Matti Kurikka haaveili ikänsä
IHANNEYHTEISKUNNISTA 

Matti Kurikka (1863-1915) oli suomalainen lehtimies, kirjailija ja utopiasosialisti, oman aikansa kiistelty julkkis. Ehkä parhaiten hänet tunnetaan epäonnistuneista hankkeistaan rakentaa ihanneyhteisöjä eri puolille maailmaa. Maineikkain niistä oli Sointula Kanadassa.

Matti Kurikka

Matti Kurikka syntyi Inkerinmaalla varakkaaseen viljelijäkotiin. Hänen isänsä oli valistunut ja kansallisesti herännyt talonpoika.
Oppikoulun Helsingissä käytyään Matti ryhtyi lukemaan filosofian kandidaatiksi. Opiskelu jäi kuitenkin sivuasiaksi. Osakuntaelämä ja akateeminen vapaus veivät mukanaan ja antoivat hänelle mahdollisuuden ilmentää itseään intomielisenä ja uudistushenkisenä yhteiskuntaihmisenä. Hän mm. oli mukana osakuntansa lehden toimittamisessa. Tällöin hänessä heräsi harrastus novellien ja näytelmien kirjoittamiseen. Menestyksensä myötä hän suunnitteli jopa jättäytymistä vapaaksi kirjailijaksi.
Kurikka avioitui ensimmäisen kerran 1886. Hän pääsi vaimonsa sukulaisten mukana matkustamaan Tanskaan, Itävaltaan ja Saksaan. Matkalla hän tutustui vapaamielis-radikaaleihin aatevirtauksiin, joilla oli hänelle suuri merkitys.
Elämässä alkoi uusi kehitysvaihe. 1888 Kurikasta tuli Viipurin Sanomain toimittaja ja myöhemmin sen omistaja. Hän myös liittyi Viipurin työväenyhdistykseen. Kehnona talousmiehenä hän ei kuitenkaan hallinnut liikeasioita, vaan menetti lehtensä vararikossa koko omaisuutensa.
Lehtiura jatkui Työmies-lehdessä, lopulta sen päätoimittajana. Sitä toimittaessaan Kurikasta tuli lopullisesti sosialisti ja hän osallistui aktiivisesti työväenliikkeen toimintaan. Hänen sosialisminsa oli omalaatuinen sekoitus tolstoilais-utopistis-teosofis-sosialistisia ajatuksia.
Vuoden 1899 Helmikuun manifestin jälkeen Kurikka kehotti työväestöä pysymään syrjässä vastalauseadressin keräämisestä. Tämä teki hänestä yhtäaikaa Suomen vihatuimman ja suosituimman julkisuuden henkilön.

Australiassa
harjoiteltiin

Kun Kurikka havaitsi, että oli jäänyt yhteiskunnallisessa toiminnassa eräänlaiseen tyhjiöön, hän alkoi kypsytellä jo kauan hautomaansa suunnitelmaa ihanneyhteiskunnan perustamisesta. Suomeen sitä ei kuitenkaan voinut rakentaa; ”väärät ihanteet ja huonot johtajat olivat jo ehtineet turmella kansaa.”
Kurikka oli tutustunut perusteellisesti aiempiin ihanneyhteiskuntahankkeisiin. Hän tunsi mm. osuustoiminnan esi-isinä pidettyjen Charles Fourierin ja Robert Owenin suunnitelmat. Aiemmat kokeilut olivat poikkeuksetta epäonnistuneet, mutta sitä Matti ei pelännyt.
Toukokuussa 1899 hän Helsingin Mäntymäellä selosti innostuneena runsaslukuiselle kuulijakunnalle haavettaan ihanneyhteiskunnan toteuttamisesta. Hanketta varten perustettiin Kalevan Kansa -niminen yhdistys. Ensimmäisen yrityksen Kurikka teki Australian Queenslandissa, jonne häntä seurasi kymmenittäin kannattajia.
Suuria odotuksia täyteen ladattu hanke oli täysi fiasko. Matti Kurikka itse oli epäkäytännöllinen idealisti, eikä osavaltiokaan ollut järin innostunut utopistisesta kokeilusta. Koko ihannesiirtokunta jäi lopulta telttaleiriksi, jossa jopa nähtiin nälkää, vaikka siitä käytettiin ylvästä nimeä El Dorado.
Pian alkoivat repivät riidat ja kannattajajoukko supistui pariin uskolliseen. Leirillä vitsailtiin, että Kurikan lisäksi yhdyskunnassa oli kolme kovaa koota: kuumuus, kärpäset ja käärmeet. Joukon sisäiset suhteet menivät niin huonoiksi, että Kurikka kerran riidan keskellä veti revolverin taskustaan ja uhkasi ampua niin monta kuin panoksia riittäisi.
Lopulta siirtokunta hajosi ”kiroukset ja uhkailut jäähyväissanoinaan”. Hanke kesti vain kymmenen kuukautta.

Sointula syntyy...

Vaikka Kurikan ensimmäinen ihanneyhteiskunta oli täydellinen pettymys, ei hän nähnyt vikaa suunnitelmissaan. Syy oli hänen mielestään Australiassa ja sen kapitalismissa. Hän siirtyi Kanadaan, jonne ihanneyhteisön ajatuksesta innostuneet Brittiläisen Kolumbian suomalaiset olivat hänet kutsuneet.
Kurikan johdolla perustettiin uutta siirtokuntaa varten osuuskunta Kalevan Kansa Colonization Company ja sanomalehti Aika. Marraskuussa 1901 Kalevan Kansa sai Kanadan asutuslain mukaisesti hankittua 11.000 hehtaaria maata Malkosaaresta (Malcolm Island). Se sijaitsee Kanadan länsirannikolla mantereen ja Vancouverin saaren salmessa.
Australiasta viisastunut Kurikka kutsui avukseen käytännöllisemmän henkilön, ystävänsä A. B. Mäkelän. Kurikka arveli itse olevansa ajatuksineen ”kuin huima rautatieveturin kuljettaja, joka tarvitsee miehen painamaan jarrua, kun vauhti on liian kova”. Vaikka Kurikkaan verrattuna Mäkelä oli jyrkkä realisti, ylsi hänenkin ajatustensa lento joskus vähintään yhtä korkealle. Kurikan hengessä Mäkelä olisi halunnut hankkia valtamerilaivoja ja tuoda koko Suomen työväen Brittiläisen Kolumbian rannikolle:
”Jättäkää vaan herrat, vanhat akat ja tutisevat ukot Suomeen ryssäin ja ruotsalaisten puristeltaviksi”.
Vuonna 1902 Malkosaareen oli muuttanut jo runsaasti asukkaita. Siirtokunta sai nimekseen Sointula. Yhteisö kasvoi nopeasti. Monia viehättivät sen perusajatukset, demokraattinen päätöksenteko, yhteisomistus, miesten ja naisten tasa-arvo, työn tasajako ja samapalkkaisuus. Enimmillään Sointulan väkiluku oli 350.
Siirtokuntaan saapuneen aikuisen piti maksaa liittymismaksuna 200 dollaria tai suorittaa vastaava summa työnä. Jäseneksi pyrkijän piti olla ehdottomasti raitis ja hyväksyä Kalevan Kansan osuustoiminnalliset ihanteet.
Matti Kurikka valittiin yksimielisesti Sointulan presidentiksi. Sointula sai oman lippunsakin, jossa oli sinisellä pohjalla valkoinen saari ja siinä kultainen kannel.
Saarelaiset pyrkivät omavaraisuuteen. He harjoittivat kalastusta, maanviljelyä, karjanhoitoa ja metsätaloutta. Sointulassa toimi mm. höyrysaha, puusepänverstas ja valimo. Saarelle ostettiin jopa höyrylaiva.

... ja hajoaa

Vaikeudet alkoivat kuitenkin pian. Yhteisasuminen ja yhteiselanto tulivat halvaksi, mutta eivät miellyttäneet kaikkia. Osa väestä lähti saarelta omien asuntojen puuttumisen vuoksi.
Vielä vaikeampaa oli sopia yhteisistä töistä. Saarelle hankittu karjakin jouduttiin siirtämään toiselle saarelle, kun navettaa ei saatu valmiiksi. Myöskään ajatus lasten yhteiskasvatuksesta ei ollut kaikkien mieleen.
Kurikan puheet houkuttelivat kyllä Sointulaan yritteliästä ja rehellistä väkeä, mutta vielä enemmän laiskureita ja keinottelijoita. Jotkut halusivat vain makailla puun alla ja kuunnella Tyynen valtameren laineiden liplatusta rantahietikolla. Kova isku oli suuren kokoustilan tulipalo 1903. Se surmasi 11 ihmistä ja tuhosi suuren määrän tarvikkeita.
Sointulan velat kasvoivat nopeasti, ja taitamaton talousmies Kurikka meni ahdingossa tekemään onnettoman huonon sillanrakennussopimuksen. Se romahdutti lopullisesti yhteisön talouden.
Kurikan ja yhteisön välit menivät lopullisesti poikki 1904 ja Kurikka joutui jättämään Sointulan. Taloudenhoidon lisäksi välejä hiersivät ajatukset vapaasta rakkaudesta, josta hän oli kirjoitellut Aika-lehteen. Kova naistenmies oli herättänyt Sointulassa pahennusta ja aiheuttanut monia aviodraamoja. Vapaata rakkautta saarella ei liene harrastettu, mutta kirjoittelut synnyttivät ulkopuolella villejä huhuja.

Ystävästä vihamieheksi muuttunut A. B. Mäkelä uhkasi käyttää loppuelämänsä ”tehdäkseen Matti Kurikan toiminnan ihmiskunnalle vaarattomaksi”.

Saattaessaan Matti Kurikkaa Sointulasta lähtevään laivaan ystävästä vihamieheksi muuttunut A. B. Mäkelä uhkasi käyttää loppuelämänsä ”tehdäkseen Kurikan toiminnan ihmiskunnalle vaarattomaksi”. Kurikan mukana pois lähti lähes puolet Sointulan asukkaista.
Jäljelle jääneet yrittivät selvitä Sointulan veloista, mutta tehtävä osoittautui ylivoimaiseksi. Kalevan Kansa joutui vararikkoon 1905 ja suurin osa saarta palasi valtion omistukseen. Sointulan jäsenet kuitenkin saivat pitää omat palstansa ja talonsa.

Kolmas kerta
toden sanoi?

Sointulan jättäneistä Kurikka sai koottua 24 poikamiehen joukon uuteen Sammon Takojat -siirtokuntaan, joka sijaitsi 50 km Vancouverista. Aluksi naisia ei huolittu mukaan lainkaan, koska heidän katsottiin aikaansaavan vain häiriötä ja eripuraa. Pelkistä miehistä koostunut siirtokunta käynnisti tietenkin taas ulkopuolisen huhumyllyn.
Kovin pitkä saati ruusuinen ei Sammon Takojienkaan elinkaari ollut. Siirtokunta ehtiä toimia enemmän tai vähemmän kituuttaen 1905-1912, kunnes sekin hajosi sisäisiin ristiriitoihin.
Kurikka lähti keväällä 1905 luentomatkalle ja jäi sille tielleen. Sammon Takojien luo hän ei enää palannut.

Vielä kerran
kotimaahan

Kurikan valtasi pian koti-ikävä, ja hän palasi Suomeen. Vuosina 1905-1908 hän ehti olla aloitteentekijä työväen liittymisessä suurlakkoon, perustaa puolueen, mennä toisen kerran avioon ja saada tyttären. Pyrinnöt nousta politiikan parrasvaloihin kuitenkin epäonnistuivat, kuten myös yritykset perustaa Sointuloita Suomeen.
Hän kirjoitti paljon, kulki puhumassa ympäri maata ja teki pikku keksintöjä. Hän haki patenttia mm. keksimälleen laitteelle, joka oli eräänlainen moottorikelkan alkeellinen muoto.
Sekaannuttuaan vallankumoukselliseen taistelutoimintaan Kurikka tunsi maan jälleen polttavan jalkojensa alla ja hän päätti palata Amerikkaan. Mutta vaimo kyllästyi pian puutteenalaiseen elämään ja palasi tyttären kanssa Suomeen.
Kurikka asettui lopulta asumaan maatilalle Penkereen kylään Connecticutiin. Siellä hän kasvatti kanoja ja kirjoitti juttuja amerikansuomalaisiin lehtiin.
Ihanneyhteiskunta-ajatuksista hän ei luopunut. Uusia suunnitelmia syntyi yhä, aina Intiaa myöten. Hän piti itseään edelleen Kalevan Kansan johtajana. Vielä 1913 Kurikka suunnitteli uuden Sointulan perustamista Penkereen kylään. Siellä hän myös kuoli lokakuussa 1915.

Karisma
kannatteli

Kurikka oli utopiasosialisti Robert Owenin hengessä. Sen mukaisesti hän ryhtyi propagoimaan luokkataistelun sijasta harmoniaa ja uutta yhteiskuntaa. Henkisen perintönsä hän oli lainannut kolmesta lähteestä: työväenliikkeestä, teosofiasta ja tolstoilaisuudesta. Kurikan kirjahyllyssä olivatkin kunniapaikalla Leo Tolstoin kirjat. Sieltä löytyivät myös Rousseaun, Platonin, Owenin, Saint-Simonin ja Fourierin teokset, utopioiden rakentajia kaikki.
Lisäksi Kurikka oli hyvin kansallismielinen ja piti Kalevalaa suuressa arvossa. Suurin kaikista hänelle oli kuitenkin Jeesus ja tämän vuorisaarna. Näitä elementtejä Kurikka yhdisteli julistuksissaan, ja jokainen löysi niistä aina jotakin itseään miellyttävää.
Matti Kurikan salaisuus oli vahva karisma. Sen varassa hän menestyi, missä vain esiintyikään. Mies tunsi tämän vahvuutensa ja nimitti sitä animaaliseksi magnetismiksi. Varsinkin naisiin se puri. Vastustajatkin hurmaantuivat hänen julistustensa edessä, vaikkeivät niiden usein sekavasta sisällöstä aina paljoa ymmärtäneetkään. Kalevan Kansan jäsenetkään eivät koskaan täysin pystyneet seuraamaan presidenttinsä ajatuksenjuoksua.
Kurikan elämäkerran kirjoittaja Kalevi Kalemaa toteaa miehen ainutlaatuisuuden olleen siinä, että ”vain harva on kyennyt kohdistamaan itseensä yhtä paljon valtavia odotuksia ja vielä harvempi on yhtä surkeasti pettänyt kaikki itseensä kohdistetut toiveet. Loistavilla hengenlahjoillaan ja valloittavalla ulkomuodollaan Kurikka lumosi ihmiset, jotka lumouksesta päästyään kirosivat hänet.”

Sointulan
perintö elää

Sointulan ihanneyhteisö hajosi 1905, mutta Sointulan kylä on edelleen Malkosaaren sydän. Ihmisiä saarella asuu nykyään vajaat 900. Pääelinkeinona on kalastus. Vielä 1970-luvulla 90 % asukkaista puhui suomea, mutta sittemmin aika ja muuttoliike ovat tehneet tehtävänsä. Enää vain harva hallitsee edes välttävästi suomea.
Saarella on kuitenkin säilynyt paljon Sointulan perustamisfilosofiasta ja elämäntyylistä. Kalevan Kansan aatteen jatkona saarella toimii yhä vuonna 1909 perustettu Sointula Co-op Store. Se on Brittiläisen Kolumbian vanhin toimiva osuuskauppa ja ainoa jäljellä oleva suomalaisten aloittama osuuskauppa Kanadassa. Vahvasta yhteistoimintaperinteestä todistavat myös saaren kaikkiaan 70 osuuskuntaa tai voittoa tavoittelematonta organisaatiota.
Vahva utopia-aatteiden henki leijui ilmassa silloinkin, kun 1970-luvulla kymmenen kilometriä Sointulan kylästä asettui asumaan puolisensataa hippiä. He elivät luontaisviljelyllä, kalastuksella ja karjanhoidolla. Heillä ei ollut paljoakaan kanssakäymistä suomalaisasutuksen kanssa. Mutta Sointulassa käyneen suomalaisvieraan kohdatessaan he nostivat kätensä, tekivät rauhanmerkin ja sanoivat:
”We follow Matti Kurikka! - Me seuraamme Matti Kurikkaa!”

Kari Inkinen

| Sivun alkuun | Liite 2/09 | Kaikki liitteet |