POP Pankit muodostivat talletuspankkien yhteenliittymän

POP Pankit ja POP Pankkiliitto osk ovat muodostaneet talletuspankkien yhteenliittymälain mukaisen POP Pankkien yhteenliittymän. Finanssivalvonta myönsi joulukuussa 2015 POP Pankkiliitto osk:lle yhteenliittymän keskusyhteisön toimiluvan ja POP Pankkien yhteenliittymä aloitti toimintansa vuoden viimeisenä päivänä 2015.

POP Pankki -ryhmän muodostavat 26 POP Pankkia ja POP Pankkiliitto osk sekä niiden määräysvallassa olevat yritykset, joista merkittävimmät ovat Bonum Pankki Oy ja Suomen Vahinkovakuutus Oy.

Syksyn 2015 EPSI Rating tutkimuksen mukaan POP Pankilla on Pohjoismaiden tyytyväisimmät asiakkaat. POP Pankki -ryhmä uudisti rakenteitaan ja kirkasti asiakaskeskeistä strategiaansa, jonka toteutukseen vuoden 2015 tulokset antavat hyvät lähtökohdat.

”Asiakaskokemus on osuustoiminnallisille POP Pankeille tärkeimpiä onnistumisen mittareita. Tilikaudella 2015 POP Pankeilla oli tutkimusten mukaan, ei vain Suomen, vaan koko Pohjois- maiden tyytyväisimmät asiakkaat. Asiakaskokemuksen edelleen kehittämistä tukevat pankkitoiminnan hyvällä tasolla pysynyt kannattavuus ja alan parhaimmistoa edustava vakavaraisuus”, toteaa POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Heikki Suutala.

Ryhmän pankkitoiminnan tulos tilikaudella 2015 ennen veroja oli 21,5 miljoonaa euroa. Talletukset ja lainat kasvoivat tasapainoisesti, molemmat 3,0 prosenttia. Ydinvakavaraisuus 20,2 prosenttia on kärkitasoa Suomessa.

POP Vakuutus aputoiminimeä käyttävä Suomen Vahinkovakuutus Oy sai kuukausittain keskimäärin 2 900 uutta asiakasta. Vakuutusmaksutuotot kasvoivat 33,9 prosenttia ja liikekulut pienentyivät 1,2 prosenttia. Korvaussuhde parani 94 prosentista 81 prosenttiin. Vakuutustoiminnan kolmannen täyden kalenterivuoden tulos oli budjetoitua parempi, mutta tappiollinen
-5,2 miljoonaa euroa. Yhtiö tavoittelee positiivista tulosta vuoteen 2017 mennessä.

Koko POP Pankki –ryhmän tulos ennen veroja kasvoi 1,0 prosenttia 12,9 miljoonaan euroon ja tase kasvoi 5,6 prosenttia 4,1 miljardiin euroon.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.