Atria lahjoitti 60 000 euroa suomalaisille yliopistoille ja Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulusäätiölle

Atria Oyj lahjoitti yhteensä 60 000 euroa kahdelle suomalaiselle yliopistolle ja yhdelle korkeakoulusäätiölle. Lahjoituksia saavat Itä-Suomen yliopisto 20 000 €, Vaasan yliopisto 20 000 € ja Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulusäätiö 20 000 €.

”Elintarvike- ja ravitsemustiede ovat tärkeitä osa-alueita Atrialle. Näiden osa-alueiden yhdistäminen luontevasti suomalaisen kuluttajan arkeen on yksi isoista haasteista koko elintarviketeollisuudelle. Haluamme tukea monipuolisesti eri tieteenaloja”, toteaa Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn.

”Atrian näkökulmasta on tärkeää, että Suomessa toimii alueellisesti elinvoimaisia yliopistoja ja korkeakouluja. Atria haluaa tukea sekä koko Suomen että alueiden kilpailukykyä, jota yliopistot omalta osaltaan vahvistavat”, kertoo Juha Gröhn.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.