Uusi osuuskuntalaki ilmestyi – erillispainos tilattavissa Pellervolta

Suomi saa uuden osuuskuntalain vuoden 2014 alusta. Kyseessä on vasta neljäs suuri osuuskuntalain muutos vuoden 1901 voimaan tulleen ensimmäisen osuustoimintalain jälkeen. Kaikki lait ovat pohjanneet samaan 1800-luvun suureen taloudellis-sosiaaliseen keksintöön organisoida yritystoimintaa käyttäjäomisteisesti ja demokraattisesti. Uusi laki jatkaa samalla linjalla.

Lakia valmisteltiin lähes kuusi vuotta tavoitteena joustava ja kilpailukykyinen osuuskuntalaki. Valmisteluun osallistui tiiviisti työryhmä, jossa olivat mukana edustajat Metsäliitosta, OP-Pohjola –ryhmästä, Pellervo-Seurasta, Sryhmästä ja Tradekasta.

Uuden lain toivotaan palvelevan olemassa olevia osuuskuntia nykyistä paremmin ja mahdollistavan osuuskuntien toiminnan ja rahoituksen kehittämisen nykyaikaisen osuuskuntamuotoisen yritystoiminnan tarpeiden mukaisesti.

Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että osuuskuntamuotoisilla yrityksillä on niiden erityispiirteet huomioon ottava, kuitenkin muiden yhteisöjen kanssa yhdenvertaiset toimintaedellytykset turvaava laki.

Hallituksen esitys uudeksi osuuskuntalaiksi annettiin eduskunnalle YK:n julistaman kansainvälisen osuustoiminnan juhlavuoden päättyessä 20.12.2012. Eduskunta hyväksyi lain 23.4.2013 ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti sen 14.6.2013. Laki tulee voimaan 1.1.2014.

Osuuskunnan perustarkoitus ei uuden lain myötä muutu: yritysmalli on tehty jäsenten tasa- arvoiseen yhteistyöhön.

Uusi osuuskuntalain erillispainos on tilattavissa Pellervon julkaisujen verkkokaupasta http://pellervo.fi/tuote/osuuskuntalaki-1-1-2014/.

Jaa artikkeli

Lue myös