Valio investoi 170 miljoonaa euroa Riihimäelle rakennettavaan välipalatehtaaseen

Valio tiedotti sen hallituksen päättäneen 12.5.2014 aloittaa uuden välipalatehtaan rakentamisen Riihimäelle lähelle nykyistä Valion Herajoen tehdasta. Rakennusinvestoinnin arvo on noin 75 miljoonaa euroa ja välipalatehtaan kokonaiskustannusarvio kohoaa noin 170 miljoonaan euroon.

Yritys kertoi myös raejuustokapasiteetin lisäämisestä Seinäjoen tehtaalle noin 2,5 miljoonalla eurolla.

”Ensimmäisessä vaiheessa viime vuonna hankitulle tontille rakennetaan noin 18 000 neliömetrin tehdas, joka mahdollistaa ympäristöystävällisen, tehokkaan ja joustavan välipalatuotannon. Tehdas otetaan näillä näkymin käyttöön 2016 loppuun mennessä. Uusi tehdas tuo kymmeniä uusia työpaikkoja tuotantoon ja varastoon”, kertoo investointiprojektia vetävä projektijohtaja Sami Nupponen Valiosta.

Valio on laajentanut viime vuosina myös erikoismaitojen valmistuskapasiteettia, jota on rakennettu Jyväskylään ja Tampereen meijeriin. Oulun meijeriin Valio päätti tämän vuoden helmikuussa investoida 40 miljoonaa euroa kaikkien tuoretuoteryhmien monipuolisen valmistuskapasiteetin lisäämiseksi.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje