Yhdeksän naisen osuuskunta
Elämän värit sai Talonpoikaiskulttuurisäätiön kulttuuripalkinnon
Talonpoikaiskulttuurisäätiö on palkinnut hankasalmelaisen Elämän värit osuuskunnan » vuoden 2007 talonpoikaiskulttuuriteosta.
Osuuskunta on yhdeksän naisen perustama yritys. Yrittäjät ovat maatalon emäntiä ja maatalousyrittäjiä. Yksi osuuskunnan jäsenistä, tekstiilitaiteilija Suvi Ylinen, suunnittelee tuotteiden mallit.
Yrityksen tuotteita ovat, maaseutuaiheiset puuvillasta ja pellavasta valmistetut kodin pienet käyttö- ja lahjaesineet. Iloinen värikkyys on ominaista Elämän värit -tuotteille. Kuvituksessa vaeltelevat leikkisän hyväntuuliset kotieläimet kesäisellä kukkaniityllä. Kuviin liittyy lyhyt, kansanomainen kuvateksti, joka vie ajatukset sadun maailmaan.
Tätä naisten osuuskunta ei palkittu nyt ensimmäistä kertaa. Yritys on voittanut Forma-tuotekilpailun design-sarjan vuonna 2004 ja saanut muitakin tunnustuksia. Osuuskunnan tuotteita myydään pääosin Hankasalmen lähialueella, mutta markkinoita viritellään myös Eurooppaan.
Tiina Linnainmaa valittiin Vuoden Plikaksi
Energisyyttä, vastuuntuntoisuutta, vaikuttamista valtakunnallisella tasolla. Vähintään niitä kaikkea löytyy Tiina Linnainmaasta, päätti
Tiina Linnainmaa |
Naisenergia ry:n raati ja valitsi hänet
Vuoden Plikaksi kotikunnassaan Hämeenkyrössä Kansainvälisen Naisten päivän tapahtumassa.
Linnainmaa onkin monia luottamustehtäviä hoitava maatalousyrittäjä. Hän on mm. Pellervo-Seuran valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja sekä Osuuskunta Länsi-Maidon hallintoneuvoston jäsen.
Keskusliiton tuore tj. tutustui suomalaisoppeihin
Eestissä halua nostaa osuustoiminnan asemaa
Valtakunnallinen osuustoimintajärjestö ryhtyy jälleen edistämään osuustoimintaa Eestissä, missä osuustoiminta oli vahvassa nousussa ennen neuvostoaikaa.
Eestin osuustoimintaliiton EÜL:n toimitusjohtaja Paul Tammert toimii toistaiseksi järjestön ainoana työntekijänä. Kuva Juhani Lehto
EÜL:n tunnus. |
Vuonna 1917 perustettu Eesti Ühistegeline Liit (www.eca.ee) sai uuden toimitusjohtajan helmikuussa. EÜL:n toimitusjohtaja Paul Tammert vieraili heti ensimmäisinä työpäivinään Pellervo-Seurassa tutustumassa osuustoiminnan menestystekijöihin Suomessa.
Osuuskaupat menestyvät jälleen Eestissä. Ensimmäiset osuuskaupat Eestiin oli perustettu jo 1902 ja kuluttajaosuuskuntien liitto syntyi vuonna 1917, pari vuotta myöhemmin nimi muutettiin Eestin kuluttajosuuskuntien keskusliitoksi (ETK). Neuvostoaikana ollut nimi muutettiin jälleen ETK:ksi vuonna 1992. ETK on muun muassa Eurocoopin jäsen. Keskusliikkeeseen kuuluu parikymmentä paikallisosuuskauppaa.
ETK on Eestin osuustoimintajärjestön elvyttämisen taustatahoja. Myös Eestin maatalousministeri Helir-Valdor Seeder hehkutti osuustoiminnan puolesta tavatessaan äskettäin suomalaiskollegansa Sirkka-Liisa Anttilan. Maaseudun Tulevaisuuden mukaan (5.3.2008) Seeder näkisi mielellään, että osuustoiminta Eestissä kehittyisi suomalaisosuustoiminnan tasolle ja eestiläiset elintarvikkeet voisivat kilpailla hyllytilasta myös Suomessa.
Osuustoiminta lisääntyi Eestissä nopeasti 1930-luvulla ja eestiläiset tuotteet menestyivät kansainvälisessä kaupassa. Neuvostoajan jälkeen osuustoiminnalla ei ole kuitenkaan vielä samanlaista yritystoiminnan kaikua kuin mitä sillä vanhastaan on markkinatalousmaissa.
Tammert on EÜL:ssä kiinnostunut kehittämään maan osuustoiminnan verkostoa kaikin nykyaikaisin järjestö- ja viestintäkeinoin. Hänen omaa taustaansa kuuluu muun muassa työskentelyä ulkomailla, ehdokkuus eduskuntavaaleissa, toimiminen neuvonantajana Eestin kansanedustuslaitoksen finanssikomiteassa, mutta ammatiltaan Tammert on myös elintarvikealan tutkija ja verotusasioiden erityisosaaja ja opettaja.
Suomeen Tammert palaa tämän vuoden aikana perehtymään lisää eri tyyppisten osuuskuntien toimintaan.
Suomalaiskiinteistöjä yhä enemmän venäläisille
Ulkomaalaiset tekivät 850 kiinteistökauppaa Suomessa vuonna 2007. Ostajista 620 oli venäläisiä. Myyjinä ovat pääasiassa yksityiset suomalaiset.
Vuonna 2007 ulkomaalaisten osuus oli Maanmittauslaitoksen Kehittämiskeskuksen mukaan yksi prosentti kaikista Suomen kiinteistökaupoista.
Yli-insinööri Markku Airaksinen Maanmittauslaitoksesta sanoo ulkomaalaisten Suomessa kiinteistökauppoihin sijoittaman rahamäärän lähentelevän sataa miljoonaa euroa. Tästä venäläisten osuus on 76 prosenttia.
Eniten venäläiset ostavat kiinteistöjä Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalasta, esimerkiksi Enonkoskella lähes joka neljäs kiinteistö myytiin venäläisille.
Vielä 1990-luvulla ulkomaalaiset tarvitsivat lääninhallituksen luvan Suomessa tehtyjä kiinteistökauppoja varten. Nykyisin lupia ei tarvita.
OP-Pohjolan ennuste talouskasvuksi 2,5 prosenttia
Hintojen nousu syö kulutusvaraa
Vuoden 2007 aikana tapahtunut kuluttajahintojen nousu ponnahti 3,8 prosenttiin vuoden 2008 alussa, nousun arvioidaan kuitenkin rauhoittuvan loppuvuodesta ja vuonna 2009 hintojen nousu asettuisi samaan 2,5 prosenttiin kuin vuonna 2007.
Inflaatiota tarkastellaan erillisenä aiheena OP-Pohjolan suhdanne-ennusteessa vuosille 2008 ja 2009. Ennuste on otsikoitu "Kulmakerrointa etsimässä", millä halutaan ilmaista talouden hakeutumista uuteen asentoon vahvojen nousuvuosien jälkeen.
Ryhmän pääekonomisti Timo Lindholm sanoo, että inflaation kiihtymisen vaikutusta kotitalouksien menoihin lisää se, että nousut keskittyvät välttämättömimpiin menoihin, vaikka nousu sinänsä ei ole suuri. Eniten ovat nousseet elintarvikkeiden, asumisen ja liikenteen menot, jotka tekevät yhdessä puolet kaikista kulutushintojen nousuista vuosina 2006 - 2008.
Lindholm sanoo kuluttajan kannalta vahingon jo tapahtuneen, vaikka inflaatio laskee ensi vuonna. Sama koskee elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista.
"Se on suhteellisen kaukana, yli puolentoista vuoden päässä", hän toteaa ruoan arvonlisäveron suunnitellusta voimaantulosta lokakuussa 2009.
Nelihenkisen perheen ruokamenot ovat nyt yli 500 euroa kalliimmat kuin vuonna 2006. Kulutusmenot kaikkiaan maksavat melkein 3 000 euroa enemmän kuin kaksi vuotta sitten.
OP-Pohjolan suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa edelleen EU-alueen keskimääräistä kasvua selvästi rivakammin. Kuitenkin kasvu tänä ja ensi vuonna lähes puolittuu vuoden 2007 vahvan nousun kasvusta.
OP-Pohjolan suhdanne ennusteessa talouskasvuksi tälle ja ensi vuodelle arvioidaan 2,5 prosenttia.
Ansiotaso nousee ennustejaksolla enemmän kuin 2007, mutta inflaatio syö osan ostovoiman kasvusta. Yksityisen kulutuksen kasvu laskee 2,5 prosenttiin vuonna 2009, yksityiset investoinnit jo vähenevät tuolloin edellisvuotisista.
Eläke-Fennia lisäsi markkinaosuuttaan
Eläke-Fennia ylitti myyntitavoitteensa vuonna 2007 ja vahvisti osuuttaan pk-sektorilla.
"Vahvistimme jälleen asemiamme pk-sektorilla. Ennakkotietojen perusteella markkinaosuutemme nousi 10,2 prosentista 10,6 prosenttiin", kertoo Eläke-Fennian toimitusjohtaja Lasse Heiniö.
TyEL-vakuutettujen määrä kasvoi noin 20 prosentilla. YEL-vakuutusten määrä nousi noin kuudella prosentilla.
Lähivakuutus-ryhmän asiakkaiden TyEL- ja YEL-vakuutukset myöntää Eläke-Fennia.
|