervon järjestöjäseneksi, mutta sen LoA-lehti ei tullut mukana.

Niin myötä- kuin vastamäessä

Kahden voimakkaan ihmisen liitto ei voinut olla aina pelkkää päivänpaistetta. Käynnissä oli jatkuva tahtojen mittely.

Hanneksen sairaudet ja äksyily hermostuttivat Hedvigiä. Kun Hannes sai tästä aiheen kehottaa vaimoaan hoitamaan hermojaan, tämä vastasi:

”Kyllä minun hermoni paranevat, kun sinä vain paranet. Minä en ole koskaan hermostunut, kun sinä olet reipas ja kiltti. Mutta kun sinä puhuttelet minua vihaisesti, tunnen minä muuttuvani niin henkisesti kuin fyysisesti.”

Oli aikoja, jolloin Hedvig ja Hannes eivät tahtoneet mitenkään tulla toimeen keskenään. Hannes leikkisämpänä saattoi kiusoitella hiukan tosikkoa vaimoaan vähän liikaakin. Vaikka Hedvig venyi pitkälle, saattoi hänkin joskus olla jyrkkä. ”Tämähän on pelihelvetti!”, kerrotaan hänen tiuskaisseen Hannekselle, kun tämä eräänä unettomana yönä löi makuuhuoneessa pasianssia.

Hedvig kuvaili kerran puolisonsa odotuksia vaimostaan toteamalla, että Hannes oli oikeastaan toivonut kolmea vaimoa: yhtä avustajaksi, toista taloudenhoitajaksi ja kolmatta seuraa pitämään.

Ties mikä näistä rooleista Hanneksella oli mielessä, kun hän saattoi innostuneena huutaa vaimonsa korvaan neljältä aamulla:

”Heddi, Heddi, minulla on idea!”

Joka tapauksessa ehkä turhankin kiivaan ja taistelunhaluisen miehen rinnalla vaimon rauhallisempi luonne näyttää olleen tervetullut tasoittava voima.

Julkisuudessa Hannes kiittikin Hedvigiä. Hän saattoi jollakin luennolla toivoa nuorten mieskuulijoidensa saavan yhtä hyvän vaimon kuin itsekin. Jatkoksi hän totesi: ”Mutta sellaista te ette saa!”

Koivuniemen kesäinen onnela

Gebhardien Koivuniemen kesäkoti ja pikkutila Lopella oli yksi perheen kiinnepisteistä, mieluinen henkireikä hämäläisen luonnon rauhassa.

Hedvigiä vetivät puoleensa etenkin puutarhatyöt. Hän oli muutenkin aktiivinen tilanpitäjä ja piti huolta Koivuniemen töistä neuvotellen niistä tilanhoitajan kanssa. Kun Hannes pukeutui mielellään valkeaan kesäpukuun ja olkihattuun ja kulki keppi kädessä katselemassa viljelyksiä, niin Hedvig veti reippaasti ylleen työvaatteet ja lähti ulkotöihin.

Koivuniemi oli hyvään tarpeeseen Gebhardien Helsingin kerrostaloasunnon lämpöhuollossakin. Tilalta toimitettiin kaupunkiin joka vuosi vaunulastillinen koivuhalkoja.
Suurta apua Koivuniemestä oli myös elintarvikkeiden hankinnassa, varsinkin säännöstelyn aikaan sotatalvena 1917-18. Hedvigillä oli parvekkeella tuohon aikaan ”kuumaa tavaraa”, suolattua sianlihaa puupytyssä.

Kun tarkastajat kävivät asunnossa, he halusivat silmäillä myös parvekkeelle. Hedvig avasi oven ja astui reippaasti ulos, mutta asettui niin, että pytty seinän vieressä jäi oven ja hänen itsensä taakse. Eikä parvekkeella näkynyt mitään.

Hannes ei onneksi ollut kotona, sillä hänen ehdottomuudelleen tilanne olisi ollut enemmän kuin kiusallinen.

Riidat ja epäonni väsyttivät Hanneksen

Hannes Gebhardin vaikutus osuustoimintaliikkeessä heikkeni selvästi 1920-luvulla, kun hän valtataisteluihin ja linjariitoihin kyllästyneenä 1917 erosi Pellervo-Seuran johdosta ja otti virkavapaata myös Osuuskassojen Keskuslainarahaston toimitusjohtajan paikalta.

Yksityiselämän murheet painoivat Hannesta samaan aikaan, kun kansa ja suomalainen osuustoimintaliikekin olivat revenneet kahtia, pellervolaiseen ja edistysmieliseen haaraan. Jälkimmäisen johtohahmo oli Väinö Tanner, jonka tarinan kerromme seuraavassa Osuustoiminta-lehdessä. Pellervossa Gebhardin työtä jatkoi hänen toinen pitkäaikainen kiistakumppaninsa, Valion toimitusjohtaja F. M. Pitkäniemi; hänen tarinansa on tulossa OT-lehteen 2/11.

Gebhardien poika, nuori perheenisä, insinööri Oras Gebhard kuoli traagisesti tehdasonnettomuudessa Kajaanissa syyskuussa 1919. Eikä Hannes vielä ollut toipunut sairastelleen kuopuspojan Tapionkaan menehtymisestä kuutisen vuotta aiemmin.

Oraksen tytär otettiin myöhemmin Hedvig ja Hannes Gebhardin eli isovanhempiensa kasvattilapseksi. Hän on professori Anna-Liisa Sysiharju, joka oli yhdessä Riitta Mäkisen kanssa kirjoittamassa isoäitinsä Hedvig Gebhardin elämäkertaa ”Eteenpäin ja ylöspäin”. Se ilmestyi nelisen vuotta sitten vuonna 2006.

Pienviljelijöiden tuki ja turva

Pellervon jälkeen Hannes Gebhard kuitenkin teki vielä toisen vaikuttavan uran viljelijöiden hyväksi perustamalla 1922 Pienviljelijäin Keskusliiton, jonka puheenjohtajana hän toimi. Ensimmäisenä kotitalouskonsulenttina siellä työskenteli Gebhardien tytär Maiju; nykyään hänet muistetaan parhaiten astiankuivauskaapin keksijänä Työtehoseurasta.

Myös Vientikunta Munan perustamiseen 1922 Hannes Gebhard osallistui ratkaisevasti toimien sen hallintoneuvoston puheenjohtajana. Osuuskassojen Keskuslainarahaston ja Keskusliiton johdossa hän oli kuolemaansa asti.

Viimeinen tervehdys osuustoimintaväelle

Hannes Gebhard menehtyi syöpään helmikuussa 1933, hieman ennen kuin hän olisi täyttänyt 69 vuotta. Hiukan ennen poismenoaan hän julkaisi Suomen osuustoimintaväelle viimeisen tervehdyksensä.

”Menestys ja ihanteiden toteutuminen perustuvat osuustoimintamoraaliin, rehellisyyteen, siveellisyyteen ja ahkeruuteen. Vaalikaa näitä aina osuuskunnissa.” HANNES GEBHARDIN TESTAMENTTI SUOMALAISELLE OSUUSTOIMINTAVÄELLE 1933

Siinä hän kehotti aina vaalimaan osuustoimintamoraalia, rehellisyyttä, siveellisyyttä ja ahkeruutta osuuskunnissa, koska menestys ja ihanteiden toteutuminen perustuvat näihin ominaisuuksiin.

Muistopuheessaan professori Kyösti Haataja lausui:
”Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Anders Chydeniuksen jälkeen ei ole ollut toista talousmiestä, joka olisi maamme yleiseen talouselämään jättänyt syvempiä jälkiä ja vaikuttanut voimakkaammin kohottaen kuin Hannes Gebhard on tehnyt.”Suurmies sai arvonsa mukaisesti valtiolliset hautajaiset.

Gebhardien perhehauta löytyy Helsingin Hietaniemestä. Sen tunnistaa helposti kuvanveistäjä Felix Nylundin veistämästä muistopatsaasta, joka esittää osuustoiminta-aatteen eli -soihdun kantajaa. Se on kuvattu tämänkin lehden tunnuskuvaksi sivulle 5. Hannes Gebhard oli itse halunnut suunnitella muistomerkin sellaiseksi.

Niin merkillinen elämä...

Hedvigin jäätyä leskeksi hän paneutui uudestaan naisasiatyöhön ja jatkoi myös SOK:n, Henkivakuutusyhtiö Pohjan ja Yleisradion hallintoneuvostoissa.

Itse asiassa Yleisradiokin perustettiin paljolti juuri osuustoimintaliikkeen valistustyön vaikutuksesta vuonna 1926, mutta nykyinen toimittajapolvi näyttää sen unohtaneen. Rakkaan Kotilieden toimituskuntaan Hedvig kuului kuolemaansa saakka.

Vuonna 1937 Hedvig sai talousneuvoksen arvonimen, jota ei kuitenkaan halunnut käyttää. Mieluummin hän oli rouva Gebhard.

Elinvoimansa Hedvig Gebhard säilytti pitkään. Vielä 70-vuotiaana hän kävi luistelemassa, eikä liki 90-vuotiaanakaan sallinut tarttua käsipuoleensa edes katua ylittäessään. Kuolleessaan rauhallisesti tammikuussa 1961 hän oli täyttänyt jo 93 vuotta.

85-vuotispäivänsä kynnyksellä hän tilitti monivaiheista elämänkulkuaan:

”Kyllä minulla on ollut sisältörikas elämä, kun ajattelen lapsuuttani ja nuoruuttani Turussa ja tämän jälkeen kouluvuosia Tukholmassa. Sitten tuli ajanjakso, jolloin menin naimisiin suomenkielisen ja suomenmielisen miehen kanssa, ja koko se aika, jolloin kehityin hänen rinnallaan, ja sitten osuustoiminnan perustamisajat, jolloin kaikki ajatukset ja työ pantiin siihen. Ja sitten tulin eduskuntaan ja naisasiatyöhön. Minulla on ollut niin merkillinen elämä."

Kari Inkinen
Mauno-Markus Karjalainen

Vuonna 2005 Robert Owenista (OT 4/05) alkanut lehtemme kansainvälinen ”Sankareita vai veijareita” -sarja päättyy tähän. Ensi vuonna jatkamme samaa aihepiiriä kertomalla merkittävimmistä suomalaisista osuustoimintavaikuttajista, heidän uraauurtaneesta työstään, ajattelustaan ja elämänvaiheistaan osuustoiminnan parissa. Ensimmäisinä otamme käsittelyyn Hannes Gebhardin kiistakumppaneiden Väinö Tannerin (OT 1/11) ja F. M. Pitkäniemen (OT 2/11) tarinat.

| Sivun alkuun | Kaikki liitteet |