HELMIKUU
21 | 2 |
2002
![](../images/musta.gif)
Kiinaa Pilvistä Etelään
Kun
kuuromykkä poika dalilaisessa puistokahvilassa tulee pöytään, tarttuu
muitta mutkitta kameraamme ja alkaa kuvata meitä, jotakin lounaisen
Kiinan hengestä on läsnä. Yunnanissa elämä tapahtuu kaduilla, ja
niillä on sijaa kaikille. Myös entistä useampi turisti on löytänyt
Kiinan merkillisimmän maakunnan.
Hevosmieheen törmäsimme, kun olimme kierrelleet Dalia muutaman
päivän. Emme oikeastaan koskaan päässeet selville hänen nimestään,
vaikka hän jopa kirjoitti sen paperille, tosin kiinalaisin
kirjoitusmerkein. Tapasimme hänet pari kertaa, samoilla kulmilla kuin
kuuromykän pojankin, ja koska hän ei mitenkään tyrkyttänyt
palveluksiaan, lopulta menimme halpaan ja ostimme ratsastusretken
kaupungin vierellä olevalle temppelivuorelle.
Halpa ja hintansa väärti se tosiaan oli; kaksi hevosta, Hevosmies ja
apupoika lähtivät päivän reissulle noin sadalla Suomen markalla.
Hevosmies viljeli muutaman hehtaarin maatilaa, maissia lähinnä, ja
hänellä oli osuus yrityksessä, joka ratsastusmatkojen lisäksi vei
turisteja kalaan läheiselle Erhai-järvelle. Hän oli toimen mies, ehkä
siksikin, että halusi kaksi tytärtään Yunnanin yliopistoon Kunmingiin.
Kiinalaisessa sosialismissa siihen eivät riittäneet pelkästään
tyttärien lahjat. Piti olla myös rahaa, hyvin paljon rahaa. Lahjoja
tyttärillä oli jos isäänsä tulivat; Hevosmies oli oppinut
kohtuullisen englanninkielen taitonsakin omin päin.
No hyvä, onhan sitä ennenkin kirkkoon hevosella menty, vanha
suomalainen tapa, joten kaupat syntyivät. Hevoset olivat pieniä,
jänteviä ja hetkin kiukkuisen itsepäisiä. Nousu vuorelle kesti reilut
kolme tuntia, ja alastulo hiukan mutta onneksi vain hiukan enemmän.
Köysiratakin temppeliin oli tarjolla, mutta sellaisella voi ajella
Pyhätunturillakin.
Voi olla, että vuoren rinne ei noussut aivan 45 asteen kulmassa. Ehkä
olisi liioiteltua väittää, että minkäänlaista polkua ei ollut;
ainakin hevoset näyttivät tuntevan tien. Ehkä jonkinlaista risusavottaa
oli puuhattu siihen aikaan, kun Mao kulttuurivallankumousta teki, ja
tuskinpa vain siinä hautausmaalla puolivälissä rinnettä lepäsi
uhkarohkeita länsituristeja, vaikka se kieltämättä kävi mielessä.
Eikä se rotko, joka aina hetkin ilmestyi polun oikealle puolelle, varmaan
ollut aivan kahtasataa metriä, ja sitä paitsi onhan ratsastajalla
pudotessaan aina mahdollisuus kierähtää pehmeästi hevosensa päälle.
Hiukan kolkolta siis hetkittäin tuntui, mutta olihan hevosella
suitset. Kun vasemmasta nykäisi, jo seuraavan kivilohkareen ja pusikon
jälkeen hevonen kääntyi vasemmalle, ihan niin kuin hevoset muuallakin
maailmassa tapaavat kääntyä. Sitä paitsi Hevosmies ja hänen
apupoikansa olivat valppaita, vähän kuin autokoulun opettajia, jotka
huolehtivat, että kokelas ei aja rekan alle.
Joten lopulta tuntui, että juuri tämä on keski-ikäiselle sopiva
extreme-laji, tässä sen kummempaa benji-hyppyä tai kalliokiipeilyä
tarvita. Matka oli siis hirveä, raskas ja unohtumaton, ja tekisimme sen
milloin tahansa uudelleen.
Yunnanin maakunnassa puhutaan paljon ekoturismista, ja ehkä se on
tällaista. Maakunnan pääkaupunki, Kunming, on jo siitä pelistä pois,
ja poissa myös kulttuurimatkailun pelistä. Kunmingissa kannattaa
vierailla lähiaikoina, jos haluaa nähdä häivähdyksen siitä,
minkälainen kaupunki oli silloin, kun se vielä oli itsensä näköinen.
Ennen pitkää tämä miljoonakaupunki todennäköisesti on kadottanut
tyystin oman leimansa ja muuttunut samanlaiseksi aasialais-länsimaiseksi
teräksestä ja lasista tehdyksi liikekeskukseksi, jonkalaisia voi nähdä
kaikkialla. Silloin se on ehkä entistä parempi paikka käydä
ostoksilla, ja sen asukkaiden elämä on monella tavalla helpottunut,
mutta vaikka mukavuuksilla on puolensa, on niillä myös hintansa.
Jostakin syystä hinta on usein yhdenmukaisuus ja mielikuvituksettomuus.
Maakunnan pääkaupunki on kuitenkin luontevin paikka aloittaa matka
Yunnaniin, Kiinan omalaatuisimpaan maakuntaan, jonka nimi suomeksi on
Pilvistä Etelään. Sitä paitsi Kunmingiin pääsee nykyisin entistä
helpommin.
Ei niinkään kauan sitten Yunnan oli luonnon eristämä provinssi,
mutta sen rikkaudet houkuttelivat. Ranskalaiset rakensivat Hanoista,
Vietnamista, rautatietä Kunmingiin ja pääsivät perille 12 vuodessa,
vuonna 1910. Japanin sodan aikaista kuuluisaa Burman tietä kaivoi 160 000
kiinalaista melkein paljain käsin vuodet 1937–38. Nykyisin Helsingistä
pääsee Pekingiin ja Hongkongiin muutamassa tunnissa, ja molemmista
kaupungeista voi ottaa jatkolennon Pilvistä Etelään.
Sen jälkeen pärjää paikallisilla busseilla. Niiden ikkunoista
näkee, miten maaseudulla jokainen vapaa neliömetri on viljelty. Aluksi
voi lähteä Daliin.
Dali on Naxi-heimon kaupunki ja turismin kaupunki: sen vanha osa on
ainutlaatuinen. Nykyisin Kiinan hallitus haluaa korostaa
vähemmistökansallisuuksien oikeuksia. Värikkäästi pukeutuneet
ihmiset, erilaiset perinnefestivaalit ja julkiset häät ja hautajaiset
ruokkivat myös matkailua.
Aivan entisellään naxitkaan eivät enää ole. Heidät on aina
tunnettu naisvaltaisesta elämänmenostaan: naiset valitsevat itselleen
miehen, tai miehiä, jotka päivisin tekevät töitä äitiensä kotona ja
tulevat yöksi vaimonsa luokse. Eron tullessa mies menettää oikeutensa
ja velvollisuutensa. Nykyään parisuhteet eivät ole enää yhtä
joustavia. Vain jotkut sirpaleheimot noudattavat yhä perinteitä.
Maineikkaimpaan Naxi-kulttuurin museoon täytyy jatkaa bussilla. Matka
Lijiangin kaupunkiin kestää kolmisen tuntia, ja vanhan kaupungin
kanavien ja kujien keskeltä löytyy herra Xuan Ken koti, josta isäntä
on tehnyt Naxi-kulttuurin museon. Xuan on saanut osansa Kiinan
historiasta; Maon varhaisten kampanjoiden jälkeen hän vietti vuosikausia
työleirillä. Nyt hän kampanjoi itse perinnemusiikin puolesta karaoken
latistavuutta vastaan. Museosta löytyy muiden soittopelien lisäksi
alkuperäinen persialainen luuttu, jonkalaisella heimo on soittanut omaa
musiikkiaan vuosisatoja.
Silmiinpistävintä Dalissa ja ennen kaikkea Lijiangissa on kuitenkin
vanhan kaupungin arkkitehtuuri. Kaartuvakattoiset perikiinalaiset
rakennukset kohoavat rinteillä hylly hyllyltä. Niiden pihaporttien
taakse kätkeytyvät pienet viihtyisät puutarhat: kukkivia köynnöksiä,
subtropiikin puita ja pensaita, riveittäin viherkasveja suurissa
saviruukuissaan.
Luonto rehevöi: koskaan ei ole läkähdyttävän kuuma ja toisaalta
teepaitasillaan tarkenee talvellakin, vaikka Yunnanin maakunta onkin noin
kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolella. Sadettakin saadaan sopivasti,
mikä osaltaan tekee maakunnasta myös puutarhaihmisten matkailukohteen;
kamelia, atsalea, magnolia, monenlaiset ruusut, liljat and orkideat ovat
täällä luonnonkasveja.
Kasveja kannattaa lähteä katsomaan Yunnanin kauneimmille kulmille.
Ehkä sata miljoonaa vuotta sitten Jangtse-joki puski itsensä läpi
kahden vuoren välissä olevasta solasta, ja niin syntyi Tiikerinloikan
Rotkoksi kutsuttu paikka. Turistibussit vievät matkailijoita vuoristoon
niin kauaksi kuin asvaltoitua tietä riittää. Jotkut jatkavat edemmäksi
jalkavoimin, patikoimalla. Moni paikka maailmassa markkinoi itseään
Sangri La'na, maanpäällisenä paratiisina. Yunnanin ylängöt ja
vuoriseudut tavoittavat idean siinä määrin kuin se yleensä mahdollista
on.
Teksti: Anna-Liisa
Huhtala-Fiskars
Kuva:
Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti:
anna-liisa.huhtala-fiskars@pellervo.fi
Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute
| www.pellervo.fi | |